The Waiting Game

Kukkaron Herraksi

Huomaan muuttuneeni entistä skeptisemmäksi ja valveutuneemmaksi kuluttajaksi uuden DLC-kulttuurin myötä. Kun nykyään pelit ja lisäsisällöt ovat entistä kalliimpia niin kuluttajan on syytä pitää kukkaronnyörit tiukkoina, pää kylmänä ja valvoa omaa etuaan. Varsinkin jos on allekirjoittaneen tavoin aikaisemmin sortunut hätäpäissään ennakkotilaamaan pelin tai kiirehtinyt ostamaan, kaikki DLC:t tarjoavan, Season Passin jo ennen kuin sen sisältöä on edes julkistettu. Virheistään voi syyttää vain itseään mutta virheet tekevät myös varovaiseksi. Onneksi niistä voi myös oppia.

Fakta on siis se että DLC:n hinnat ovat nykyään monesti kaikkea muuta kuin huokeita. Call of Duty: Black Ops 3:sen ja Star Wars: Battlefrontin 50e season passit eivät enää houkuta. Vaikka ensimmäinen onkin varmasti rahansa arvoinen (aikaisempien COD-Seasonien kokemuksen perusteella) niin varsinkin Battlefrontin Passin rahallinen arvo on melkomoinen mysteeri. Yhtä lailla hämärän peitossa on passien tarkka sisältö, jotain suuntaviivoja toki on. Sikaa en suostu enää ostamaan säkissä, odottelen alennuksia ja lisärin täydellisen sisällön paljastumista. Onhan noita muitakin pelejä joita pelata...sillä aikaa.

Ja jos käykin niin hassusti etteivät hinnat laske, niin ainahan voin ostaa DLC:t myöhemmin, vaikka siihen täyteen hintaan. Ainakin tiedän silloin varmasti, pelifoorumien yhteisön avulla, että mitä rahoillani saan...

Kaikki tämä 30e? Totta se on!
(Playstation.com)

Katso, Kyttää, Älä Kadu

Kannattaa siis odottaa, vaikka se kirpaiseekin. Season Passien konkreettiset arvioita käyttäjiltä, oikeilta pelaajilta, ovat muodostuneet kullanarvoisiksi. Kun markkinavoimat syytävät eteemme entistä enemmän harhaanjohtavaa materiaalia pelistä (mm. Watch_Dogs, Battlefront), on pelaajien yhteisöistä muodostunut entistä arvokkaampi lähde pelin ostopäätöstä muodostaessa. Pelintekijät kun kumartavat kahta Herraa, pelin tuottajaa ja fania. Tuottajat taas vain rahaa. Tällöin pelaajien viidakkorumpu nostaa päänsä esiin toimittaen usein sen lähimpänä totuutta olevan tiedon.

Fiksuimmat toimivat siis niin että ostavat lisäsisällöt vasta kun kaikki DLC:t on julkaistu ja poimivat vain heitä kiinnostavan sisällön mahdollisesti Season Passia halvemmalla. Tai odottavat että Season Passin hinta romahtaa lisäsisällön julkaisemisen myötä. Esimerkiksi kyttäilemäni Call Of Duty: Advanced Warfaren Season Pass on nyt 50e:n sijasta n. 30e. Se tarjoaa 16 uutta karttaa, uusia aseita ja tarinalla höystetyn neljän kartan zombie-tilan. Hinta/sisältö-suhde on kohdallaan.

Meemi Nro. 7

SISÄLTÄÄ SPOILEREITA

Suosikki pelipariskunta

Maxin ja Monan suhteessa tilanteet vaihtuvat kiivaasti.
(killapenguin.com)

Filmnoirhenkisen pelin, Max Payne 2: Fall of Max Paynen, päähenkilöinä toimivat eräs omista suosikki pelipariskunnista: Max Payne & Mona Sax. Graafisen novellin muodossa kerrotun riipaisevan rakkaustarinan aikana Max sukeltaa syvemmälle oman hankalan elämänsä syövereihin kohdatessaan Monan, joka kääntää asetelman päälaelleen. Heidän suhteensa on lyhyt, mutta täynnä petosta, paranoiaa, väkivaltaa, kuolemaa ja intohimoa. Eli kaikkia sellaisia alkuaineita joista syntyy hyvä ja tasapainoinen parisuhde, eikös? Lisäksi kumpikin heistä on siunattu BulletTime-hidastuskikalla, jonka ansiosta he voivat räiskiä vihollisia ajan hidastuessa heidän ympäriltä.

