Arkham Knight: Challenge Maps DLC:t osa 1 & 2

Myös Batman saa osansa haastekartoista! (geektyrant.com)

Crimefighter Challenge Maps #1: Pelaa kaikilla hahmoilla
Crimefighter Challenge Maps osa 1:sestä (ja jopa 2:sesta!) on valotettu Wikipediaan lisää "tietoa". Toistaiseksi nämä tiedot löytyvät vain Wikipediasta, joten siksi kannattaa ottaa ne vastaan sopivan skeptisesti. Toisaalta osa näistä yksityiskohdista on varmistettu myös ihan virallisista lähteistä, joten tieto on ainakin jotenkin kuranttia.

Wikin tietolähteen mukaan Crimefighter Challenge Mapsin (ainakin ensimmäisen osan) sisältämät haastekartat olisivat avoinna kaikille paketin hahmoille (Robin, Nightwing, Catwoman ja Batman). Karttoja tulisi olemaan kaiken kaikkiaan kuusi ja yhdelle on annettu nimeksi "Teen Titan". Kartoista varmaan noin puolet ovat Combat- ja puolet Predator-karttoja. Paketti ilmestyy tuttujen tietojen mukaan ensimmäinen syyskuuta eli totuus selviää aivan piakkoin.

Crimefighter Challenge Maps #2: Luvassa miljoonan dollarin bileet
Se mikä Wikipedian artikkelin nysässä oli mielenkiintoisinta oli Crimefighter Challenge Mapsin kakkososan tiedot. Vaikka tietoa on harvakseltaan se vähäkin on arvokasta. Sen mukaan paketin kakkososan olisi määrä ilmestyä jo syksyn aikana. Mahdollisesta kolmososasta ei ole mitään tietoa, mutta se voi olla että siitä infotaan vasta myöhemmin, jos semmoinen on ylipäätänsä tulossa.

Sisällöltään kakkospaketissa olisi määrä olla karttoja Batgirlille, Red Hoodille, Harley Quinnille, Azraelille ja Jokerille, Erityisesti Joker-hahmolle on varmistettu "Million Dollar Mayhem" niminen kartta. Tämän kentän ohjenuorana on aiheuttaa mielin määrin kaaosta (tavoitteena miljoona dollaria) ja lähettää lasku Bruce Waynelle. Muista kartoista tai niiden määrästä ei ole vielä hiiskuttu. Odotettavissa on varmaan toiset kuusi karttaa, Jokerin kartta on yksi niistä. Tärkeää on myös muistaa, että varmaa tietoa ei ole siitä että pystyykö ensimmäisen paketin hahmo (esim. Robin) pelaamaan kakkospaketin karttoja, tai toisin päin. Toivottavasti pystyy.

Tarinoita Gotham Citystä

Batman: Arkham Knight on luvannut pääpelin lisäksi pelaajille Gotham City Stories-nimeä kantavan lisäsisällön jatkumon. Tämä lisäsisältöjen sarja pitää sisällään "Batmanin tärkeimpien liittolaisten" tarinoita ajalta ennen ja jälkeen Arkham Knightin. Ainoa tarina, joka näistä Gotham City Storieseista on vahvistettu on Nightwingin tarina. Mutta melkein varmana voi pitää myös sitä että Robin ja Catwoman saavat omat stoorinsa. Olennaista on kuitenkin muistaa että emme tiedä kuinka monta näitä tarinoita tulee kaiken kaikkiaan (tuleeko niitä esim. useampi per hahmo?).

Alle olen luonnostellut vähän omia ideoitani siitä mitä nämä tarinat voisivat käsitellä. Muut tarinat tulevat ilmestymään todennäköisesti joulukuuhun mennessä. Sitä ennen pääsemme kuitenkin pelaamaan enemmän Batmanin liittolaisilla syyskuun ensimmäisenä päivänä ilmestyvässä Crimefighter Challenge Maps #1-paketilla.

Robinin tarinassa etsitään vasta-ainetta
Batmanille. (arkhamverse.com)

1) Robin: Vasta-aineen jäljillä
Robinin tarina tulee mitä todennäköisemmin sijoittumaan aikaan ennen Arkham Knightia. Tässä prologissa Robin kehittelee vasta-ainetta Batmanille Jokerilta saamaa verisairautta vastaan. Lisäksi hän jäljittää muita myrkyllistä verta Gothamin sairaalasta saaneita. Vastaan siis astelee pääpelissäkin nähdyt Christina Bell, Johnny Charisma, ja Albert King. Yhdessä Batmanin kanssa Robinin onnistuukin päihittää nämä konnat ja pistää heidät lukkojen taakse, vasta-aineen kehittämistä varten. He myös tavoittavat Henry Adamsin, joka on ollut ainoa oireeton Joker-verta saanut potilas. Batman näkee Henryn avaintekijänä vasta-aineen kehittämistä varten. Combat-sisällön lisäksi lisärin tarinasta voisi löytyä Batmanille ja Robinille yhteisiä Predator-kohtaamisia, joissa duo jallittaa uusia Joker-mutaatioita. Koska tällaisia kohtaamisia on ympätty pääpeliinkin, niin on hyvin luultavaa että niitä mekaniikkoja hyödynnetään myös lisärin tarinassa.

Catwoman Riddler-bottien perässä.
(arkhamverse.com)

2) Catwoman: Robottien turpakäräjät
Aivan kuten Robininkin, Catwomanin tarina tulee myös sijoittumaan aikaan ennen Arkham Knightin tapahtumia. Tämän tarinan myötä pelaajalle selviää kuinka Catwomanin Riddleriltä saama "työtarjous" paljastuukin ansaksi. Lopulta hän päätyykin Nigman panttivangiksi. Mutta sitä ennen luvassa on varmasti paljon menoa ja meininkiä. Ja paljon Riddler-robotteja rikottavaksi! Hyvin varmasti siis melko Combat-painotteista sisältöä.

Syyskussa Nightwing saa oman tarinansa. (arkhamverse.com)

3) Nightwing: Penguinin jalanjäljillä
Syyskuussa ilmestyvä Nightwing-DLC tarina kantaa nimeä "GCPD Lockdown". Kronologisesti tarina sijoittuu pääpelin jälkeiseen aikaan, jossa Nightwing yrittää estää Penguinia pakenemasta GCPD:n vankilasta. Pelialue tulee mitä todennäköisimmin olemaan rajoitettu GCPD:n tiloihin. Pelialue tulee siis olemaan aikamoinen putki, vaikka veikkaankin että jo vierailluille alueille voi varmaan palata myöhemminkin. Lisäksi on hyvä muistaa, että Nightwingiltä puuttuu (ainakin pääpelissä) liitely-kyky. Viitanneeko tämä siis siihen että tarina tulee olemaan varmasti enempi Combat- kuin Predator-painotteinen? Nightwing-hahmolle sopisi kyllä Predator-kohtaamiset oikein hyvin, joten pidetään peukkuja!

Peli kuin sarjakuva

Myönnän heti kättelyssä: Tykkään sekä peleistä että sarjakuvista. Erityisesti makuhermooni iskee kuitenkin sarjakuvamaiset pelit, pelit joissa cel-shadingit ja 2D-spritet jyräävät iskien silmille uskottavaa sarjakuvagrafiikkaa. Sarjakuvamainen ulosanti ei kuitenkaan välttämättä tarkoita "lapsellista grafiikkaa" saati sitä että peli olisi suunnattu vain lapsille.

Mielestäni videopelien ei tarvitse olla läheskään aina fotorealistisia, synkän tummanpuhuvia ja suoraan sanoen harmaita, niin ulkoasultaan kuin sisällöltäänkin. Päinvastoin, sarjakuvamainen grafiikka tekee pelistä tietyllä tavalla ajattoman kauniin, sen viehätys ei paljoa vuosien varrella ropise. Se ei myöskään tarvitse alustakseen välttämättä sitä kaikista tehokkainta ja uusinta rautaa.

Budo Tenka 3:sen mättö on ihan kuin DBZ:ssa. (ign.com)

1) Dragon Ball Z: Budokai Tenkaichi 3
Budokai kolmonen on DBZ-fanin aarreaitta ja omasta mielestäni sarjan ykkönen. Peli sisältää likipitäen kaikki mahdolliset ja mahdottomat DBZ-hahmot, muodonmuutokset ja muut sarjalle uskolliset kilkkeet. Pelitiloista löytyy ne genrelle olennaisimmat ja muutama ylläri esim. Pelihahmon kehityssimulaattori (Dragon Sim) ja tarina-tilan What If-skenaariot, unohtamatta World Tournament-tilaa. Pinnan alta löytyy kuitenkin yksinkertainen mutta toimiva 3D-taistelupeli.

Veikeä ja värikäs grafiikka koristaa hahmoja. Niin erikoisliikkeet kuin hahmojen mäiskintä muutenkin on kuin anime-sarjasta napattua! Kaiken kruunaa sarjalle tutut ääninäyttelijät (, jotka saa muuten englanniksi tai japaniksi!). Miinuksena mainittakoon paikoitellen melko tylsät ja yksityiskohdattomat taisteluareenat (, jotka tosin hajoavat mukavasti!) ja se että osa taistelijoista tuntuu melko samoilta (annettakoon sekin anteeksi, kun miettii paljonko niitä on).

Red Steel 2:sessa on katanalla työtä! (engadget.com)

2) Red Steel 2
Villiä länttä, katana-meninkiä ja sarjakuvagrafiikkaa sekoitteleva Red Steel 2 on varsin mielenkiintoinen kuriositeetti nintendomaisten Wiin pelien joukossa. Tarina vie päähenkilön (oman avatarisi) cyberpunk-henkisen villinlännen läpi selvittäen kuka olet ja miksi olet sinne päätynyt. Syvällisiä tarinankaaria on turha odottaa, pääosassa on pelimekaniikka.

