Middle Earth: Shadow of Mordor: Arvostelu

Sisältää SPOILEREITA!


Tarina vailla syvyyttä, hahmot vailla merkitystä
Taru Sormusten Herrasta-peli, jossa ei pelatakaan hobiteilla, vaan mäiskitään arveluttavan Aragornimaisella Talion-samoojalla örkkejä kumoon...Mielenkiintoista. Kun Talion perheineen joutuu Mustan Käden luotsaaman örkkiarmeijan surmaamaksi, Talion saa kuolemassa uuden liittolaisen, joka palauttaa Talionin Mordorin rajamaille. Alkaa raivoisa kostoretki örkkiarmeijan harventamiseksi, Mustan Käden ja lopulta itse Sauronin alasajamiseksi.

Kuolemasta karkoitettu Talion jatkaa iänikuisella ristiretkellä Keski-Maan syvimmässä kolkossa, Mordorissa. Edes Talionin oma kuolema ei lopeta reissua vaan Talion sylkäistään takaisin lähimmälle vahtitornille (, jotka toimivat eräänlaisina kiinto- ja tarkistuspisteinä). Tuonpuoleisessa Talionin muodostama väliaikainen liitto samanlaisen kohtalon kärsineen haltian kanssa on olennainen osa pelin juonta. Seikkailusta osa kulkeekin tämän tuntemattoman haltian alkuperän vinkkien perässä. Pelaajan osa onkin setviä miten hän liittyy tähän kaikkeen. Tarina ei voita Oscareita, sisällä kummoisia yllätyskäänteitä tai merkittävää romanssiakaan. Klonkku tosin löytyy!

Klonkkukin saa oman osansa Shadow of
Mordorin tarinassa, (dualshockers.com)

Pelin tarina esittelee uusia sivuhahmoja melko tiuhaan, mutta mitään kovin merkittävää roolia heillä ei ole itse tarinan suhteen eikä yksikään niistä herätä mitään ihmeempiä tunteita pelaajassa. Oli kyseessä sitten hirviöitä tappava ja paksusti aksenttia vääntävä Torvin tai Lithariel, kuningattaresta polveutuva naissoturi, joka hoitaa hommat siinä missä mieskin. Täytyy myöntää että nikottelin hämmästyksestä kun Talionilla ja neidillä ei roihahtanut lemmenliekki lopussa. Se olisi ollut nimittäin kaiken huippu. Lopussa annetaan pelaajalle lupaus jatko-osasta, jossa ehkä selitetään enemmän ja hyödynnetään jo tuttua hahmokaartia. Osalla sivuhahmoista pääsee pelaamaan myös Shadow of Mordorin DLC-tarinoissa.

Riimuja, levuja ja haltialeluja
Jos pelin tarina ei loista niin pelimekaniikka hoitaa pisteet kotiin. Talionilla on ilo pelata! Batmanin FreeFlow-taistelujärjestelmää ja Assassin's Creedien akrobatiasta lainaava pelihahmo tottelee käskyjä kiltisti ja nousee lopulta liki puolijumalamaiseen tilaan lukuisine kykyineen. Mordorissa riittää koluttavaa ja nähtävää, mutta kaikkein kiinnostavin on Nemesis-systeemi, jonka ansiosta pelimaailman örkkilaumat elävät omaa elämäänsä, pelaajasta huolimatta ja juuri sen takia. Esimerkiksi pelaajan tappanut örkki voimistuu, etenee örkki-hierarkkiassa ja kuittailee pelaajalle seuraavalla kerralla tämän tappiosta. Tämä on pieni mutta olennainen seikka ja tekee maailmasta astetta elävämmän.