Max on NYPD:n poliisi jonka virka on vaakalaudalla, toistamiseen. Hän joutuu jälleen kietaistuksi tapahtumien vyyhtiin, jonka vuoksi häntä syytetään kolleegansa murhasta. Kun sipulia kuoritaan niin paljastuu salaliittoja ja tavataan vanhoja tuttuja. Arjen tuskan hän kuittaa asioita itsekseen, monologisesti, pohtien sekä kipulääkkeitä popsien, näin parantaen pahimmat traumat. Ongelmien ratkaisussa hän luottaa aina tuplapistooleihinsa enemmän kuin puheeseen.

Valinnan aika
(gamespot.com)

Mona Sax on villikortti, femme fatale, jonka uskollisuutta sekä vaikuttimia voi vain arvailla. Varmaa on vain se että, toisin kuin Max, Mona työskentelee lain harmaalla puolella. Kun Monan saama kontrahti listiä Max sekä Monan joutuvat törmäyskurssille, on aika tehdä valintoja, joista kukaan ei voi enää palata. Rakkaus sattuu.

Yhdessä Max ja Mona ovat kuitenkin enemmän kuin yksistään. He ovat varteenotettava uhka vihollisilleen ja kumpikin tuntuu löytävän toisesta jotain sellaista mikä täydentää toisen rikkinäisen maailman. Mutta mikään ei ole koskaan helppoa väkivaltabaletin säestämissä New Yorkin slummeissa...

Arvostelu: Batman Vs. Robin

SISÄLTÄÄ SPOILEREITA

"Justice, Not Vengence"
Raskaasti Court of Owls pt. 1, pt. 2 ja Batman & Robin: Born to kill-sarjakuva-albumeista lainaava elokuva on ehdottomasti parasta Batman-animea pitkään aikaan. Gotham City saa niskaansa Court of Owls-salaseuran, joka muodostuu Gothamin varakkaimpien sukujen jälkeläisistä. Pöllöjen asialla on salamurhaaja Talon, jolla on myös omia suunnitelmia niin Batmanin, Robinin kuin Owlsien varalle. Tapahtumien sarja kietaisee Batmanin ja Robinin syvemmälle Gothamin varjokujien ja kattojen väkivaltabalettiin, joka repii Bruce Waynea ja hänen poikaansa Damien Waynea eri suuntiin kuin Star Wars: Revenge of Sith aikoinaan Anakinia ja Obi-Wania.

Batman ja Robin
(animesounds.net)

Elokuvan käsikirjoittajat ovat tehneet mahtavaa työtä onnistuen naittamaan kolme lempisarjisalbumiani yhdeksi täyspitkäksi animaatiopätkäksi. Erityispojoja ropisee siitä kuinka Damien on saatu istutettua niin saumattomasti Court of Owlsin saagaan (korvaten osittain alkuperäiseen saagaan sijoitetun Dick Graysonin roolituksen). Myös Talonin hahmoa on hahmotettu samaan tapaan lainaamalla Born to Killin "Nimettömän" ominaisuuksia Talonin hahmolle, ihan syntytarinaa myöden. Vaikka ihan täysin selväksi ei tullutkaan että miksi Talon halusi paitsi Batmanin myös Brucen hengiltä. Tässä mielessä Born to Kill toteutti asian paremmin, sillä siinä "Nimettömän" syntyhistoria pohjasi Brucen koulutuksen ensiaskeliin. Toinen vaihtoehto olisi ollut valita Taloniksi Court of Owls-sarjisten pahis Lincoln March, Bruce Waynen salainen veli.

Kasvukipuja

Talon
(fanbros.com)

Lukuisien hienosti toteutettujen toimintakohtauksien sijaan (vaikka niitä paljon onkin ja ne ovat upeita!) katsojan huomion varastaa hienosti roolitetut hahmot ja dialogi, joka on riipaisevan rouheaa. Papukaijamerkin ansaitsee Batmanin ja Robinin väliset keskustelut. Niistä käy ilmi kuinka Son of Batmanissa esiintyneestä, hiukan vinkuvasta, Damien-pojasta on kasvanut Robin (pojot siitä myös ääninäyttelijä Stuart Allanille!). Myös Batmanin ääninäyttelystä vastaava Jason O'Mara vakuuttaa. O'Mara valaa minuun uskoa että Batman-animella on tässä ja nyt varteenotettava työnjatkaja Kevin "the Batman" Conroylle (, joka myös esiintyy leffassa Brucen isänä!).

