9. elokuuta 2015

Batman: Arkham Unhinged osa 2

Arkham Unhinged-sarjakuvasarjan perkaaminen jatkuu! Batman: Arkham City-pelin vaiheita valottavan sarjissarjan läpyskät sijoittuvat aikaan ennen, jälkeen ja pelin aikana tapahtuviin tapahtumiin. Nyt on vuorossa toinen osa neljästä. Tällä kertaa Batman saa vastaansa Mad Hatterin ja Poison Ivyn. Robin vuorostaan kohtaa Banen ja Solomon Grundyn.

Theatre of Violence
Robin soluttautuu Arkham Cityssä Penguinin pitämään turnaukseen, jonne löytävät tiensä myös Bane ja Solomon Grundy. He pistävät paikan paikan sisustuksen kerralla uusiksi! Tim Drake selviää koettelemuksesta nippa nappa ehjin nahoin.

Arkham City Sirens
Poison Ivy, Catwoman ja Harley Quinn lyöttäytyvät yhteen yhteistä keikkaa varten. Batman saapuu paikalle sabotoi heidän yrityksensä pelastaen Catwomanin nahan. Myöhemmin Poison Ivy ja Harley lyöttäytyvät yhteen tarkoituksenaan nitistää sekä Catwoman että Batman. Ivy uskottelee Harleylle että hän osaisi parantaa Jokerin Titan-kemikaalista johtuvan sairauden.

Crocodile Tears
Killer Crocin taustoja valottava tarina kertoo Crocin tarinan aina sirkusajoista Crocin värväytymisestä rikolliseen maailmaan. Lisäksi Killer Croc ja Jokerin Abramovic kohtaavat Arkham Cityn viemärissä, jonne Joker on lähettänyt miehensä. Nujakasta alkanut mittelö saakin yllättävän käänteen.

Vicki in Wonderland
Pudottuaan uutishelikopterilla keskelle Arkham Cityä Vicki Vale joutuu Mad Hatterin kaappaamaksi ikimuistoisille teekutsuille. Lopulta Batman pelastaa Vickin Mad Hatteriltä saaden vastaansa muitakin Arkham City naisia (esim. Catwoman ja Ivy), jotka ovat joutuneet samaan pinteenseen.

Operation: Kill Joker
Penguin palkkaa Deadshot-salamurhaajan tappamaan Jokerin. "Deadshot" paljastuukin Jokerille työskenteleväksi Clayfaceksi.

(comicvine.com)

Multi-platformerit: Keräilijän kirosana vai casualin taivas?

GTA on yksi suurimmista multi-platter-sarjoista (forbes.com)
Huomasin taannoin pelikokoelmaani tarkastellessani haalineeni taas joukon multi-platformereita eli useammalle konsolille (tai konsolisukupolvelle) julkaistuja pelejä. Näistä esimerkkinä Shadow of Mordor, Minecraft, Saints Row IV: Re-elected, Watch_Dogs ja Grand Theft Auto V. Multi-plattereita syytetään yleensä siitä että tehokonsolien versiot alisuoriutuvat koska pelit on tehty pienimmän yhteisen nimittäjän (eli tehoiltaan heikoimman konsolin) ehdoilla. Erityisesti PC-pelaajat kokevat kärsineensä tästä, konsolipelien puolivillaisten käännösten kohdalla.

Sitten on se keräilijän aspekti. Jonkinlainen konsensus tuntuu olevan siitä että multi-platterit ovat kakkoskansalaisen asemassa videopelimaailmassa. Jotkut jopa jättävät pelin ostamatta, jos se multi-platteri. He vetoavat paremman pelikokemuksen saamiseen pelillä joka on alunperinkin suunniteltu vain yhdelle konsolille. Konsolikohtaiset yksinoikeuspelit ovatkin taas keräilijöiden Graalin malja.

Puolesta ja vastaan
Multi-platterit ovat siitä mielenkiintoisia että kaikilla on jotain niitä vastaan. Uuden superkonsolin ostanut peelo vetää herneen nenäänsä, kun pelinsä ei otakaan kaikkea irti uuden konsolin raudasta. Raukka kun on suunniteltu niin että se pyörisi myös aiemman sukupolven tonkilla.

Edellisen sukupolven version ostaneet taas vetävät killit siitä kun multi-platteri ei pyörikkään vanhalla konsolilla niin näpsäkästi kuin vanhan konsolin yksinoikeuspelit. Sisarkateutta uudempaan sukupolveen syventää myös se tieto että uudella tehokonsolilla peli rullaa pehmeässä 60 framessa ja 1080p tarkkuudella.

Tähän väliin putoaa Pertti PC-pelaaja, jolla olisi muskeli-PC, oikea tehomyllyjen mylly. Mutta kun ne halvatut pelintekijät eivät osaa hyödyntää sen tehoja uuden uudessa multi-platformer-pelin käännöksessä. Päinvastoin, alaspäin dubatut grafiikat ja tympeä konsolointi aiheuttavat harmaita hiuksia.