Wii-remoten heiluttelulla on onnistuttu luomaan melkoisen hyvin toimiva paketti. Motionplus-lisäpalikkaa hyödyntävä peli yhdistelee katanamäiskeen ja pyssynpaukkeen saumattomasti. Räiskintäjuhla toteutuu remoten nappia naksuttelemalla ja vihuja maalaamalla, parhaaseen raideräiskintä tyyliin. Katana taas viuhuu remote-kapulaa heiluttelemalla. Alussa paikoin kiikkerältä tuntuneeseen aseella tähtäilyynkin tottuu ja katana-hipat ovat parhaimmillaan todella tunnelmallisia. Lyhyesti sanottuna, homma toimii ja Red Steel 2 on kokeilemisen arvoinen.


3) XIII
Red Steel 2:sen jalanjäljissä kulkeva, astetta synkempi, vakavampi ja länsimaalaisempi tuotos on agenttiräime nimeltä XIII. Muistinsa menettänyt agentti Kolmetoista herää hämärän rajamailta hiekkasärkältä. Pian homma menee kuitenkin puihin, kun agentti saa niskaansa salamurhaajat ja salaperäiset apurit, jotka tuntuvat tietävän XIII:sta aina enemmän kuin kaveri itse. Merkitty mies on lavastettu mm. USA:n presidentin salamurhaajaksi ja ajojahti on alkanut.

Toisaalta paketista löytyy muutamia ongelmiakin. Paikoitellen heittelevä (ja pahimmillaan hampaita kiristävä) vaikeustaso rikkoo pelin rytmitystä pakottaen pelaajaa hinkkaamaan toistuvasti samoja kohtia. Eikä asiaa auta ajan hengen mukainen tallennuspisteissä pihtailu. Vaikka tarkistuspisteitä välillä viliseekin, tallentamaan pääsee vain tasojen välissä.

Itse pelimekaniikka sen sijaan sekoittelee perusvarmaa FPS-toimintaa muutamalla agenttijipolla. Mukaan mahtuu niin kiipeilykoukun käyttöä talvisissa maisemissa kuin panttivangin pelastusta. Kokonaisuuden kruunaa sarjakuvamainen ulosanti, joka tekee muuten melko keskinkertaisesta pelistä pykälän verran kiinnostavamman. Lisäbonusta satelee moninpelin matseista, joihin on mahdollista ympätä botteja mukaan. Ominaisuus jota ei nykyräiskinnöissä enää turhan usein näe. Kokonaisuutena XIII tarjoaa uteliaalle pelaajalle jotain astetta mielenkiintoisempaa. Tässä jos jossain olisi HD-remaken paikka. Ubisoft hoi!

XIII, FPS agenttijännäri. (en.wikipedia.org)

Aution saaren haaste

Tulin taannoin törmänneeksi internetin ihmemaassa ns. Aution saaren haasteeseen. Haasteen ohjenuora kulkee jota kuinkin näin: Tulet joutumaan autiolle saarelle ja saat ottaa mukaan vain yhden elokuvan, albumin ja videopelin. Aika pähkinä! Rupesin miettimään asioita (paikoin turhankin) syvällisesti ja päädyin (omasta mielestäni) melko yllättäviinkin ratkaisuihin listani suhteen. Alla selviää minkälaisilla materiaaleilla valvomolainen kohtaisi aution saarensa.

1) Albumi: Red Hot Chili Peppers/Stadium Arcadium

Stadium Arcadium on kahden CD:n
mittainen funk/rock-eepos (discogs.com)

Aloitetaan helpoimmasta, musiikista. Musiikkimakuni on ajan hengen mukaisesti melko laaja, mutta tietyt genret ovat toki yli muiden. Näitä ovat folk, funk ja rock. Niinpä levylautaseltani löytyy usein sellaisia nimiä kuin Samuli Putro, Jarkko Martikainen, Stig, Ultra Bra sekä tietty Juice.

Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Ameriikan maalta tulvi kaksituhatluvulla Eurooppaan niinkin kova lätty kuin Stadium Arcadium. Tämän kiekon esittäjinä toimi tiukka neljän hengen funk-pumppu, Red Hot Chili Peppers. Tarttuvat melodiat ja rytmit olivat siis selviö. Kyseinen tupla-CD onkin omissa kirjoissani tämän poppoon tiukin ja tinkimättömin kokonaisuus tähän asti. Se sisältää niin paljon erilaisia musiikillisia sävyjä ja sävelmaisemia että kyllä kelpaa!

Russel Crowen näyttelemän John Nashin
tarina herää henkiin Kaunis Mieli-.elokuvassa.
(russel-crowe.weebly.com)

2) Elokuva: Kaunis mieli (Beautiful mind)
Elokuva sen sijaan on media jota en ole koskaan tuntenut omakseni. Tuppaan katsomaan tunnetutkin elokuvat tuntuvasti jälkijunassa, koska leffateattereissa juokseminen ei kiehdo. Ehkä samasta syystä oma leffavalintanikin sijoittuu kaksituhatluvun alkuun. Kaunis mieli-nimeä kantava raina perustuu Nobel-voittajan John Nashin elämänvaiheisiin ja edesottamuksiin. Itselleni kyseessä on hyvin henkilökohtainen, koskettava ja aito elokuva, joka ei pelkää tulla lähelle katsojaa. Tai herättää ajatuksia.

3) Videopeli: New Super Mario Bros. Wii
Valitessani videopeliä saarelle koin ehkä suurimman yllätyksen tämän haasteen parissa. En valinnut peliä, joka olisi henkilökohtainen suosikkipelini enkä peliä jota en ollut koskaan aiemmin pelannut. Sen sijaan valitsin pelin joka olisi täynnä ajatonta ja alkukantaista viehätysvoimaa. Valitsin pelin jonka parissa tuhraantuisi niin tunti jos toinenkin. Tai vaikka vain vartti. Toisaalta peli tarjoaisi myös lähes rajatonta uudelleenpeluuarvoa. Taisinkin valita ehkä (liiankin) helpon ja varman ratkaisun.

New Super Mario Bros. Wii henkii vanhojen 2D-Marioiden tasoloikkajuhlaa, johon on sekoitettu mukaan ripaus isoveljensä, 3D-Marion, uusia temppuja. Tähän lyödään vielä päälle värikkäät tasot, vaihtoehtoiset etenemisreitit ja vaikeustaso joka on jetsulleen! Olen myyty. Kyseessä on yksinkertainen, mutta rautainen peli.

New Super Mario Bros jaksaa edelleen viehättää! (purenintendo.com)

Näillä eväillä siis mennään, ja voi olla varma ettei autiolla saarella pääse ainakaan tylsyys iskemään! Nyt siis heitänkin pallon sinulle, lukijalle: Mikä on sinun listasi?

Arkham Knight: ...Lisää DLC:tä

Arkham Origins-skini tekee comebackin
uusimmassa skinipaketissa (comingsoon.net)

Parasta just nyt

Batman: Arkham Knight vyöryttää lisäsisältöä faneille kaksin käsin. Vihdoin saatavilla on (jo julkistetun lisäsisällön lisäksi) uudet vuoden 1989-skinit (Batmobile-skini ja Batman-skini) sekä kaksi Legendary Batmobile Themed Track-kilparataa, joista ensimmäinen sijoittuu alkuperäisen Batman-leffan maisemiin. Jälkimmäisessä taas kaahaillaan Batman: Returns-rainan meiningeissä. Lisäksi meitä hemmotellaan Batfamily-skinpackilla, joka sisältää uusia skinejä Batmanille, Robinille, Nightwingille ja Catwomanille. Skinien määrä siis Arkham Knightissa paisuu entisestään taaten sen että pian jokainen saa haluamansa puvut ylle jokaiselle lempisankareistaan (tai sankarittarelle). Batmobilesta nyt puhumattakaan. Batfamilyn skinipakkaus sisältää seuraavat asut:

- 90-luvun Catwoman-asu

- One Year Later-asu Robinille

- Arkham Origins-skini Batmanille

- Mustaharmaa-skini Batmanille

- 70-luvun Batman-puku

- Arkham Cityn versio Nightwingistä

Syyskuun satoa:

DLC-fanfaari sen kun jatkuu! Syyskuun aloittaa Crimefighter Challenge pack #1, jonka on määrä ilmestyä ensimmäinen syyskuuta. Paketti sisältää kuusi uutta haastekarttaa, joissa pääsee pelaamaan Batmanilla, Robinilla, Catwomanilla ja Nightwingillä. Varmaa tietoa ei ole siitä onko kartat jälleen rajoitettu jollekin tietylle hahmolle vai voiko niitä pelata vapaasti eri hahmoilla. Kartat tulevat sisältämään sekä Combat- että Predator-haasteita. 

Nightwingin tarina sijoittuu GCPD:n uumeniin. (craveonline.com)

Tämän lisäksi luvassa on vielä kolme muutakin lisäsisältö-pakettia syyskuun aikana. Ensimmäinen on GCPD Lockdown, joka on ensimmäinen Gotham City Storiesin kertomus. Gothamin tarinoissa pelataan Batmanin luottoapureilla (tässä tapauksessa Nightwingilla). Tarina sijoittu pääpelin jälkeiseen ajanjaksoon, jossa Penguin on käynnistänyt vankilapaon. Mitään ei ole vahvistettu, mutta päätellen DLC:n sijainnista on aika turvallista sanoa, että Nightwing ei tule saamaan (ainakaan tässä lisärissä) Free Roam-mahdollisuutta. Toivottavasti lisärin kesto on edes säädyllinen. Warner Bros. vahvisti myös että tulevat tarina-lisärit tulevat olemaan ainoastaan Rocksteadyn käsialaa, toisin kuin Batgirlin tapauksessa, joten toivotaan parasta.

Lisäksi luvassa on vielä kaksi muuta lisäsisältöä, joista toinen pitää sisällään Christopher Nolanin Batmobilen (Tumbler) ja sille suunnitellun kilparadan (/radat?). Mitään vahvistusta ei kuitenkaan ole siitä että varsinainen Yön Ritari-skini olisi tulossa paketin mukana (kuten 1989-packissa). Tieto voi toki tulla myöhemminkin, kun lähestymme syyskuuta. Myöskään Tumblerin Free Roam-ominaisuuksista ei ole hiiskuttu. Todennäköisesti Tumbleriin pätee samat lainalaisuudet kuin 1989-Batmobileen eli Free Roam onnistuu, mutta vasta kun Drone-tankit on tyhjennetty kaduilta. Battle-mode jäänee haaveeksi, koska luulen että se on suunniteltu vain Arkham Knightin Batmobilelle.