Animaation visuaalinen linja on kautta linjan värikästä, unohtamatta kuitenkaan Batmanille ominaista valojen ja varjojen sekoitusta. Mukana on myös uusimpien (Batman) anime-leffojen tapaan 3D-grafiikkaa käsinpiirretyn, perinteisemmän, animaation tueksi. Yksinkertaisesti? Kaikki toimii ja on kaunista katsottavaa. Myös verta ei kaihdeta näyttää tilanteen sen niin vaatiessa. Mihinkään gorella mässäilyyn ei kuitenkaan onneksi syyllistytä.

Kaiken kaikkiaan Batman Vs. Robin on loistava animaatioleffa, jota on helppo suositella Bat-faneille. Se kertoo hienosti kolmen merkittävän Batman-sarjisalbumin tarinat kietoen ne yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi. Pohjustusmateriaaliksi Batman Vs. Robiniin suosittelen Son of Batman-leffan katsomisen. Toinen suositeltava taustamateriaali löytyy Court of Owlsien ja Batman & Robin-sarjisten parista. Vaikka leffan juonen ymmärtäminen ei välttämättä sitä vaadi niin siitä saa taatusti enemmän irti, kun taustat ovat kunnossa. Batman Vs. Robin-leffan loppu jätetään hiukan avoimeksi viitaten seuraavaan, nyttemmin jo ilmestyneeseen, anime-pätkään Batman: Bad Bloodiin, joka tulee mitä vetämään trilogiaan nippuun ja ratkaisemaan Damienin kohtalon.

Arvosana:
9/10

Huijaan itseni

Pelikeräilijän Dilemma
Videopelikeräilijänä huomaan kärsiväni pelikerääjille ominaisesta syndroomasta: Paljon pelejä, vähän aikaa, monet merkkiteokset jäävät hyllyyn pölyttymään. Olen jo jonkin aikaa yrittänyt löytää ongelmaani ratkaisua, toistaiseksi turhaan. Vaikka kokoelmani on varsin vaatimaton verrattuna pelikeräilyn puristeihin niin se käsittää kuitenkin kunnioitettavat noin parisataa teosta. Toisia pelejä olen pelannut läpi useita kertoja, toisiin en ole vielä koskaan edes koskenut. Kaikista surullisimpia tapauksia ovat kuitenkin ne pelit joita olen joskus aloittanut pelaamaan mutta ne ovat jääneet, syystä tai toisesta, läpäisemättä. Nyt niiden pelaamisesta on ehtinyt kulua jo niin pitkä aika että on hankala ratkaista että tulisiko peli aloittaa täysin uudestaan vai yrittää vain vääntää peliä viimeisimmästä tarkistuspisteestä eteenpäin, siinä toivossa että juonen punainen lanka löytyisi jälleen. Tästä ongelmasta on tullut aivan kestämätön läpäisemättömien pelien määrän kasvaessa. Nyt on taas aika yrittää uutta ratkaisumallia.

Oma pelihuijaukseni
(oma kuva)

Valitut Palat
Ratkaisuni syntyi menneisyydestä, ajasta jolloin kaikki oli vielä hyvin. Silloin kokoelmani oli pienempi ja en kärsinyt vielä tästä ongelmasta. Niinpä ratkaisukin oli varsin ilmeinen. Kokoelmaa täytyy karsia, rankalla kädellä. Mutta en sentään myymään lähtenyt peliarsenaaliani, ehei. Niin dramaattista käännettä ei ole vielä odotettavissa. Sen sijaan turvaan vanhaan sanontaan: "Poissa silmistä, poissa mielestä". Niinpä korjasin leijonanosan pelikokoelmastani kaappiin jemmaan, jemmatilaa on onneksi vielä sen verran että sinne mahtuu reilu sata videopeliä. Sen jälkeen jätin hyllylle valitsemani pelivalikoiman, jonka valitsin seuraavilla kriteereillä: Pelejä joita pelaan säännöllisesti, pelejä joita haluan pelata mutta en ole pelannut vähään aikaan ja pelejä joita en ole vielä koskaan pelannut. Kaiken kaikkiaan "pelihuijaukseeni" kuuluu nyt yhteensä 38 peliä, jotka olen listannut alle. Katsotaan auttaako tämä huijaus minua tarttumaan aikaisemmin pelaamattomiin peleihin!