Viimeinen vastakkainasettelu tapahtuu kahden samaa konsolisukupolvea olevien eri konsoleiden välillä. Toinen konsoli kun sai multi-platterista peruspulliaismallin ja toinen konsolikohtaisilla lisäsisällöillä kukitetun kultakaivoksen. Tällöin lähes identtisten multi-platterien pelaajien välille kasvaa toisinaan syvä ja katkera kuilu. Toiset kun kärsivät ainaisesta alemmuuskompleksista, oli peli kuinka hyvä tahansa. Toiset taas näyttävät pitkää nenää vastapuolen leiristä. Ja entä fanipojat? Ne nillittävät tasaisesti kaikille, ja kaikesta huolimatta.

Super Mario on ehkä yksi tunnetuimpia yksinoikeus-
pelisarjoja(ign.com)
Okei, kaikilla on siis jotain hampaankolossa multi-plattereita vastaan. Vaan entä jos kaikki pelit olisivat konsolikohtaisia yksinoikeuksia Halon tai Unchartedin mallin? Se olisi casual-pelaajien painajainen. Eikä fanipoikienkaan välinen nokittelu siitä helpottuisi. Toisilla kun on jo nyt Super Mario, toisilla Killzone ja kolmansilla Fable. Seuraisi vielä tiukempi ja katkerampi nokittelu näiden pikkusielujen välillä, ruoho kun tuppaa olemaan aina vihreämpää naapurin tontilla. Samoin konsolit kilpailisivat raivoisasti peleistä: Kuka saa yksinoikeudet seuraavaan Watch_Dogsiin, GTA:han tai Batman-peliin. Vähiten tilanteesta kärsisi marginaali videopelien keräilijöistä. He kun ostavat jokaisen konsolin joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin.

Välttämätön paha
On multi-platformereissa siis hyvääkin. Ne mahdollistavat sen, että pystyt kokemaan kiinnostavimmat AAA-pelit konsolivalinnastasi riippumatta. Ne toimivat siltana vanhan ja uuden konsolisukupolven välillä. Näin ne tekohengittävät vanhaa rautaa tarjoten sille edelleen mielekästä pelattavaa ja raivaavat tietä uudelle sukupolvelle, uusien pelien muodossa. Vaikka meille keräilijöille ne ovat välillä se välttämätön paha, multi-platformerit ovat casual pelaajan taivas ja henkirako. Ne tekevät pelaamisesta helppoa ja vaivatonta. Yksinkertaisesti sanottuna: Ne myyvät.

7. elokuuta 2015

Arkham Knight: DLC:tä valoitettu taas lisää

Batman Beyond-skini on aivan törkeän päheä!(ign.com)
Rocksteadyn ja Warnerin DLC-myllystä sorahtaa jälleen! Syksy tulee olemaan Arkham-maailmassa DLC:n riepottelemaa aikaa. Luvassa on lisää skinejä, niin Batmanille kuin Batmobilelle, sekä myös entistä laajempia sisältöjä. Näistä odotetetuin lienee uudet haastekartat. Todennäköisesti nämäkin tasot tulevat olemaan tietyille hahmoille lukittuja (, toisin kuin edeltäjillänsä Arkham Cityllä ja Originsilla). Myös aikaisemmista peleistä tutut haaste-kampanjat loistavat poissaolollansa. Ne olivat haastavia paketteja, joissa pelaajan oli määrä pelata pari-kolme karttaa läpi erilaisten olosuhteiden vallitessa. Pahat kielet kertovatkin että haastekarttojen ja -kampanjoiden puuttuminen ynnä muut Pre-order bonus kieroilut kertovat karua kieltä Warnerin epäonnistuneesta DLC-markkinoinnista. Pahimmillaan tämä markkinointistrategia on vieraannuttanut osan pelaajakunnasta kokonaan pelistä.

Elokuu: Ei enää yksinoikeuksia
Yksinoikeus ja Pre-order bonukset lankeavat. Käytännössä tämä tarkoittaa että seuraavat lisäsisällöt on ostettavissa konsolikohtaisista nettikaupoista (kuuluvat myös Season Passiin):
- Wayne Tech Booster-Pack
- Prototype Batmobile
- Red Hood's Story Pack
- Harley Quinn's Story Pack
- 1st Appearence-skini
- Batman Beyond-skini
- Dark Knight Returns-skini

En ole tähän niitä listannut mutta todennäköisesti myös PS4:sen yksinoikeudet (Scarecrow Nightmare-missions ja Classic 60's Adam West-skin ja Classic 60's Batmobile-skinit vapautunevat myös muiden saataville.  Itselleni tärkein tieto tuosta paketista on Red Hoodin tarinan ja Batman Beyond-skinin saapuminen konsolilleni. Tulossa on myös iso Batfamily-skinipakkaus, jonka tarkkaa sisältöä ei ole vielä valotettu. Lisäksi hiljattain on vapautunut myös ilmainen skini WBPlayCommunityyn kirjautuneille (Zur En Arrh). Itse en saanut omaa tiliäni toimimaan (Arkham Originsin aikoihin toimi vielä), mutta enpä tuota skiniä niin himoitsekaan. Ja viimeinen elokuulle paljastettu lisäsisältö on Michael Keaton-Batsuit ja 1989-Batmobile ja Batman Returns-teemoitettu kilparata.

