Salainen Pahe: Lego Racers PS1

Omien ajokkien ja hahmojen tehtailu käy
huvista jo itsessään! (youtube.com)

Joskus nuorempana tuli tahkottua PC:llä Lego Racersin demoa aika armotonta tahtia. Pieni pööpöttihän oli ihan fileissä kun pääsi rakentamaan mieleisensä kart-auton jännistä Lego-palikoista. Tämän jälkeen valittiin rata ja singahdettiin pähkähulluun ja hauskaan kilparataan muitten velikultien kanssa. Alkoi hyperaktiivinen ralli, joka päättyi vasta ruutulipun hulmutessa! Vanhoja muistoja tuli verestettyä uudemman kerran, kun peli päätyi ostoskoriin Porvooseen tehdyn ekskurssion päätteeksi paikallisesta MyGameStoresta, Playstation 1-konsolille.

Tee-se-itse-miehen unelmia
Jos tässä pelissä on tehty jotain aikalaisekseen poikkeuksellisen hyvin niin se on kustomointi. Pelaaja pääsee ikuistamaan oman ukkelinsa tai akkelinsa Legon ihmeelliseen maailmaan, tyylilleen uskollisesti pala kerrallaan rakentamalla. Hahmonluonnin jälkeen tälle tehtaillaan tälle ajokortti ja luodaan kaara yhdistelemällä eri Lego-teemaisia palikoita. Joukosta löytyy niin ufoilua, kilpa-ajoa, keskiaikaa kuin ihan niitä perinteistäkin perinteisempiä Lego-sarjalaisia. Ja mikä parasta: Niitä voi sekoittaa keskenään! Parhaimmillaan editoireilla saa tehtailtua tosi mielenkiintoisia tapauksia. Ja sitten rälläämään!

On se kyllä paha!
Lego Racers on vaikea. No niin, se tuli sanottua. Olen huono lapsille suunnitellussa videopelissä. Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta. Ikävä juttu onkin se ettei Lego Racersin PS1-versiossa (en tiedä voiko muissakaan) pysty mitenkään säätämään vaikeustasoa. Kohtalaisen kipakkaa vaikeustasoa nostaa entisestään se että kilpakumppanit rankaisevat armotta pelaaja-parkaa kurmottamalla murkulaa persiiseen. Lisäksi johdossa oleva julmuri tuntuu ajavan aina armottomalla kaulalla muihin kisailijoihin nähden. Pienen pyristelyn, kipinöivien kirosanojen ja lahjomattomien perstuntien avulla pääsin kuitenkin kolmen parhaan joukkoon, se riittäköön. Voittaakin kuulemma voi, mene ja tiedä!

Pelimuodoista löytyy ne perinteiset: Yhden radan pikataival, neljän radan cup ja aika-ajo. Jokaisen cupin "pomona" toimii eräs astetta haastavampi patu, joka olisi tarkoitus ajalle suohon, jotta saa uuden neljän radan ryppään pelattavaksi. Kaiken kaikkiaan kilparatoja on reilun tusinan verran ja teemoissa löytyy: On avaruutta, viidakkoa, pyramidia, merirosvoilua ja tietysti kilpa-ajelua. Lopussa odottaa yks-ykkönen Rocket Racer-nimistä vauhtihirmua vastaan.

Piikkipaikan sijoitukset jäävät
toisinaan vain haaveeksi. (en.wikipedia.org)

Ruohonleikkuri-taktiikkaa ja tehosteita
Pelin ideana on siis kohota palkintopallille viiden-kuuden kilpailijan kisassa. Peruskaahailua väritetään Mario Kartmaisilla tehosteilla. Näitä on kolmeen lähtöön: Punaiset edustavat hyökkäystä, keltaiset ansoja ja vihreät turboja. Näitä perustehosteita voi buustata peliradalle ripotelluilla valkoisilla palikoilla. Yksinkertaisesti sanottuna? Systeem toimii. Oman lisävivahteen pokaali-nokkapokkaan tuo kilparatojen omat ansat, joissa on tällä kertaa jopa oikeasti väisteltävää.

Grafiikasta sen verran että Playstation 1:lle julkaistu peli jopa hyötyy palikkamaisesta grafiikasta, siltä kun kaikki muukin näytti sillä. Ajokin ohjaaminen on sikäli simppeliä että näppäimiä on vähän mutta ajotuntuma on paikoin omituisen jäykkä. Onneksi ohjausvaihtoehdoista löytyy myös pikakäännös niin ei tarvitse ottaa mutkia suoriksi, ruohonleikkuri-taktiikalla. Myös taustat ja ajoradat ovat kovin yksinkertaisen oloisia, jopa suttuisia paikoitellen.

Kyseessä ei siis ole todellakaan täydellinen ja virheetön tekele. Tästä huolimatta pelistä jäi suloisen nostalgiset jauhot suuhun ja nyt kiikarissa olisi PS2:lle aikoinaan julkaistu Lego Racers 2:sen metsästys. Nostalgiannäkäisille suosittelen tätä peliä ehdottomasti, muille korkean vaikeustason vuoksi pienellä varauksella.

Arvosana: (PS1)
7/10