Arkham Asylum-look puree edelleen! (geektyrant.com)

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on alkuperäinen Arkham Asylum-skini Batmanille. Pelihän sisältää jo itsessään päivitetyn Arkham City-skinin, mutta nyt olisi luvassa myös ihan aito, oikea ja ensimmäinen Arkham-Batman asu. Fanien spekulaatioista huolimatta vielä ei ole tietoa, että onko Arkham Asylum-Batman saamassa rinnallensa myöhemmin myös samassa pelissä nähdyn Batmobilen skinin.

Paljon sisältöä on siis luvassa peliin tulevaisuudessakin! Toivoa sopii että laatu pysyy korkeana ja Season Passia omistamattomille hinta kohdallaan. Näillä saatesanoilla:

Be

The

Batman

10 Years After: Kingdom Hearts II

Sisältää SPOILEREITA

Aika herättää Sora päiväunilta Roxasilla. (khinsider.com)

Peli alkaa verkkaisella johdannolla, jossa pelataan uudella Roxas-nimisellä hahmolla. Hahmo käyttäytyy kuin Sora ja on muutenkin kumman samannäköinen, tarkoituksella. Tässä osiossa pelaaja tutustutetaan uusiin reaktiokomentoihin, jotka muodostavat Kingdom Hearts 2:sen taisteluiden selkärangan. Lopulta peli heittää pelaajan varsinaisen päähenkilön Soran kenkiin seuranaan Donald-velho ja Goofy-ritari. Edessä on jälleen seikkailu joka kuljettaa pelaajaa ristiin ja rastiin Disneyn maailmoissa piirros- sekä Final Fantasy-hahmoihin tuttavuutta tehden.

Pelasta maailmat, taas
Kingdom Heartsin jatko-osassa juonikäänteet muuttuvat astetta monimutkaisemmiksi. Jos ensimmäinen osa ei ole tuttu olet armotta hukassa. Peli kun ei pahemmin selvittele Soran aikaisempia edesottamuksia (alun lyhyttä introa lukuunottamatta). Myös ensimmäisen pelin spin-offia Kingdom Hearts RE: Chains of Memoriesia kannattaa pelata edes hiukan, koska peli viittaa paikoitellen myös siihen. Chains of Memories ja ensimmäinen Kingdom Hearts löytyvät helpoiten Kingdom Hearts 1.5. HD-kokoelmasta PS3:lle.

Ensimmäisen pelin lopussa nitistetty Ansem-roisto ei siis ollutkaan oikea Ansem...tai jotain. Myös Soran kumppani Riku näyttää nyt toisenlaiselta kuin ennen, johtuen hänen flirttailusta pimeyden voimien kanssa. Sattumana sopassa on myös uudet nousukkaat, Organisaatio XIII. Tämä pahisjoukko on temppuillut Soran muistin kanssa ja nyt Organisaatio komentaa Nobody-hirviöitä, jotka ovat uhka jopa ensimmäisen pelin Heartless-roistoille. Liian monimutkaisesti asioita ei kannata miettiä sillä pääosassa on edelleen hirviöiden kurmoittaminen.

Tällä kertaa Sora kumppaneineen vierailee mm. Tronin, Mulanin, Leijonakuninkaan, Pirates of the Carribeanin ja ehkä vaikuttavimman Timeless Riverin maisemissa (, jossa nähdään Wanhojen Hyvien Aikojen Piirrettyjä). Vanhoista maailmoista comebackin tekevät mm. Hollow Bastion, Agrabah, Atlantis, Coliseum ja Halloween Town. Näkemistä ja tekemistä on paljon aina musikaaleista lentävällä matolla liitelyyn. Ja mikä parasta: Jos yhdessä maailmassa tie nousee pystyyn voit edelleen vaihtaa toiseen maailmaan ja palata myöhemmin takaisin. Myös maailmojen välillä tapahtuvat Gummi-lennot ovat uudistuneet kovalla kädellä ja ovat nyt mahtavannäköisiä Shmup-pyrähdyksiä (ja ensimmäistä kertaa myös oikeasti haastavia).

Pelimaailmoissa löytyy näköä ja kokoa. (youtube.com)

Paina kolmiota rämpyttääksesi
Pelillisesti on tapahtunut paljon uudistuksia. Uudet Limit- ja Drive-komennot tuovat taisteluihin uusia ryhmässä (Limit) tai yksin tehtäviä superhyökkäyksiä (Drive), joiden fiksu käyttö on olennaista pelissä pärjätäkseen. Myös muitakin pelin systeemejä on hienosäädetty hiukan aina taikapisteistä alkaen. Kokonaisuus on nyt entistä toimivampi ja erilaiset Drive-muodot takaa entistä monipuolisemman pelityylin.

Mutta tietysti nurisemistakin löytyy. Itse koen negatiivisempana asiana Summonien vähäisemmän roolin, sillä ne toimivat oikein hyvin ekassa pelissä. Limit-komennot ovatkin ottaneet Summonien roolin isommin lämää tekevinä hyökkäyksinä. En myöskään välittänyt siitä että välillä Drive-komento muuttaa Soran Heartless-hirviöksi (ilmeisen sattumanvaraisesti). Tämä viiksettää kun ottaa huomioon kuinka arvokkaita Drive-pisteet ovat. Tähän on tarinalla selitetty syy, mutta pelaajan kykenemättömyys vaikuttaa itse asiaan millään tavalla vaikuttaa omituiselta.

Jos ensimmäisessä pelissä et saanut taistella tarpeeksi niin nyt saat! Pomoja on löyty peliin oikein roppakaupalla, sillä jo pelkästä Organisaatiosta löytyy semmoinen pari tusinaa, joita mäiskitään pitkin peliä. Tämän lisäksi jokainen maailma sisältää omat teemaansa sopivat pomonsa. Lisäplussaa satelee siitä että aina taisteluiden tavoite ei ole vain kurmoittaa aivottomasti toista, vaan tehtävänä voi olla esim. estää hunnien hyökkäys portille tai atsteekkien kultakolikoiden palautus takaisin kirstuun. Niin tai näin, taisteluja ja pomoja on paljon. Ja ne ovat tällä kertaa entistä vaikeampia. Erityisesti hermoja koettelevat lopussa kohdattava Xemnas, joka pistää pelaajan reaktio-napin takomistaidot koetukselle valoshow:llaan. Toinen hyväkäs on noin pelin puolessa vastaan välissä tuleva Demyx. Aivan kuin joku olisi päättänyt että pomo itsellään ei ole tarpeeksi vaikea niin lyödään mukaan vielä(inhokkini) armoton aikaraja.

Pelin lopussa on luvassa rämpytyssulkeiset.
(kingdomhearts.wikia.com)

Pienine virheineenkin Kingdom Hearts kakkonen on edelleen varsin nautittavaa ja erityisen hyvännäköistä pelattavaa, näin 10 vuoden jälkeenkin. Ja vaikka tarina voisi olla selkeämpikin niin Keybladella huitominen jaksaa edelleen kiinnostaa inkarnaatiosta toiseen. Square-Enix ja Disney löivät hynttyyt yhteen toistamiseen ja tuloksena oli jälleen hieno peli, josta Playstation 2-konsoli tullaan muistamaan, aina. Helpoiten Kingdom Heartsin 2:sen pääsee kokemaan Kingdom Hearts 2.5 HD-kokoelman avulla PS3:lle.

Arvosana (PS2:lla)
8/10

Middle Earth: Shadow of Mordor: Arvostelu

Sisältää SPOILEREITA!


Tarina vailla syvyyttä, hahmot vailla merkitystä
Taru Sormusten Herrasta-peli, jossa ei pelatakaan hobiteilla, vaan mäiskitään arveluttavan Aragornimaisella Talion-samoojalla örkkejä kumoon...Mielenkiintoista. Kun Talion perheineen joutuu Mustan Käden luotsaaman örkkiarmeijan surmaamaksi, Talion saa kuolemassa uuden liittolaisen, joka palauttaa Talionin Mordorin rajamaille. Alkaa raivoisa kostoretki örkkiarmeijan harventamiseksi, Mustan Käden ja lopulta itse Sauronin alasajamiseksi.

Kuolemasta karkoitettu Talion jatkaa iänikuisella ristiretkellä Keski-Maan syvimmässä kolkossa, Mordorissa. Edes Talionin oma kuolema ei lopeta reissua vaan Talion sylkäistään takaisin lähimmälle vahtitornille (, jotka toimivat eräänlaisina kiinto- ja tarkistuspisteinä). Tuonpuoleisessa Talionin muodostama väliaikainen liitto samanlaisen kohtalon kärsineen haltian kanssa on olennainen osa pelin juonta. Seikkailusta osa kulkeekin tämän tuntemattoman haltian alkuperän vinkkien perässä. Pelaajan osa onkin setviä miten hän liittyy tähän kaikkeen. Tarina ei voita Oscareita, sisällä kummoisia yllätyskäänteitä tai merkittävää romanssiakaan. Klonkku tosin löytyy!

Klonkkukin saa oman osansa Shadow of
Mordorin tarinassa, (dualshockers.com)

Pelin tarina esittelee uusia sivuhahmoja melko tiuhaan, mutta mitään kovin merkittävää roolia heillä ei ole itse tarinan suhteen eikä yksikään niistä herätä mitään ihmeempiä tunteita pelaajassa. Oli kyseessä sitten hirviöitä tappava ja paksusti aksenttia vääntävä Torvin tai Lithariel, kuningattaresta polveutuva naissoturi, joka hoitaa hommat siinä missä mieskin. Täytyy myöntää että nikottelin hämmästyksestä kun Talionilla ja neidillä ei roihahtanut lemmenliekki lopussa. Se olisi ollut nimittäin kaiken huippu. Lopussa annetaan pelaajalle lupaus jatko-osasta, jossa ehkä selitetään enemmän ja hyödynnetään jo tuttua hahmokaartia. Osalla sivuhahmoista pääsee pelaamaan myös Shadow of Mordorin DLC-tarinoissa.