Pelihuijaukseni:
Assassin's Creed Syndicate
Batman: Arkham Knight
Diablo 3: Ultimate Evil Edition
Middle-Earth: Shadow of Mordor
Minecraft: PS4 Edition
Saints Row IV: Re-elected & Gat Out of Hell
Star Wars: Battlefront
Uncharted: Nathan Drake's Collection
Watch_Dogs
3D Dot Game Heroes
Assassin's Creed II GOTY-edition
Call of Duty: Black Ops
Call of Duty: Black Ops 2
Call of Duty: Modern Warfare 3
Call of Duty: Ghosts
Elder Scrolls IV: Oblivion
Goldeneye 007: Reloaded
Just Cause 2: GOTY-edition
Killzone 2
Kingdom Hearts 1.5. HD Remix
Metal Gear Solid HD Collection
Resistance: Fall of Men
Resistance 2
Sleeping Dogs
Stranglehold
Tekken Tag Tournament 2
Tomb Raider
Croc: Legend of Gobbos
Doom: Classic Collection
Duke Nukem: Megaton Edition
Metal Gear Solid
Ape Escape 2
Metal Slug Anthology
Viewtiful Joe
XIII
New Super Mario Bros.
Halo
Halo 2

Viisi peliä yhden hinnalla?

Nämä neljä peliä pompsahti
PS4:seeni ilmaiseksi.
(pushsquare.com)

#YlläriPylläri
Tulipahan tehtyä taas niin yllätyshyvä diili että oli pakko tulla tänne blogiin paukuttelemaan henkseleitä. Ostaessani käytetyn kopion Star Wars: Battlefrontista PS4-konsolille 22:lla eurolla sain kaupan päälle vielä neljän vanhemman Star Wars-pelin latauskoodin eli ns. Star Wars Classics-pelikokoelman. Kiva ylläri! Kyseistä kokoelmaa on myyty mm. PS4-konsolin Battlefront-painoksen kylkiäisenä. Star Wars Classics pitää sisällänsä seuraavat pelit: Super Star Wars, Star Wars: Racer Revenge, Star Wars: Jedi Starfighter ja Star Wars: Bounty Hunter. Nykyisin pelit on hankittavissa myös PSN-kaupasta erikseen, yhteishinta 39,80e.

Mikä parasta, sain myös tietysti Star Wars: Battlefrontin PS4:lle, jolle ei paljoa hintaa tullut, kun laskee paljonko pelkät Star Wars Classicsin pelit kustantavat PSN-kaupassa erikseen! Eli ei pöllömpi könttä-diili 22:een euroon! Muistakaa siis hyvät ihmiset: Kannattaa aina tarkistaa ne DLC-koodit käytetyistä peleistä! 'Cause you never know...

Battlefrontin pokkasin...

Yksinpeli 0.5

Pitkällisen sisäisen jaakobinpainini jälkeen menin ja retkahdin: Nappasin parilla kympillä Star Wars: Battlefront-pelin PS4:lle huuto.netistä. Vaikka peliä on mainostettu moninpelivetoiseksi räiskinnäksi niin yksinpeliaspekti on oma lähestymistapani Battlefronttiin, kun en moninpeleistä perusta. Tällä hetkellä pelin yksinpeliosuus on nimittäin vielä heikohkolla tolalla, mutta toivoa paremmasta on. Dicen porukalta on tullut nimittäin foorumien kautta viestiä että noppalaiset painiskelevat (yksin)pelin jatko-kehittämisen parissa. Tämä pitää sisällään uusia, ilmaisia survival-tilan karttoja. Foorumeilla povattiin myös mahdollista Instant Action-pelitilan paluuta, joka tulisi laajentamaan Battlefrontin yksinpelitarjontaa moninpelin pelitiloilla.

Ostaako vai eikö, siinäpä pulma...

