Matrix tulee, Matrix tappaa

Matrix has You
Tunnustan samantien: Fanitan Matrixia(kin). Ysärin Matrix-leffa oli kovinta action-scifiä pitkään aikaan. Lukuisista. kriitikoiden silmissä, epäonnistuneiksi tuomituista jatko-osista (ja peliadaptaatioista) huolimatta pieni, mutta sitkeä, kourallinen faneja on säilynyt Matrixille uskollisena.

Kukapa ei haluaisi toisinaan hypätä virtuaalimaailmaan, jossa tietokoneet ja ihmiset käyvät ajatonta taistelua tietoisista mielistä ja maailman herruudesta. Siellä tavallinenkin pulliainen voi nousta elämää suuremman puoli-jumalan asemaan Neona, Valittuna. Koko asetelmahan on kuin scifillä höystetty Platonin luolavertauksen supersankari-versio, johon on miksattu mukaan myös hyppysellinen uskonnollisia viittauksia ja itämaista kung futa.

Path of Neoa voi suositella vain
Matrix-faneille. (movieweb.com)

Valitun polku
Jostain kumman syystä Matrix on ollut allekirjoittaneen, valvomolaisen, elämässä ajankohtaisempi nyt kuin vuosiin. Kaikki alkoi siitä kun hankin (kertaalleen jo poismyydyn) Matrix: Path of Neo-pelin Xboxille. Peli ei ole hirveä, mutta sitä on hankala suositella muille kuin sarjan armottomimmille faneille. Neuvoni kuuluukin seuraavasti: Satunnaiset pelaajat, kokeilkaa mieluummin Matrix: Reloaded-leffan spin-off-peliä Enter the Matrix.

Path of Neo on nimittäin eräänlainen remix-versio Matrix-elokuvatrilogiasta. Peliin on jopa ympätty lisää sisältöä, joka sijoittuu pääosin ensimmäisen ja toisen leffan väliin. Näissä tehtävissä vapautetaan ns. punapillereitä eli tietokonemaailmaan jumiin jääneitä mieliä, jotka haluavat pois sieltä. Toisessa tehtäväsarjassa jeesataan Neon vapaustaistelija-jengiä virtuaalimaailman vastuksia uhmaten. Nämä tehtävät ovatkin ehkä pelin parhainta sisältöä.

Pelin remix-halu kääntyy kuitenkin pian itseään vastaan. Peliä varten kaikkien kolmen elokuvan kohtauksista kootut välinäytökset on kasattu hyvin oudoksi videokollaasiksi. Nämä parin sekunnin nopeista leikkauksista koostetut klippien sarjat etenevät välillä miten sattuu hyppien armotta leffojen välillä. Ne jotka eivät ole kaikkia kolmea leffaa nähneet ovat auttamattomasti pihalla, ne jotka ovat nähneet ovat myös auttamattomasti pihalla. Juonen seuraaminen on tehty kohtuuttoman hankalaksi ja lopulta kohtausklipit ampuvat itseään jalkaan herättäessään myötähäpeää ja tahatonta huumoria. Matrixin alkuperäistä henkeä (ja tarinaa) saa niistä etsimällä etsiä.

Vikoineenkin (ja niitä on paljon!) tykästyin jo toistamiseen virtuaalisena Neona heilumiseen. Vaikka peli tuntui tekevän parhaansa pannakseen hanttiin niin pelikokemukseni ei ollut pelkästään miinusmerkkinen. Sillä edes munattomien imitoijien palkkaaminen ääninäyttelijöiksi (mikä herättää ihmetystä tämän lisenssiluokan pelissä?), bugit, ajoittain takkuava ruudunpäivitys ja heikot grafiikat eivät onnistu peittämään sitä että Path of Neossakin on jotain hyvääkin.

The Saints are coming!
Sitten SE tuli. BIG BANG! Olin jo aikaisemmin vilkuillut sivusilmällä Saints Row IV:sta edellisen konsolisukupolven aikana. Kolmososakin tuli tahkottua siinä ohessa, asiaan kuuluvasti kieli poskella. Ja olihan se kehvelin hyvä. Mutta kun ostin Saints nelosen remasterin Playstation neloselle niin homma lähti täysin lapasesta. Supervoimilla buustatut pyhimykset rokkaavat tykimmin!

Saints Row IV:nen suorastaan vilisee viittauksia, paitsi pop-kulttuuria ja videopelejä niin myös Matrixia kohtaan. Pelaajan pelihahmo, Saints-rikosliigan johtaja on nimittäin joutunut kumppaneineen avaruusolioiden kidnappaamaksi ja osaksi virtuaalista Steelport-kaupungin representaatiota. Mikä muhevinta, Saintsin pomo huomaa jo pelin alkumetreillä saaneensa supervoimat, joilla kaupungin tutkiminen ja vihollisten hutkiminen nousee uuteen potenssiin.

Saints Row keljuilee mm. Matrixille uusimmassa
pelissään. (community.us.playstation.com)

Supervoimat yllättivät! Vaikka pelimaailma edelleen kolmosesta tuttu Steelport niin nyt sen tutkiminen on saanut uudet mittasuhteet supervoimien ansiosta, kun miltei kaikkialle voi mennä. Saintsit pomppivat korkealle ja juoksevat supervauhtia ja myöhemmin myös sinkoilevat erilaisia projektaaleja (esim. tulta ja jäätä) ynnä muuta kivaa. Lisää supervoimia lohkeaa aina kun saa niistettyä tavallista tiukemman alien-mörön nurin tai pelin muutoin niin sanellessa. Ja mikä parasta: Pelin hahmonluonti mahdollisti Saints 3-hahmoni uudelleenrakennuksen liki pilkulleen uuteen peliin. Siis aivan mahtavaa! Eihän tästä voi kuin tykätä.

Viimeinen niitti arkkuun...
Menin jopa Matrix-vouhotuksessani astetta pidemmälle ja katsoin pitkästä aikaa (lemppari-Matrixini) Matrix: Reloaded-leffan. Ja täytyy sanoa että kovin komeaa silmänkarkkiahan se oli ja mielelläänhän sen katsoi, sen sadannenkin kerran. Totuuden nimissä, juonipuolessa olisi ollut kyllä vähän selvittelemistä ja hiomista (ja jatko-osassa vieläkin enemmän). Samoin leffaan oli ängetty kaikki mahdolliset härpäkkeet ja erikoistehosteet: maanalaisessa luolassa tapahtuvaa biletystä, Neon ja Trinityn vaakamamboa, Smith-klooneja, tusinoittain hengettömiä sivuhahmoja, scifi-vampyyreitä, takaa-ajoa, isoja räjähdyksiä, isompia räjähdyksiä, lisää Smith-klooneja, Samsungin puhelimia ja vaikka mitä. Tavaraa siis oli mutta kokonaisuus jäi vähän latteaksi ja sekavaksi. Mielestäni Reloadedissa olisi ollut materiaalia vaikka kahteen Matrix-pätkään paremmin leikattuna ja rytmitettynä. Nyt katsojalle jää pätkän jälkeen Matrix-ähky kaikesta informaatiosta mitä yleisölle on päätetty syöttää rainan aikana.

Neo on niin kova että Agentit huitovat
vain ilmaa. (matrix.wikia.com)

Totuuden nimessä, täytyy kuitenkin myöntää että Matrix: Reloadedin tuhti paketti tyydytti Matrixin nälkäni vähäksi aikaa, joten nyt on aika suunnata toisaalle. Edessä on demonien lahtaussavotta Diablo 3:sen PS4-version malliin. Palaillaan!