Riimuja, levuja ja haltialeluja
Jos pelin tarina ei loista niin pelimekaniikka hoitaa pisteet kotiin. Talionilla on ilo pelata! Batmanin FreeFlow-taistelujärjestelmää ja Assassin's Creedien akrobatiasta lainaava pelihahmo tottelee käskyjä kiltisti ja nousee lopulta liki puolijumalamaiseen tilaan lukuisine kykyineen. Mordorissa riittää koluttavaa ja nähtävää, mutta kaikkein kiinnostavin on Nemesis-systeemi, jonka ansiosta pelimaailman örkkilaumat elävät omaa elämäänsä, pelaajasta huolimatta ja juuri sen takia. Esimerkiksi pelaajan tappanut örkki voimistuu, etenee örkki-hierarkkiassa ja kuittailee pelaajalle seuraavalla kerralla tämän tappiosta. Tämä on pieni mutta olennainen seikka ja tekee maailmasta astetta elävämmän.

Örkkikapteenien hierarkkia ja Nemesis-systeemi
toiminnassa. (en.wikipedia.org)

Talion käyttää lähitaistelussa miekkaa, hiiviskelyssä tikaria ja haltiajousta kummassakin. Jokaista näistä aseista pääsee kehittämään roolipelimäisillä riimuilla, joita saa murhatuilta kapteeneilta ja sotapäälliköiltä. Riimujen ominaisuudet määräytyvät sattumanvaraisesti, vaikka niiden tehoon voikin yrittää näennäisesti vaikuttaa ennen yhteenottoa. Nämä riimut parantavat Talionin ja hänen aseiden ominaisuuksia. Vaikka pelin pääpaino onkin miekalla hutkimisessa väenpaljouden keskellä, niin riimuilla saa parhaimmillaan Talionista saa kehitettyä myös omaa pelityyliä vastaavan tappokoneen.

Sivutehtävien savotta ja muut mukavat
Ei Mordorista ainakaan tekeminen lopu. Sivutehtävissä löytyy orjien pelastamista örkkien käsittelystä, artefaktien metsästystä ja asekohtaisia lisätehtäviä. Näistä saa palkinnoksi pelissä toimivaa valuuttaa, jolla ostetaan taitopäivityksiä ja lisäpaikkoja uusille riimuille aseissa. Talion ansaitsee myös kokemuspisteitä selvitetyistä tehtävistä ja kaikesta mahdollisesta. Kokemuspisteiden karttuessa Talion nousee uudelle tasolle ja pystyy kokemuspisteillä avaamaan uusia tehokkaita hyökkäyksiä. Pelihahmon kehittäminen on tyydyttävää eikä vaadi erityistä grindaamista.

Peliin on toki ympätty päätarinan lisäksi eräänlainen haaste-tila, jossa on määrä, jälleen kerran, nitistää avoimessa maastossa sotapäälliköitä ja kapteeneita. Haasteissa onnistumisen ehdot vaihtelevat aina sotapäälliköiden nitistämisestä mahdollisimman nopeasti sekä mahdollisimman monen niistämiseen. Haasteet ovatkin mielenkiintoista vaihtelua pääpelin suorittaneelle, sillä Talionin ansaitut supervoimat siirtyvät sellaisinaan myös haasteisiin. Valitettavasti haasteet ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta melko pitkiä rypistyksiä, joten ihan kevyttä pikku pelattavaa halajavalle niitä ei voi suositella. Lyhyille Batmanmaisille Challenge map-kartoille olisi ollut nyt tilausta.

Lopussa leikki lässähtää
Miinusta satelee myös loppupomo-matsista, joka kärjistyy kurjiksi Quick-Time-tapahtumiksi. Ottaen huomioon kuinka paljon peli sitä lopullista välienselvittelyä hypettää, niin on surku ettei sitä matsia pääse itse taistelemaan loistavalla FreeFlow:lla, Jopa loppupomoa edennyt hiipimis-predator-pomokohtaaminen Mustan Käden kanssa olisi täyttänyt saappaat paremmin viimeisenä kohtaamisena. Ehkäpä jatko-osassa tämäkin asia toimii paremmin?

Shadow of Mordor jättää
lupauksen jatko-osasta. (original-gamer.com)

Taistelun ja hiipimisen lisäksi pelissä ei myöskään ole merkittävästi muuta sisältöä. Talion voi toki napata itselleen erilaisia ratsuja ja käyskennellä sillä läpi Mordoria, mutta siinäpä se sitten on. Lisää vaihtelua olisikin kaivattu niin tehtäviin ja peliin muutenkin. Paljon on myös lainattu toisista genren peleistä, mutta omat ideat tuntuvat olevan Shadow of Mordorilla harvemmassa. Kun tähän lyödään päälle vielä seitinohut tarina, joka ei tunnu herättävän tunteita suuntaan jos toiseen niin en voi väittää että Shadow of Mordor olisi tyylipuhdas klassikko. Se tekee paljon asioita oikein, mutta se tuntuu petaavan myös liikaa tulevan jatko-osan varaan. Joka tapauksessa, pahuksen hyvin huomasin viihtyvän tämän lisenssipelin parissa! Enkä edes ollut tätä ennen kummoinen Sormusten Herra-fani, joten kyllä tämä peli on jotain tehnyt oikein.

Arvosana: (PS4:lla)
8/10

Omat piuhaviritelmäni

Jokaisen useamman konsolin omistajan päänvaiva tuntuu olevan se että miten nuo lukuisat konsolit saisi viritettyä järkevimmin telkkarin yhteyteen. Alla tulen esittelemään allekirjoittaneen ratkaisun ja kuinka se on toteutettu. Tähän patenttiratkaisuun tarvitset: HDMI-jakajan ja Scart-jakajan. Lisäksi tarvitset TV:n, jossa on liitännät Scartille ja HDMI:lle (ja USB:lle). Kyseisiä piuhoja voi naarata esim. paikallisesta Clas Ohlssonista.

Kuva HDMI-jakajastani (oma kuva)

HDMI-jakaja
HDMI-jakaja mahdollista napin painalluksella vaihdon TV:n ja PS3-konsolin välillä, Toinen pää on kytketty TV:n HDMI-paikkaan.

Tapaus: Playstation 4
Playstation 4:nen on perheen uusin tulokas eikä mahdu HDMI-jakajaan, joten sen HDMI-piuha vaeltaa edelleen vapaasti pitkin TV-tason taka-osaa. Mielessä on mahdollisuus vaihtaa HDMI-jakajaan PS4-liitäntä TV:n piuhan tilalle. Tällöin TV-piuha jäisi vuorostaan vaeltamaan vapaana.

Scart-jakaja
Jatkuvasti TV:ssä Scart-liitännän kohdalla kiinni oleva Scart-jakaja mahdollistaa jakajan napin painalluksella vaihtamisen vanhan sukupolven konsolista toiseen. Tällöin telkkarin Scart-liitännän kanssa ei tarvitse koko ajan tapella ja olla metsästämässä irtonaisia piuhoja TV:n takaa. Jämptisti toimiva jakaja eikä mitään ongelmia siirtymien tai kuvanlaadun kanssa.

Kuva Scart-jakajastani (oma kuva)

TV:n USB-liitäntä
Telkkaristani löytyy myös kätevä 1x USB-liitäntä, jota käytän PS4-ohjaimen tai Wii:n remote-ohjaimen lataukseen samalla kun katson telkkaria tai pelaan. Näin ohjaimista toinen on aina valmiudessa, kun pelihimo iskee. Ainoa miinus on se että pitää muistaa vaihdella latureita USB:issa ettei toinen pääse tyhjenemään. Kovemmalla käytöllä olevan PS3-ohjaimen lataan PS3:sen omassa USB-paikassa. Toinen PS3-ohjain on käytössä, joten jompi kumpi on aina pelivalmis.

Konsolien sijoittelu
Aikoinaan kirpparilta parilla kympillä naarattu TV-taso toimii erinomaisesti videopelikonsolien loppusijoituspaikkana. Kaapin ovet myös suojaavat kivasti niitä konsoleita pölyltä, joilla ei aktiivisesti pelata. Kaiken kaikkiaan, olen ratkaisuun tyytyväinen.

Ylimääräiset vara-konsolini sen sijaan säilyvät mukavasti alkuperäispakkauksissa (tai vastaavissa) omissa kaappitiloissani. Samaa periaatetta sovellan ylimääräisiin käsikonsoleihin ja ohjaimiinkin.

TV-tasoni konsoleineen (oma kuva)

Lisätarvikkeista ne olennaisimmat ja käsikonsolit(oma kuva)

Olennaisimmat lisätarvikkeet
Lisätarvikkeista olennaisimmat kulkevat olohuoneen sohvapöydän alla olevassa laatikossa. Sieltä löytyy mm. 1x kumpaakin käsikonsoleistani (DS ja 3DS), ohjaimia, Wiin lisäpalikoita ja Singstar-mikit PS3:seen. Eri komponentit on suojattu laatikoihin pölyä varten. Jos siis tarvitsen jonkun tietyn lisäkilkattimen niin kaivan vaan esiin oikean laatikon. Loput piuhaviidakostani ja irtaimistoista löytyvät toisesta varastosta.

Sen varaston sijainnista ja varustelusta lisää ehkä sitten myöhemmin...

Arkham Knight: Be the Boy Wonder

Robinin turpakäräjät, osa 1
Rocksteadyn uusin Arkham Insider-jakso valotti lisää syksyn tulevia lisäsisältöjä. Pääsimme näkemään uuden, Robinille räätälöidyn, haastekartan jossa vastassa oli (ainakin näennäisesti) loputon suma vihulaisia laidasta laitaan. Tämä on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, kun ottaa huomioon minkälaisia pääpelin kartat olivat. Syyskuussa saammekin eteemme (ensimmäisen) uuden haastekartta-paketin, joka sisältää myös kyseisen kartan.