50 euron hintaisen Season Passin ostaminen on toinen dilemma, jonka parissa olen pohdiskellut Battlefronttiin liittyen. Melkein uuden pelin hintaisen lisäsisältöpaketin sisältöä onkin valotettukin hiukan, mutta paljon pieniä yksityiskohtia on edelleen hämärän peitossa. Tiedossa on että tulemme saamaan uusia karttoja mm. Sullustille, Jabba's Palacelle, Death Starille ja Bespinille. Kaiken kaikkiaan uusia karttoja pitäisi ilmestyä yhteensä 16 kappaletta. Season Passin myötä pitäisi ilmestyä myös uusia Star Cards-kortteja, aseita, kulkuneuvoja sekä Heroes-hahmoja (4 kpl). Heroes-hahmojen on spekuloitu olevan Yoda (, joka löytyi Creditseistä), Obi-wan, Lando ja Chewbacka (, jonka hahmomalli löytyy jo pelistä). Myös muitakin vaihtoehtoja on esitetty mm. Episodi vitosessa nähtyjä palkkionmetsästäjiä roistojen puolelle. Todennäköinen valinta lienee kaksi sankaria ja kaksi roistoa.

Julkaisiko EA Battlefrontista vain maksullisen demon?
(Playstation.com)

Ensimmäiset Season Passin piiriin kuuluvat sisällöt ilmestyvät Maaliskuussa ja viimeiset vuoden 2017 alkupuoliskolla. Myös Season Passin sisältö, allekirjoittaneen kaltaiselle, yksinpelaajalle on iso mysteeri. Esimerkiksi ilmaisena tarjottu Jakkun planeetan karttapakkaus on (ainakin toistaiseksi) rajoitettu vain monipelikäyttöön. Toivottavasti Jakku ja DLC-kartat tavoittavat myös yksinpelaajat, sillä muuten BF-yhteisö saattaa hyytyä ennen kuin Season Pass on ihmisten ilmoilla. Ikäviä väreitä antaa myös se että EA on kuulemma ilmoittanut kehittelevänsä jo pelille jatko-osaa!

Meemi Nro. 6

Kaikista ärsyttävin pelihahmo

SISÄLTÄÄ SPOILEREITA

Torvin, paljon puhetta tyhjästä.
(shadowofmordor.wikia.com)

Tämä titteli menee ehdottomasti Middle Earth: Shadow of Mordorin Torvin-kääpiölle, joka tulee juttuun mukaan pelin ollessa jo lähempänä ehtoota. Varsinaista suurempaa tarinallista funktiota tämän kääpiön harharetkillä ei ole eikä osio ole muutenkaan erityisen mieleenpainuva. Käytännössä Torvin opettaa Talionille mount-ratsuilla ratsastamisen jalon taidon. Loppujen lopuksi tehtäväsarjasta jäi kuitenkin käteen vain kääpiön loputtoman ärsyttävä lätinä.

Tämä paksulla murteella puhuva rehvastelija röyhistelee rintaansa ja tykkää kommentoida kaikkea ja kaikkia. Mutta ikävä kyllä tosipaikan tullen tämä kääpiö-metsästäjä jää joko taka-alalle huutelemaan epäolennaisia kuriositeettejaan ja muka-fiksuja vinkkejään, joista harvemmin on mitään käytännön apua. Toinen vaihtoehto on että tämä kääpiö ratsastaa tarmon puuskassa etunenässä suoraan suden suuhun ja joutuu pian tyrmätyksi, usein heti ensimmäisillä metreillä. Tällöin pelaajan tehtävä on onkia tämä onneton suon silmästä, vaikka mieli tekisi jättää mokoma rehentelijä omiin liemiinsä kiehumaan. Kuin kerjätäkseen verta nenästään Torvin kuittaa tämänkin pelastuskeikan tuttuun tapaan röyheällä tyylillään, pelaajan saavutuksia vähätellen.

Näin jälkeenpäin asiaa pohdittuani tulin tajunneeksi vielä yhden, ehkä kaikista suurimman tragedian: Vaikka Mordorin maailma on väkivaltainen ja paha paikka, niin Torvin ei lukuisista törttöilystään huolimatta kuole, ei sitten millään. Se nimittäin jättää pahan pelon kytemään: Nähdäänkö tätä taapertajaa myös Shadow of Mordorin (mahdollisessa) jatko-osassakin? I hope not...