Örkkikapteenien hierarkkia ja Nemesis-systeemi
toiminnassa. (en.wikipedia.org)

Talion käyttää lähitaistelussa miekkaa, hiiviskelyssä tikaria ja haltiajousta kummassakin. Jokaista näistä aseista pääsee kehittämään roolipelimäisillä riimuilla, joita saa murhatuilta kapteeneilta ja sotapäälliköiltä. Riimujen ominaisuudet määräytyvät sattumanvaraisesti, vaikka niiden tehoon voikin yrittää näennäisesti vaikuttaa ennen yhteenottoa. Nämä riimut parantavat Talionin ja hänen aseiden ominaisuuksia. Vaikka pelin pääpaino onkin miekalla hutkimisessa väenpaljouden keskellä, niin riimuilla saa parhaimmillaan Talionista saa kehitettyä myös omaa pelityyliä vastaavan tappokoneen.

Sivutehtävien savotta ja muut mukavat
Ei Mordorista ainakaan tekeminen lopu. Sivutehtävissä löytyy orjien pelastamista örkkien käsittelystä, artefaktien metsästystä ja asekohtaisia lisätehtäviä. Näistä saa palkinnoksi pelissä toimivaa valuuttaa, jolla ostetaan taitopäivityksiä ja lisäpaikkoja uusille riimuille aseissa. Talion ansaitsee myös kokemuspisteitä selvitetyistä tehtävistä ja kaikesta mahdollisesta. Kokemuspisteiden karttuessa Talion nousee uudelle tasolle ja pystyy kokemuspisteillä avaamaan uusia tehokkaita hyökkäyksiä. Pelihahmon kehittäminen on tyydyttävää eikä vaadi erityistä grindaamista.

Peliin on toki ympätty päätarinan lisäksi eräänlainen haaste-tila, jossa on määrä, jälleen kerran, nitistää avoimessa maastossa sotapäälliköitä ja kapteeneita. Haasteissa onnistumisen ehdot vaihtelevat aina sotapäälliköiden nitistämisestä mahdollisimman nopeasti sekä mahdollisimman monen niistämiseen. Haasteet ovatkin mielenkiintoista vaihtelua pääpelin suorittaneelle, sillä Talionin ansaitut supervoimat siirtyvät sellaisinaan myös haasteisiin. Valitettavasti haasteet ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta melko pitkiä rypistyksiä, joten ihan kevyttä pikku pelattavaa halajavalle niitä ei voi suositella. Lyhyille Batmanmaisille Challenge map-kartoille olisi ollut nyt tilausta.

Lopussa leikki lässähtää
Miinusta satelee myös loppupomo-matsista, joka kärjistyy kurjiksi Quick-Time-tapahtumiksi. Ottaen huomioon kuinka paljon peli sitä lopullista välienselvittelyä hypettää, niin on surku ettei sitä matsia pääse itse taistelemaan loistavalla FreeFlow:lla, Jopa loppupomoa edennyt hiipimis-predator-pomokohtaaminen Mustan Käden kanssa olisi täyttänyt saappaat paremmin viimeisenä kohtaamisena. Ehkäpä jatko-osassa tämäkin asia toimii paremmin?

Shadow of Mordor jättää
lupauksen jatko-osasta. (original-gamer.com)

Taistelun ja hiipimisen lisäksi pelissä ei myöskään ole merkittävästi muuta sisältöä. Talion voi toki napata itselleen erilaisia ratsuja ja käyskennellä sillä läpi Mordoria, mutta siinäpä se sitten on. Lisää vaihtelua olisikin kaivattu niin tehtäviin ja peliin muutenkin. Paljon on myös lainattu toisista genren peleistä, mutta omat ideat tuntuvat olevan Shadow of Mordorilla harvemmassa. Kun tähän lyödään päälle vielä seitinohut tarina, joka ei tunnu herättävän tunteita suuntaan jos toiseen niin en voi väittää että Shadow of Mordor olisi tyylipuhdas klassikko. Se tekee paljon asioita oikein, mutta se tuntuu petaavan myös liikaa tulevan jatko-osan varaan. Joka tapauksessa, pahuksen hyvin huomasin viihtyvän tämän lisenssipelin parissa! Enkä edes ollut tätä ennen kummoinen Sormusten Herra-fani, joten kyllä tämä peli on jotain tehnyt oikein.

Arvosana: (PS4:lla)
8/10