Robin saa vihdoin oman
haastekartan! (youtube.com)

Kyynikkona näen tosin miinusta tässäkin asiassa. Aikaisemmista Arkham-peleistä tuttu mahdollisuus muokata haastekarttoja (esim. lisätä vihollisten aggressiivisuutta tai aseistusta) oli olennainen osa niiden uudelleenpeluuarvoa. Se loistaa edelleen poissaolollaan Arkham Knightissa. Samoin puuttuu mahdollisuus pelata haastekarttoja vapaasti eri hahmoilla Kuten puuttuvat myös haastekartoista laaditut kampanjat. Fanit saattavat vielä antaa nämä puutteet anteeksi, mutta ne nakertavat Arkham Knightin elinkaarta varsinkin casual-pelaajien keskuudessa merkittävästi.

"It's not the Batmobile Gotham needs but the one it deserves"
Kyllä ja ei...kyseistä Batmobile-autoa pystyy nimittäin käyttämään pääpelin Free Roam-pelaamiseen. Rajoituksena toimii kuitenkin ehto: Ennen kuin hyppäät Burtonin Batmobile-ajokkiin niin, Gotham City täytyy tyhjentää Drone-tankeista. Tämä johtuu siitä että uusi Batmobile ei pysty siirtymään lainkaan Battle-tilaan, joten myöskään tankkien mäiskiminen ei myöskään onnistu sillä. Sen sijaan autolla pystyy ajamaan Gothamin kaduilla ja hyökkäämään varastettujen autojen kimppuun immobilizer-ohjuksilla. Vaikka saatankin nurista hiukan siitä että ihan täysiverinen Free roam ei onnistu, niin ylipäätänsä fakta että se kyseinen mahdollisuus on ympätty osaksi pääpeliä herkistää Batman-fania.

1989-Batmobilella pääsee Free Roamaamaan myös
pääpeliin, tavallaan. (techtimes.com)

Free Roamin-lisäksi Burtonin mobiililla pääsee ajamaan uudella Batman: Returns-leffaan pohjautuvalla kisaradalla. Ja paketin mukana tulee tietty myös 1989-vuoden Michael Keatonin Batman-puku! Nostalgia-arvo on siis taattu ja Season Passin hankkineena molemmat lisäsisällöt sujahtavat ehdoitta Playstation 4:seni latauslistalle. Kunhan vain ensin ilmestyisivät...

V niin kuin videopeli

Nyt Arkham-pelejä tehneen Rocksteadyn mandaatti on päättymässä ja studio etsii uutta suuntaa ja ideaa uudelle pelille. Täällä olisi yksi: V for Vendetta (V niin kuin verikosto)!


"Ideas are bulletproof"
Allekirjoittaneen ainoa kosketuspinta tähän DC:n universumin antisankariin rajoittuu kaksituhatluvulla julkaistuun rainaan. Leffan on vetovastuussa ovat toimineet Matrix-trilogiasta tutut Wachowskin sisarukset. Pätkässä anarkistisen vapaustaistelijan rooliin asettuva V julistaa yhden miehen sodan lähitulevaisuuden Lontoossa valtaapitävälle totalitaariselle äärioikeistopuolueelle. Filmin jälkeen jäi monesti mieleen kytemään että kuinka hyvin tämä toimisikaan myös videopelinä. Puuttui vain pelimoottori, jolla V:n veitsiakrobatia pääsisi oikeuksiinsa.

V:ssä olisi kaikki ainekset oman
pelinsä tähdeksi. (comicbook.com)

Sitten tulivat Arkham-pelit: Asylum, City, Origins, (Blackgate) ja lopulta Knight. Visio alkoi muodostua. Näin sieluni silmillä avoimen Lontoon, jossa pelihahmo liikkuisi kattojen harjoilla pomppien ja varjosta varjoon. Pelin punaisena lankana toimisi parlamenttitalon räjäyttäminen, vallankumouksen käynnistämiseksi. Sitä ennen V:n on kuitenkin nitistettävä äärioikeistopuolueen avainjäsenet. Tähän tehtävään hän tarvitsee apurin, Evey Hammondin.

Hammondin ja V:n polut kohtaavat sattumalta, kun V pelastaa ulkonaliikkumiskieltoa rikkoneen Eveyn sormi-miesten kynsistä. Eveyn ja V:n välinen yhteistyö voisi toimia vähän samoin kuin Batmanin ja Oraclen Arkham-peleissä. Evey toimittaisi pelaajalle tietoa puoluejäsenien sijainneista, turvallisuusjärjestelyjen ohittamisesta ja rupattelisi mukavia V:n korvaan. Eveylle voisi myös, vaihtoehtoisesti, laatia asetetta isomman roolin pelissä, jossa hän olisi välillä auttamassa V:tä paikan päällä. Tällöin V:n tehtävänä olisi suojella Eveytä.

Evey Hammond pinteessä. (gonemovies.com)

"People shouldn't be affraid of their goverment, goverments should be afraid of their people"

Puoluejäsenten salamurhaamisesta saisikin oivan listan sivutehtäviä. Päähuomio olisi puoluen pään, ylikansleri Adam Sutlerin nitistämisellä ja parlamenttitalon pamauttamisella. Osa pelin sivutehtävistä liittyisi puoluejäsenten sijainnin selvittämiseen ja oikean lähestymistavan valitsemiseen. Puoluejäsenissäkin kun on eroja: On mm. pedofiili kirkon pää, äkkiväärä TV-persoona ja tappajaviruksen kehittänyt lääkäri.

Puoluejäsenten kurmoittamisen lisäksi V:n sivutehtäviin voisi kuulua  myös siviileiden suojelu sormi-miesten mielivaltaisia hyökkäyksiä vastaan, Sutlerin sensuurin takavarikoimien esineiden palautus oikeille omistajille ja ylipäätänsä Lontoon vapauttaminen ääripuolueen ikeen alta. Tämä tapahtuisi sormi-miesten tarkistuspisteet tuhoamalla. Esimerkkeinä tarkistuspisteistä voisi toimia leffastakin tutut näyttämöt, kuten Old Bailey ja Jordan Tower. Osalla näistä paikoista olisikin siksi rooli myös päätarinassa. Näiden aktiviteettien lisäksi pelissä olisi satunnaisten rikosten ehkäisyä, Watch_Dogsin malliin. Tästä palkittaisiin tutulla karma-mittarilla, joka määrittelee sen näkevätkö lontoolaiset V:n terroristina vai vapaustaistelijana, pelkäävätkö he häntä vai taistelevatko hänen rinnallansa.

"It' my very good honor to meet you and you may simply address me as V"
Vihuissakin löytyy valinnanvaraa jo pelkän leffan koluamalla. Lontoon kaduilla valtaa pitäisi peruspoliisit, joka toimii valtapuolueen tiukassa talutusnuorassa. Astetta kovemman vastuksen tarjoavat puoluejäsen Creedin alaisuudessa toimivat sormi-miehet, jotka hakeutuvat paikalle, kun pelkkä poliisi ei enää riitä. He voisivat vastata mm. puoluejäsenten suojelusta V:tä vastaan. Kun tilanne lopulta kärjistyy ja parlamenttitalon räjäytys lähenee kaduille marssivat myös sotilaat. Tällöin ainoat turvalliset etenemisreitit kulkisivat kattojen poikki, tai maanalaisesta.

Vaikka V-pelin alkusysäys syntyikin Arkham-pelisarjasta, niin lopullisen suunnan pelille näytti juuri Talionin pelihahmo, Middle Earth: Shadow of Mordorissa. Mordorin varjossa Arkham-klooni esitteli lähes rajattoman mahdollisuuden tutkia ympäristöä ilman Batmanin grapnel-gadgettia. Pelkkä notkea parkourmainen pomppiminen tarttumakohdasta toiseen istuisi V:n akrobaattisiin ominaisuuksiin kuin voinappi leivälle! Lisäksi Mordorin astetta brutaalimmat execution-lopetusliikkeet ovat juuri sitä mitä V-peli kaipaa. Pelimekaniikka yhdistelisi (batmanmaisesti) saumattomasti hiiviskelyä ja toimintaa V:n salamurhatessa puoluejäseniä ja paeten poliisia omaan tukikohtaansa, Varjogalleriaan.

Reality check:
Totta puhuen, mahdollisuudet V for vendetta-pelille ovat aika heikot, koska leffa on ehtinyt pyöriä jo vuosia sitten ja painunut monilla mielen taka-aloille. Pakko onkin ihmetellä että kuinka Matrix-pelejä tehtailleet Wachowskitkaan eivät tajunneet tarttuneet V-pelin ideaan jo aikoinaan. Nyt ei siis muuta kuin kickstartterit ja petitionit käyntiin vaan ja DC:ltä, Warnerilta ja kumppaneilta kinuamaan pelintynkää. Vallankumouksen aika on tullut!

Batman: Arkham Unhinged osa 2

Arkham Unhinged-sarjakuvasarjan perkaaminen jatkuu! Batman: Arkham City-pelin vaiheita valottavan sarjissarjan läpyskät sijoittuvat aikaan ennen, jälkeen ja pelin aikana tapahtuviin tapahtumiin. Nyt on vuorossa toinen osa neljästä. Tällä kertaa Batman saa vastaansa Mad Hatterin ja Poison Ivyn. Robin vuorostaan kohtaa Banen ja Solomon Grundyn.

Theatre of Violence
Robin soluttautuu Arkham Cityssä Penguinin pitämään turnaukseen, jonne löytävät tiensä myös Bane ja Solomon Grundy. He pistävät paikan paikan sisustuksen kerralla uusiksi! Tim Drake selviää koettelemuksesta nippa nappa ehjin nahoin.

Arkham City Sirens
Poison Ivy, Catwoman ja Harley Quinn lyöttäytyvät yhteen yhteistä keikkaa varten. Batman saapuu paikalle sabotoi heidän yrityksensä pelastaen Catwomanin nahan. Myöhemmin Poison Ivy ja Harley lyöttäytyvät yhteen tarkoituksenaan nitistää sekä Catwoman että Batman. Ivy uskottelee Harleylle että hän osaisi parantaa Jokerin Titan-kemikaalista johtuvan sairauden.