5 Years After: Super Mario 3D Land

Re-Evolutio
Mitä tapahtuisi jos Super Mario World ja Super Mario 64 saisivat keskenään lapsen? Vastaus on yllättävänkin ilmeinen: Super Mario 3D Land! Sukellan jälleen karkkimaailmaan pelastamaan prinsessaa. Muina vaikutteiden lähteinä voidaan pitää myös viimeisimpiä Mario-pelejä: Galaxyjä ja New Super Mario Bros:-pelejä. Pelin yleisilme on siis tuttuun tapaan hellyyttävä ja värikäs. Äänimaailma hyväilee korvia kilkatuksillaan vaihdellen suloisesta overworld-musasta eeppisen uhmakkaaseen linnapomoon. Tärkein graafinen jippo pelissä on kuitenkin kolmiulotteisuus ja 3DS:n kolmannesta ulottuvuudesta otetaan (kuulemma) kaikki irti, Itse en välitä 3D:stä, mutta onneksi se ei ole välttämätöntä jotta pelistä voisi nauttia.

Tanooki-puku tekee näyttävän comebackin.
(thesixthaxis.com)

Tähdet, Tähdet
Super Mario-pelien jippona on päästä lähtöruudusta maalitangolle ja tempaista tangon viiri maanrajaan (pisteiden ja lisäelämän toivossa). Jotta homma ei olisi liian helppo, alun ja lopun välissä on leegio vihulaisia, ärsyttäviä äkkikuolemia, salareittejä ja PowerUppeja. Marion peruspompintaa tehostavat PowerUpit ovat pääosin vanhoja tuttuja. Fanien suosikki, pesukarhumainen, Tanooki-puku tekee comebackin ja on ehkä pelin merkittävin lisävoima. Sen avulla Mario voi leijailla hetken aikaa ilmassa. Muita PowerUppeja ovat mm. tulikukka, voittamattomuuden hetkeksi antava tähti ja bumerangeja viskoja kilpi-Mario. Aloittelijoiden kannalta merkittävin lisävoima on kuitenkin valkoinen Tanooki-asu, joka tekee Mariosta haavoittumattoman Tanookin. Kannattaa kuitenkin muistaa että äkkikuolemat ottavat edelleen kipeää, jopa valkoisella Tanookilla. Puvun saa avattua tarpeeksi epäonnistumalla tietyssä tasossa.

Pelkkä alusta loppuun pomppiminen ei kuitenkaan kanna pitkälle, sillä samalla pelaajan pitäisi keräillä kenttiin kätketyt kolme tähtikolikkoa. Tähtikolikot taas oikeuttavat pääsyn seuraaviin tasoihin, jossa tehdään samat temput uudestaan. Lisäjippona tähtikolikot on usein jemmattu kinkkisiin paikkoihin ja osaa niistä saakin metsästää kissojen ja koirien kanssa.

Pärinää Putken Päästä

Pääpelin 8 maailmaa (worlds) koostuvat kukin tasoista (levels) joita on jokaisessa nelisen kappaletta. Yleensä joka tai joka toisen maailman päässä odottaa tavallista vihulaista kovempi pomokohtaaminen. Mitään hiuksia harmaannuttavaa on harvemmin tarjolla, mutta piristävätpä nuo pahalaiset pelin rytmitystä. Läpäistyään kahdeksan maailman tasopomppujuhlan on edessä vielä toinen mokoma "special-worldin" tasoja. Putken kautta paljastuvat lisäseikkailut ovat kuitenkin teoriassa lisäjipoilla höystettyjä perustasoja. Nämä läpäistyään pelaajalla on edessään tyhjentävä tähtikolikoiden naaraus, niin halutessaan. 3D Landista löytyy siis kiitettävästi koluttavaa 100% suoritusta halajavalle.

Mario beachillä!
(destructoid.com)

Ainoa asia mistä kehtaan näin äkkiseltään napista on juuri pelin kolmiulotteisuus, joka välillä kääntyy peliä vastaan. Toisinaan Mario nimittäin loikkaa jonnekin aivan muualle kuin minne oli alunperin tarkoitus. Onneksi peli on kuitenkin vanhoja Mario-pelejä armeliaampi, joten nämä eivät pilaa pelikokemusta. Ja mikä kokemus se onkaan! Super Mario 3D Land on parhaimmillaan vertaistaan vailla olevaa leppoisaa tasoloikkaviihdettä.