Crocodile Tears
Killer Crocin taustoja valottava tarina kertoo Crocin tarinan aina sirkusajoista Crocin värväytymisestä rikolliseen maailmaan. Lisäksi Killer Croc ja Jokerin Abramovic kohtaavat Arkham Cityn viemärissä, jonne Joker on lähettänyt miehensä. Nujakasta alkanut mittelö saakin yllättävän käänteen.

Vicki in Wonderland
Pudottuaan uutishelikopterilla keskelle Arkham Cityä Vicki Vale joutuu Mad Hatterin kaappaamaksi ikimuistoisille teekutsuille. Lopulta Batman pelastaa Vickin Mad Hatteriltä saaden vastaansa muitakin Arkham City naisia (esim. Catwoman ja Ivy), jotka ovat joutuneet samaan pinteenseen.

Operation: Kill Joker
Penguin palkkaa Deadshot-salamurhaajan tappamaan Jokerin. "Deadshot" paljastuukin Jokerille työskenteleväksi Clayfaceksi.

(comicvine.com)

Multi-platformerit: Keräilijän kirosana vai casualin taivas?

GTA on yksi suurimmista multi-platter-sarjoista (forbes.com)

Huomasin taannoin pelikokoelmaani tarkastellessani haalineeni taas joukon multi-platformereita eli useammalle konsolille (tai konsolisukupolvelle) julkaistuja pelejä. Näistä esimerkkinä Shadow of Mordor, Minecraft, Saints Row IV: Re-elected, Watch_Dogs ja Grand Theft Auto V. Multi-plattereita syytetään yleensä siitä että tehokonsolien versiot alisuoriutuvat koska pelit on tehty pienimmän yhteisen nimittäjän (eli tehoiltaan heikoimman konsolin) ehdoilla. Erityisesti PC-pelaajat kokevat kärsineensä tästä, konsolipelien puolivillaisten käännösten kohdalla.

Sitten on se keräilijän aspekti. Jonkinlainen konsensus tuntuu olevan siitä että multi-platterit ovat kakkoskansalaisen asemassa videopelimaailmassa. Jotkut jopa jättävät pelin ostamatta, jos se multi-platteri. He vetoavat paremman pelikokemuksen saamiseen pelillä joka on alunperinkin suunniteltu vain yhdelle konsolille. Konsolikohtaiset yksinoikeuspelit ovatkin taas keräilijöiden Graalin malja.

Puolesta ja vastaan
Multi-platterit ovat siitä mielenkiintoisia että kaikilla on jotain niitä vastaan. Uuden superkonsolin ostanut peelo vetää herneen nenäänsä, kun pelinsä ei otakaan kaikkea irti uuden konsolin raudasta. Raukka kun on suunniteltu niin että se pyörisi myös aiemman sukupolven tonkilla.

Edellisen sukupolven version ostaneet taas vetävät killit siitä kun multi-platteri ei pyörikkään vanhalla konsolilla niin näpsäkästi kuin vanhan konsolin yksinoikeuspelit. Sisarkateutta uudempaan sukupolveen syventää myös se tieto että uudella tehokonsolilla peli rullaa pehmeässä 60 framessa ja 1080p tarkkuudella.

Tähän väliin putoaa Pertti PC-pelaaja, jolla olisi muskeli-PC, oikea tehomyllyjen mylly. Mutta kun ne halvatut pelintekijät eivät osaa hyödyntää sen tehoja uuden uudessa multi-platformer-pelin käännöksessä. Päinvastoin, alaspäin dubatut grafiikat ja tympeä konsolointi aiheuttavat harmaita hiuksia.

Viimeinen vastakkainasettelu tapahtuu kahden samaa konsolisukupolvea olevien eri konsoleiden välillä. Toinen konsoli kun sai multi-platterista peruspulliaismallin ja toinen konsolikohtaisilla lisäsisällöillä kukitetun kultakaivoksen. Tällöin lähes identtisten multi-platterien pelaajien välille kasvaa toisinaan syvä ja katkera kuilu. Toiset kun kärsivät ainaisesta alemmuuskompleksista, oli peli kuinka hyvä tahansa. Toiset taas näyttävät pitkää nenää vastapuolen leiristä. Ja entä fanipojat? Ne nillittävät tasaisesti kaikille, ja kaikesta huolimatta.

Super Mario on ehkä yksi tunnetuimpia yksinoikeus-
pelisarjoja(ign.com)

Okei, kaikilla on siis jotain hampaankolossa multi-plattereita vastaan. Vaan entä jos kaikki pelit olisivat konsolikohtaisia yksinoikeuksia Halon tai Unchartedin mallin? Se olisi casual-pelaajien painajainen. Eikä fanipoikienkaan välinen nokittelu siitä helpottuisi. Toisilla kun on jo nyt Super Mario, toisilla Killzone ja kolmansilla Fable. Seuraisi vielä tiukempi ja katkerampi nokittelu näiden pikkusielujen välillä, ruoho kun tuppaa olemaan aina vihreämpää naapurin tontilla. Samoin konsolit kilpailisivat raivoisasti peleistä: Kuka saa yksinoikeudet seuraavaan Watch_Dogsiin, GTA:han tai Batman-peliin. Vähiten tilanteesta kärsisi marginaali videopelien keräilijöistä. He kun ostavat jokaisen konsolin joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin.

Välttämätön paha

On multi-platformereissa siis hyvääkin. Ne mahdollistavat sen, että pystyt kokemaan kiinnostavimmat AAA-pelit konsolivalinnastasi riippumatta. Ne toimivat siltana vanhan ja uuden konsolisukupolven välillä. Näin ne tekohengittävät vanhaa rautaa tarjoten sille edelleen mielekästä pelattavaa ja raivaavat tietä uudelle sukupolvelle, uusien pelien muodossa. Vaikka meille keräilijöille ne ovat välillä se välttämätön paha, multi-platformerit ovat casual pelaajan taivas ja henkirako. Ne tekevät pelaamisesta helppoa ja vaivatonta. Yksinkertaisesti sanottuna: Ne myyvät.

Arkham Knight: DLC:tä valoitettu taas lisää

Batman Beyond-skini on aivan törkeän päheä!(ign.com)

Rocksteadyn ja Warnerin DLC-myllystä sorahtaa jälleen! Syksy tulee olemaan Arkham-maailmassa DLC:n riepottelemaa aikaa. Luvassa on lisää skinejä, niin Batmanille kuin Batmobilelle, sekä myös entistä laajempia sisältöjä. Näistä odotetetuin lienee uudet haastekartat. Todennäköisesti nämäkin tasot tulevat olemaan tietyille hahmoille lukittuja (, toisin kuin edeltäjillänsä Arkham Cityllä ja Originsilla). Myös aikaisemmista peleistä tutut haaste-kampanjat loistavat poissaolollansa. Ne olivat haastavia paketteja, joissa pelaajan oli määrä pelata pari-kolme karttaa läpi erilaisten olosuhteiden vallitessa. Pahat kielet kertovatkin että haastekarttojen ja -kampanjoiden puuttuminen ynnä muut Pre-order bonus kieroilut kertovat karua kieltä Warnerin epäonnistuneesta DLC-markkinoinnista. Pahimmillaan tämä markkinointistrategia on vieraannuttanut osan pelaajakunnasta kokonaan pelistä.

Elokuu: Ei enää yksinoikeuksia
Yksinoikeus ja Pre-order bonukset lankeavat. Käytännössä tämä tarkoittaa että seuraavat lisäsisällöt on ostettavissa konsolikohtaisista nettikaupoista (kuuluvat myös Season Passiin):
- Wayne Tech Booster-Pack
- Prototype Batmobile
- Red Hood's Story Pack
- Harley Quinn's Story Pack
- 1st Appearence-skini
- Batman Beyond-skini
- Dark Knight Returns-skini

En ole tähän niitä listannut mutta todennäköisesti myös PS4:sen yksinoikeudet (Scarecrow Nightmare-missions ja Classic 60's Adam West-skin ja Classic 60's Batmobile-skinit vapautunevat myös muiden saataville.  Itselleni tärkein tieto tuosta paketista on Red Hoodin tarinan ja Batman Beyond-skinin saapuminen konsolilleni. Tulossa on myös iso Batfamily-skinipakkaus, jonka tarkkaa sisältöä ei ole vielä valotettu. Lisäksi hiljattain on vapautunut myös ilmainen skini WBPlayCommunityyn kirjautuneille (Zur En Arrh). Itse en saanut omaa tiliäni toimimaan (Arkham Originsin aikoihin toimi vielä), mutta enpä tuota skiniä niin himoitsekaan. Ja viimeinen elokuulle paljastettu lisäsisältö on Michael Keaton-Batsuit ja 1989-Batmobile ja Batman Returns-teemoitettu kilparata.

Syyskuussa: Challenge-mappeja lisää!
Syyskuulle on luvattu Crime Fighter Challenge Pack #1 nimeä kantava paketti, joka tulee sisältämään haastekarttoja Catmanille, Robinille ja Nightwingille. Tarkkaa tietoa kartoista, niiden määrästä tai siitä ovatko ne saatavilla kaikille hahmoille, ei ole. Ei ole myöskään tiedosssa mitä muuta DLC:tä tekijät ovat suunnitelleet syysiltojen ratoksi.

Challenge-mapit tekevät comebackin syyskuussa! (pcgamer.com)

Lopuksi
Sokerina pohjalle jätettäköön tieto uusimman Arkham Knight-päivityksen myötä tehtaillusta. Photo-modesta. Tämä on kuulemma fanien toivoma ominaisuus, joka mahdollistaa entistä paremmin pelitilanteiden jakamisen sosiaalisessa mediassa. Itse en ole vielä tätä uutta ominaisuutta testannut, mutta ihan kivalta lisäkilkkeeltä kuulostaa.

Salainen Pahe: Lego Racers PS1

Omien ajokkien ja hahmojen tehtailu käy
huvista jo itsessään! (youtube.com)

Joskus nuorempana tuli tahkottua PC:llä Lego Racersin demoa aika armotonta tahtia. Pieni pööpöttihän oli ihan fileissä kun pääsi rakentamaan mieleisensä kart-auton jännistä Lego-palikoista. Tämän jälkeen valittiin rata ja singahdettiin pähkähulluun ja hauskaan kilparataan muitten velikultien kanssa. Alkoi hyperaktiivinen ralli, joka päättyi vasta ruutulipun hulmutessa! Vanhoja muistoja tuli verestettyä uudemman kerran, kun peli päätyi ostoskoriin Porvooseen tehdyn ekskurssion päätteeksi paikallisesta MyGameStoresta, Playstation 1-konsolille.

Tee-se-itse-miehen unelmia
Jos tässä pelissä on tehty jotain aikalaisekseen poikkeuksellisen hyvin niin se on kustomointi. Pelaaja pääsee ikuistamaan oman ukkelinsa tai akkelinsa Legon ihmeelliseen maailmaan, tyylilleen uskollisesti pala kerrallaan rakentamalla. Hahmonluonnin jälkeen tälle tehtaillaan tälle ajokortti ja luodaan kaara yhdistelemällä eri Lego-teemaisia palikoita. Joukosta löytyy niin ufoilua, kilpa-ajoa, keskiaikaa kuin ihan niitä perinteistäkin perinteisempiä Lego-sarjalaisia. Ja mikä parasta: Niitä voi sekoittaa keskenään! Parhaimmillaan editoireilla saa tehtailtua tosi mielenkiintoisia tapauksia. Ja sitten rälläämään!

On se kyllä paha!
Lego Racers on vaikea. No niin, se tuli sanottua. Olen huono lapsille suunnitellussa videopelissä. Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta. Ikävä juttu onkin se ettei Lego Racersin PS1-versiossa (en tiedä voiko muissakaan) pysty mitenkään säätämään vaikeustasoa. Kohtalaisen kipakkaa vaikeustasoa nostaa entisestään se että kilpakumppanit rankaisevat armotta pelaaja-parkaa kurmottamalla murkulaa persiiseen. Lisäksi johdossa oleva julmuri tuntuu ajavan aina armottomalla kaulalla muihin kisailijoihin nähden. Pienen pyristelyn, kipinöivien kirosanojen ja lahjomattomien perstuntien avulla pääsin kuitenkin kolmen parhaan joukkoon, se riittäköön. Voittaakin kuulemma voi, mene ja tiedä!

Pelimuodoista löytyy ne perinteiset: Yhden radan pikataival, neljän radan cup ja aika-ajo. Jokaisen cupin "pomona" toimii eräs astetta haastavampi patu, joka olisi tarkoitus ajalle suohon, jotta saa uuden neljän radan ryppään pelattavaksi. Kaiken kaikkiaan kilparatoja on reilun tusinan verran ja teemoissa löytyy: On avaruutta, viidakkoa, pyramidia, merirosvoilua ja tietysti kilpa-ajelua. Lopussa odottaa yks-ykkönen Rocket Racer-nimistä vauhtihirmua vastaan.

Piikkipaikan sijoitukset jäävät
toisinaan vain haaveeksi. (en.wikipedia.org)

Ruohonleikkuri-taktiikkaa ja tehosteita
Pelin ideana on siis kohota palkintopallille viiden-kuuden kilpailijan kisassa. Peruskaahailua väritetään Mario Kartmaisilla tehosteilla. Näitä on kolmeen lähtöön: Punaiset edustavat hyökkäystä, keltaiset ansoja ja vihreät turboja. Näitä perustehosteita voi buustata peliradalle ripotelluilla valkoisilla palikoilla. Yksinkertaisesti sanottuna? Systeem toimii. Oman lisävivahteen pokaali-nokkapokkaan tuo kilparatojen omat ansat, joissa on tällä kertaa jopa oikeasti väisteltävää.

Grafiikasta sen verran että Playstation 1:lle julkaistu peli jopa hyötyy palikkamaisesta grafiikasta, siltä kun kaikki muukin näytti sillä. Ajokin ohjaaminen on sikäli simppeliä että näppäimiä on vähän mutta ajotuntuma on paikoin omituisen jäykkä. Onneksi ohjausvaihtoehdoista löytyy myös pikakäännös niin ei tarvitse ottaa mutkia suoriksi, ruohonleikkuri-taktiikalla. Myös taustat ja ajoradat ovat kovin yksinkertaisen oloisia, jopa suttuisia paikoitellen.

Kyseessä ei siis ole todellakaan täydellinen ja virheetön tekele. Tästä huolimatta pelistä jäi suloisen nostalgiset jauhot suuhun ja nyt kiikarissa olisi PS2:lle aikoinaan julkaistu Lego Racers 2:sen metsästys. Nostalgiannäkäisille suosittelen tätä peliä ehdottomasti, muille korkean vaikeustason vuoksi pienellä varauksella.

Arvosana: (PS1)
7/10

Sleeping Dogs, Saints Row: The Third ja Tony Hawk's Project 8

Maailma on Sinun!

Vapaamaailmapelit (Open-world games, Free roam games) tarjoavat pelaajalle kaksin käsin vapauksia. Monesti pelaajan on mahdollista luoda itsensä näköinen hahmo, avatarinsa, jolla pääsee sitten poukkoilemaan tähän uuteen, upeaan maailmaan. Tutkimusmatkailu ja rajojensa koettelu on olennainen osa tätä maailmaa ja monet genren pelit kannustavatkin tähän erilaisten keräilyesineiden avulla. Uusien konsoleiden tehojen ja muistin määrän noustessa olemme alkaneet nähdä entistä enemmän näitä vapaaseen maailmaan sijoittuvia pelejä, lineaaristen rännien sijasta.

Vapaamaailmapeleissä on aina myös ripaus anarkiaa mukana. Toiset haluavat upottaa hampaansa heti pääpelin tarinaan, toisia kiinnostaa päämäärätön haahuilu ja kaaoksen luominen. Vapaamaailmapelit tarjoavat yleensä jokaiselle jotakin mahdollistaen pelityylin vaihtamisen, vaikka lennosta. Se jos mikä on vapautta! Pelimaailman koko vaihtelee aina yhdestä suurkaupungista kokonaisen mantereen osaan. Pelimaailma saattaa myös olla aluksi osittain lukittu. Tässä tapauksessa vapaaseen maailmaan sijoittuvat juonitehtävät kuljettavat pelaajaa pelialueen laitamilta toiselle tutustuttaen pelaajaa samalla, paitsi pelin pelimekaniikkoihin, myös pelimaailmaan. Tai sitten maailma on kokonaan avoin jo alusta saakka. Tällöin pelintekijät antavat pelaajalle uuden maailman avaimet käteen välittömästi ja sanovat: "Pidä hauskaa!"

Tähän oheen on listattu kolme edellisen sukupolven (PS3:lla pelattuja) Free roam-peliä, jotka yllättivät aikoinaan allekirjoittaneen:

Sleeping Dogsn Hong Kong
lumosi valvomolaisen(neogaf.com)

Sleeping Dogs
Aloitetaan sillä että en odottanut tältä peliltä mitään. Nappasin sen aikoinaan PSN-alesta lisäsisältöineen ja upposin Hong Kongin saloihin. Wei Shen toimii paikalliseen Triad-rikosliigaan soluttautuneena agenttina. Tarkoitus on päästä jyvälle jengien rakenteesta ja tuhota liiga sisältä käsin. Hommaa helpottaa se että Wei tuntee entisestä elämästään osan jengiläisistä. Eteen tulee kuitenkin kipakoita paikkoja, jolloin Wei joutuu miettimään kuinka pitkälle on valmis menemään soluttautumisen nimissä.

Wei ei ole mikään turha heppu. Kaveri taistelee Batman-pelien Free Flow:ta mukaillen useampaa vihollista vastaan käyttäen ympäristöään hyväksi. Jotkut Wein niitit ovatkin niin munakkaita että ne tuntuvat myös näytön tällä puolen! Kun pelkkä lähitaistelu ei enää riitä, niin Wei turvaa suojan takaa kyykkimiseen. Suojan takaa räiskittäessä peli toimii vastaavien pelien lainalaisuuksia ammentaen. Räimettä maustaa suojan yli tapahtuvat maxpaynemäiset loikat, jotka hidastavat ajan hetkeksi. Lisäksi autoista ampuminen onnistuu vaivatta ja osaapa Wei jopa vaihtaa lennosta autosta autoon. Ominaisuus jonka hienoutta saati hyödyllisyyttä ei voi kyllin alleviivata! Kaduilla taas pelihahmo luovii sujuvasti parkouria mukaillen. Tämä kannustaa pelimaailman tutkimiseen ja vauhdittaa pelin takaa-ajoja kaupungin halki!

Vahva ja sopivan napakka tarina Hong Kongin alamaailmasta sisältää juonikäänteen, jos toisenkin. Lisäksi leijonanosan pelin juonitehtävistä pystyy pelaamaan halutessaan uudestaan, milloin tahansa. Taas yksi hieno ominaisuus! Ja niitä tässä pelissä on paljon. Pieniä ominaisuuksia, jotka tekevät pelistä todella nautittavan, myös pelinsä jo pelanneille. Peli vakuutti! Pelimaailma on kokonsa puolesta riittävä ja merialue saarineen tuo lisää tutkittavaa. Vaikka pääjuoni on selkeästi pelin pihvi, kaikenlaista pikku puuhaa (esim. rikosten ratkomista ja katuajoja) ja kerättävää löytyy myös pääjuonen jo kalunneille. Ehdottomasti kokemisen arvoinen!

Project 8:ssa kokonainen kaupunki on leikkikenttäsi! (usgamer.net)

Tony Hawk's Project 8
Edellisen Tony Hawk's pelin jälkeen (Tony Hawk's American Wasteland) pelintekijät päättivät siirtää skeittarit semi-vapaaseen maailmaan, jossa skeittailu tapahtui lataustauoilla naamioitujen tunneleiden välillä. Project 8 vei ajatuksen astetta pidemmälle ja poisti kokonaan lataustauot pelistä.