Arvostelu: (3DS:llä)
9/10

Sunnuntain Vinkeät

Ja Puoliso oli nii-in iloinen...
(lily.fi ja oma kuva)

Postimies Pate yllätti iloisesti perjantaina tekstarilla ja ilmoitti että pakettia pukkaisi. Pelaajan Valinnasta oli tullut nimittäin avopuolisoni kanssa tehtyä vähän isompi tilaus, joka oli määrä noutaa tänään, sunnuntaina. Tilauksen taustalla oli myös eräs hyppysiini päätynyt sähköinen lahjakortti, jonka sai tuhlattua kyseisessä liikkeessä.

Aikaisemmat kokemukset Pelaajan Valinnasta eivät ole olleet pelkästään positiiviset, sillä välillä pelikelvottomana myytyä peliä on lähetelty edestakaisin viikkokaupalla. Tällä kertaa lafka oli kuitenkin hoitanut hommansa vimpan päälle enkä edes minä keksinyt pahan sanan sijaa. Pisteet heille, pitäkää lippu jatkossakin korkealla!

Tanssii Tähtien Kanssa

Sunnuntain pelipaketista paljastui allekirjoittaneen jo pidempään metsästänyt PS3:sen hidden gem-aarre. 3D Dot Game Heroes-peli on kuin 8-bittisen Legend of Zeldan ja Minecraftin yhteinen rakkauden tuote, mutta silti enemmän kuin kumpikaan vanhemmistaan. Muuta en sitten pelistä osaakaan sanoa. Sormet kuitenkin syyhyäisivät kovasti jo pelaamaan!

Omalle avopuolisolleni mieluisampi ylläri oli PS2:lle aikoinaan julkaistu Dancing Stage Supernova tanssimattoineen, jota on tänään jumputettu jo pariinkin otteeseen. Hankinta on siis mitä ilmeisimmin ollut mieluisa ja ensimmäinen tanssimattopeli tässä taloudessa. Pitkä etsintä on ollut tämänkin hankinnan taustalla. Hikikin ehti neidillä jo puskemaan päälle, huh! Musiikkivalikoimaa kommentoitiin erikoiseksi (ne japsirallit) mutta hyväksi. Tätä nykyä olohuoneemme on siis muuttunut osa-aikaiseksi tanssiparketiksi. Tämmöistä tänään!

Meemi Nro. 5

Pelihahmo joka muistuttaa sinua eniten (tai joka haluaisit olla)

SPOILEREITA
Tunnen suurta sympatiaa ja samankaltaisuutta Metal Gear Solid-pelisarjan Otacon-hahmon (alias Hal Emmerich) kanssa. Varsinkin kun hän saa sarjan jatko-osissa MGS 2:sessa (ja myöhemmin MGS 4:sessa) vähän lisää ruutuaikaa, itsevarmuutta ja sitä myöten myös enemmän persoonallisuutta. Lisäksi meissä on paljon samaa ulkonäöllisestikin, aina silmälaseja ja hiustyyliä myöten.

Menetysten riivaama Otacon.
(backlogbusting.com)

Otacon on väärinymmärretty ja hiukan epävarma insinööri, joka huijattiin luomaan Metal Gear Rex-niminen tuhoajarobotti. Tajuttuaan virheensä hän on työskennellyt Solid Snake-agentin kanssa yhteistyössä tuhotakseen Rexin ja sen jälkeiset Metal Gear Ray-prototyypit. Otacon on myös hyvin herkkä eikä pelkää itkeä, mutta samalla hän on myös älykäs sekä nokkelasanainen. Mikään taistelija Emmerich ei kuitenkaan ole, päinvastoin, hän on parhaimmillaan Snaken taustatukena välittäen Snakelle pikkutärkeää tietoa häntä uhkaavasta vaarasta ja ympäristöstään.

Otaconin lähipiiri on jotenkin riivattu sillä hänen henkilökohtainen elämänsä on menetysten sävyttämä. Hänen omaan lapsuuteensa mahtuu synkempi trauma, joka erkaannutti hänet siskopuolestaan, Emma Emmerichistä, vuosiksi. Kunnes he lopulta tapasivat toisensa E.E. kuoli Big Shell-onnettomuudessa hänen työskennellessä yhdessä Snaken ja Raidenin kanssa. Otaconin rakkauselämässä ei pyyhki sielläkään sen paremmin: Hänen ensimmäinen vakava ihastumisensa oli tarkka-ampujana toimiva terroristi (Sniper Wolf), jonka Solid Snake tappoi (kahdesti). Seuraavan kerran lemmenliekki leimahti juonittelevaan femme fatale-tyyppiseen naiseen Naomi Hunteriin, joka toimi Otaconin selän takana ja lopulta riisti oman henkensä pitkäaikaisen sairauden riuduttamana. Lähtökohdat voisivat siis olla paremmatkin. Nykyisin Otacon on sinkku.

Meemi Nro. 4

Salainen Paheesi

Allekirjoittaneella Dead or Alive-mäiskintäsarja täyttää salaisen paheen tunnusmerkit. Kyseessä on taistelupelisarja, joka ei ole koskaan oikein kyennyt nousemaan varteenotettavaksi kilpailijaksi Street Fightereille ja Tekkenille. Silti jokin on saanut kaltaiseni naavaparran lämpenemään pelille. Pelihyllystäni löytyvät nimittäin sarjan osat kaksi (PS2), kolme (Xbox) ja viisi (PS3). Silti en välttämättä ensimmäisenä tunnustautuisi näiden pelien faniksi, koska ne on maineensa mukaan suunniteltu enemmän tirkistelijöille kuin pelaajille.

Dead or alive 3 oli Xboxin yksinoikeuspeli.
(mobygames.com)

Harharetkiä

Vaikka liki kaikissa taistelupeleissä naishahmot ovat...sanoisinko niukasti puettuja niin DOA vie tämänkin astetta pidemmälle. Kuin vielä kaataakseen lisää bensaa liekkeihin tekijät menivät ja kehittivät spinoff-pelisarjan: Dead or Alive: Xtreme. Kyse on "rantalenttiksestä" DOA:n hahmoilla. Mutta kun tiukoissa bikineissä keikistelevät DOA-bebet pomppivat pelissä niin on kyllä selvää että pelintekijöillä on ollut ihan muut pallot mielessä kuin rantalenttis. Huokaus, semmoinen älynväläys. No, sekin peli myi ja saa piakkoin jo kolmannen osan tähän "rantalenttis" jatkumoon. Näinpä. Kun DOA viimein palasi takaisin mäiskinnän pariin niin bikinit jatkoivat pelissä DLC-asuina. Allekirjoittanutta DOA:n mahtimelooneilla varustetut naistaistelijat asuineen lähinnä huvittavat.

Mainettaan parempi

Mutta kun faktat lyödään tiskiin niin DOA-(mäiskintä)pelit ovat korkealaatuisia taistelupelejä. Peleissä esitellyt hajoavat tai moneen alueeseen jakautuvat ympäristöt hakivat aikoinaan jo vertaistaan (verrattuna mm. Tekkenien staattisiin taustoihin). Vaikka toiminta on nopeatempoista niin rämpyttäjät pidetään kurissa vastaliikkeillä. Myös tiukka tag-tila löytyi jo pelin toisesta inkarnaatiosta. TAG-liikkeet ja heitot toivat matseihin taas omat taktiset ulottuvuutensa.  Tämähän ei mitenkään merkittävästi eronnut DOA 2:sen kilpailijasta, Tekken Tag Tournamentista. Ehkä siksi peli jäikin Tekkenin jalkoihin, silläkin kertaa.

Kaiken kaikkiaan DOA-pelit ovat varsin rikkaita taistelupelejä, joiden oma vastaliikejärjestelmä tarjoaa astetta syvällisempää sisältöä pelaajalle. Toisaalta nappien takomisellakin pärjää ihan hyvin. Myös pelitilat ovat kautta linjan tarjonneet monipuoliset vaihtoehdot mäiskeeseen. Ainakin se on selkeästi seksististä mainettaan parempi, vaikka  DOA on parhaansa todistaakseen toisin. Suosittelen sarjaa kaikille hyvän mäiskintäpelin ystäville, erityisesti sellaisille jotka ovat Tekkeninsä ja Street Fighterinsa takoneet tappiin saakka.

Dead or Alive 5:nen jalosti pelikonseptin huippuunsa.
(engadget.com)