Project 8:sissa tehtäväsi on nousta Tony Hawkin luotsaamaan kahdeksan maailman parhaan skeittaajan joukkoon. Tämä tapahtuu luomalla pelimaailmaan oma hahmosi, muutamaa arkkityyppiä apuna käyttäen. Pelisarjan hahmoeditoria on supistettu merkittävästi, mutta lopputuloksesta tulee varmasti edelleen jokaiselle omanlaisensa. Kun hahmo on luotu on aika pyrähtää ympäröivään kaupunkiin. Kaupungin alueet aukeavat yksi kerrallaan pelaajalle hänen oppiessa uusia temppuja ja tehdessä tehtäviä. Uudenlaiset tehtävät on jaettu kolmeen lohkoon (vaikeustason mukaan) ja pelaajan suorituksesta riippuen hänen rankinginsä nousee vastaavan paljon. Myös vanhoja haukkoja on muistettu astetta retrommilla tehtävillä, joissa on määrä saavuttaa suuria pistesummia, kerätä S-K-A-T-E-kirjaimet tai voittaa skeittikilpailu.

Teknisesti peli on varsin komeaa katseltavaa, erityisesti valaistusefektit ovat mannaa. Vaikka peli kärsii satunnaisista ruudunpäivityksen notkahduksista kokonaisuus on sulaa juhlaa haukka-faneille. Eri kaupunginosat eroavat toisistaan tarpeeksi ja niiden saumattomuus luo oman maailmansa, johon mieluusti eksyy. Mukaan on jemmattu edellisistä osisusta tuttuja teemoja (tehtaat, koulut, huvipuistot, lähiöt, skeittipuistot ym.) sekä uudempia urbaaneja alueita. Project 8 edustaa minulle Hawk's-sarjan erästä virstanpylvästä, Tätä kelpaa pelata vielä tulevinakin vuosina!


Saints Row: The Third
Kreisihuumorin sävyttämä Saints Row menee kieliposkella pitkin Steelportin katuja. Autojen tuunausta, sivutehtäviä ja lukuisia apureita, Saintseja yhdistelevä peli on täynnä anarkiaa ja pop-kulttuurin ja videopelien parodiaa. Pelissä ohjaat Saints-rikollisjengin johtajaa ja tehtäväsi on luoda jengillesi jalansija uudessa Steelport-nimisessä kaupungissa, jonne jengi joutuu sattuman kauppana. Tarinaa tärkeämpi rooli on kuitenkin yleisen kaaoksen luominen kaduilla luoteja aamupalakseen hotkivilla Saintseilla.

Peli alkaa hahmonluonnilla, joka on miesmuistiin yksi kattavimmista ja tyydyttävimmistä ratkaisuista. Valittavana on niin sukupuoli, vaatteet, pelihahmon ääni kuin satoja ja satoja muitakin liikkuvia osia. Hahmonluontiin kannattaakin käyttää aikaa ja vaivaa, jotta hahmosta saa mieleisensä. Tai sitten voi vaan vetää kaiken läskiksi ja tehdä hahmostaan kävelen friikin. Hahmon ulkonäköä (ja sukupuoltakin!) pystyy muokkaamaan vielä uudestaan pelin edetessäkin, joten ei kannata harmistua, jos jokin hahmoeditorin hienous jäi kokeilematta.

Saints on niin over-the-top kuin
voi olla! (theaveragegamer.com)

Ajoittaisista teknisistä ongelmista kärsivä (kovimmissa rytinöissä) Saints Row saa kaiken anteeksi tehden pelikokemusta ainutlaatuisen viihdyttävän. Mukaan mahtuu niin monenlaista ettei tarinan aikana yksinkertaisesti pääse kyllästymään. Välillä hypätään lentokoneesta ulos, hyökätään ilotaloon, painitaan meksikolaisen pellepainin hengessä tai lahdataan zombeja. Pelintekijät ovat onnistuneet luomaan peliin niin paljon vaihtelua että on suorastaan pakko ihailla miten hyvin eri osa-alueet pelissä toimivat. Saints Row-yllätti muistuttamalla pelaajille, että tärkeintä peleissä ei ole  tumman puhuvat juonikoukerot tai ryppyotsainen realismi vaan hauskanpito. Aito puhdas hauskanpito. Ja sitä Saints on täynnä!

10 Years After: Civilization IV: Complete

Kymmenen vuotta täyttänyt Civilization IV: Complete on vuoropohjainen strategiapeli PC:lle kaikille maailmanvalloitusvalloituksesta haaveileville. Napoleonkompleksia pääsee toteuttamaan turvallisesti tietokoneruudun tuolla puolen lautapelimäisellä laudalla, jossa peli tapahtuu. Peli sisältää, paitsi perus Civilization IV:sen, myös Warlords- ja Beyond the Sword-lisärit, joka tarkoittaa sitä että kyseessä on melkoinen paketti.

Tehtäväsi, jos siis sen hyväksyt
Civilizationissa pelaajan on määrä valita yksi valtionpäämies historian suurmiesten ja -naisten joukosta. Valittavina on mm. Aleksanteri Suuri ja Kreikka, Gandhi ja Intia, Mongolia ja Tsingis Khan sekä Isabella ja Espanja. Jokaisella valtionpäämiehellä on omat erikoiskykynsä tai -joukkonsa. Kun johtaja on valittu on aika lähettää uudisasukkaat luomaan ensimmäisiä kyliä ja luovia kuningaskuntaansa läpi historian kohti mainetta ja kunniaa!

Civilizationin voimavara on sen monipuolisuus. Tehtäväsi varrella tulet rakentaneeksi lukuisia maailmanihmeitä, jotka palkitsevat rakennuskaupunginsa kivoilla bonuksilla. Lisäksi saatat löytää eri maailmanuskontoja ja voit vaikka aloittaa ristiretken harhaoppisten käännyttämiseksi. Saatat käydä tiukkoja diplomaattisia neuvotteluja kilpailevien sivilisaatioiden kanssa, omien etujesi turvaamiseksi. Tässä vain muutamia esimerkkejä pelin monimuotoisuudesta. Myös voittoon on useita teitä aina maailmanvalloituksesta uskonnolliseen tai kulttuurilliseen voittoon. Parhaimmillaan voittoon voi päästä nostamatta kertaakaan sotakirvestä esiin.

Omaa valtakuntaa reunustavat kulttuurirajat
määräävät valtakuntasi laajuuden. (en.wikipedia.org)

Törmäyskurssilla
Civissä et ole yksin. Pelatessasi peliä yksin- tai moninpelinä saat vastaasi kilpailevia sivilisaatioita, jotka myös haluavat laajentaa valtakuntaansa ja kamppailla samoista resursseista. Iso osa pelistä muodostuukin siitä miten päätät suhtautua näihin muihin valtioihin. Näetkö ne uhkakuvina vai eheän yhtenäisen maailman mahdollisuutena. Näiden maiden kanssa voi neuvotella erillisessä diplomatia-ruudussa, jossa voi kysellä kuulumisia, julistaa sotia tai rauhan, kaupitella resursseja ja jopa ruveta toisen sivilisaation vasalliksi. Valtaa pitävien suurmiesten väliset suhteet elävät jatkuvasti pelin saatossa ja suhtautuminen toiseen maailmanmieheen saattaa olla mitä tahansa inhon ja mielissään olemisen välimaastosta.

Tekoäly pelaa varsin järkevästi pelilaudalla ihmistä vastaan tarjoten kiitettävän vastauksen. Diplomatian kiekurat sen sijaan tuntuvat välillä olevan liian ylivoimaiset, mutta nekin on helppo kuitata valtionpäämiesten ailahtelevien mielialojen piikkiin. Kun sota lopulta syttyy on taistelut käydään pelilaudalla liikkuvilla yksiköillä yksinkertaisella mutta moniulotteisella kivi-paperi-sakset-mallilla. Myös taistelun maaperä vaikuttaa suojaamalla omia ja vihollisen joukkoja maaperän rakenteesta riippuen.Vaikka systeemi toimiikin 95% aukottomasti välillä tulee vastaan lapsuuksia, jossa barbaari lyö puunuijallansa tulevaisuuden tappajarobootit laudalta. Onneksi nämä ovat kuitenkin vähissä, joten strateginen aspekti nousee arvoon arvaamattomaan.

Civilization IV jaksaa viehättää
vielä 10 vuoden jälkeenkin. (2kgames.com)

Vielä...Yksi...Vuoro...
Joka kerta Civiä pelatessani yllätyn siitä kuinka koukussa olen peliin. Ensimmäisen kerran se iski jo päivänä jolloin ostin pelin. Pelasin peliä ja pärjäsin niin ja näin, ja kun lopulta tuli aika laittaa mylly kiinni huomasin sen olevan aika kehvelin hankalaa. Mielessäni tykytti ajatus: "Vielä yksi vuoro..." ja siitä se sitten alkoi, pidemmät Civi-maratoonit. Oman valtakunnan kun haluaisi pelata samantien alusta loppuun aina antiikista tulevaisuuteen, yhdeltä istumalta. En tiedä täysin varmasti että mistä se johtuu, mutta jotain pelintekijät ovat tehneet oikein.

Ikääntyminen ei peliä pahemmin vaivaa, sillä peli on edelleen varsin näpsäkännäköinen. Ainoa miinus on jotkut vähän kulmikkaat yksiköt. Äänimaailma hivelee myös korvia eri ajanjaksojen mukaan teemoitetulla soundtrackilla. Aivan kuten useimman loistavat strategiapelit, niin Civilizationkaan ei ikäänny se paranee. Modaajat ovat luoneet peliin myös kaikenlaista kivaa, mutta itse en ole ehtinyt tätä puolta vielä tarkastamaan. Pääpeli on pitänyt kiireisenä! Peliä onkin yhtä helppo suositella strategian faneille nykyään kuin jo 10 vuotta sitten.

Arvosana: (PC:llä)
9/10