Syyskuussa: Challenge-mappeja lisää!
Syyskuulle on luvattu Crime Fighter Challenge Pack #1 nimeä kantava paketti, joka tulee sisältämään haastekarttoja Catmanille, Robinille ja Nightwingille. Tarkkaa tietoa kartoista, niiden määrästä tai siitä ovatko ne saatavilla kaikille hahmoille, ei ole. Ei ole myöskään tiedosssa mitä muuta DLC:tä tekijät ovat suunnitelleet syysiltojen ratoksi.
Challenge-mapit tekevät comebackin syyskuussa! (pcgamer.com)
Lopuksi
Sokerina pohjalle jätettäköön tieto uusimman Arkham Knight-päivityksen myötä tehtaillusta. Photo-modesta. Tämä on kuulemma fanien toivoma ominaisuus, joka mahdollistaa entistä paremmin pelitilanteiden jakamisen sosiaalisessa mediassa. Itse en ole vielä tätä uutta ominaisuutta testannut, mutta ihan kivalta lisäkilkkeeltä kuulostaa.

Salainen Pahe: Lego Racers PS1

Omien ajokkien ja hahmojen tehtailu käy
huvista jo itsessään! (youtube.com)
Joskus nuorempana tuli tahkottua PC:llä Lego Racersin demoa aika armotonta tahtia. Pieni pööpöttihän oli ihan fileissä kun pääsi rakentamaan mieleisensä kart-auton jännistä Lego-palikoista. Tämän jälkeen valittiin rata ja singahdettiin pähkähulluun ja hauskaan kilparataan muitten velikultien kanssa. Alkoi hyperaktiivinen ralli, joka päättyi vasta ruutulipun hulmutessa! Vanhoja muistoja tuli verestettyä uudemman kerran, kun peli päätyi ostoskoriin Porvooseen tehdyn ekskurssion päätteeksi paikallisesta MyGameStoresta, Playstation 1-konsolille.

Tee-se-itse-miehen unelmia
Jos tässä pelissä on tehty jotain aikalaisekseen poikkeuksellisen hyvin niin se on kustomointi. Pelaaja pääsee ikuistamaan oman ukkelinsa tai akkelinsa Legon ihmeelliseen maailmaan, tyylilleen uskollisesti pala kerrallaan rakentamalla. Hahmonluonnin jälkeen tälle tehtaillaan tälle ajokortti ja luodaan kaara yhdistelemällä eri Lego-teemaisia palikoita. Joukosta löytyy niin ufoilua, kilpa-ajoa, keskiaikaa kuin ihan niitä perinteistäkin perinteisempiä Lego-sarjalaisia. Ja mikä parasta: Niitä voi sekoittaa keskenään! Parhaimmillaan editoireilla saa tehtailtua tosi mielenkiintoisia tapauksia. Ja sitten rälläämään!

On se kyllä paha!
Lego Racers on vaikea. No niin, se tuli sanottua. Olen huono lapsille suunnitellussa videopelissä. Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta. Ikävä juttu onkin se ettei Lego Racersin PS1-versiossa (en tiedä voiko muissakaan) pysty mitenkään säätämään vaikeustasoa. Kohtalaisen kipakkaa vaikeustasoa nostaa entisestään se että kilpakumppanit rankaisevat armotta pelaaja-parkaa kurmottamalla murkulaa persiiseen. Lisäksi johdossa oleva julmuri tuntuu ajavan aina armottomalla kaulalla muihin kisailijoihin nähden. Pienen pyristelyn, kipinöivien kirosanojen ja lahjomattomien perstuntien avulla pääsin kuitenkin kolmen parhaan joukkoon, se riittäköön. Voittaakin kuulemma voi, mene ja tiedä!

Pelimuodoista löytyy ne perinteiset: Yhden radan pikataival, neljän radan cup ja aika-ajo. Jokaisen cupin "pomona" toimii eräs astetta haastavampi patu, joka olisi tarkoitus ajalle suohon, jotta saa uuden neljän radan ryppään pelattavaksi. Kaiken kaikkiaan kilparatoja on reilun tusinan verran ja teemoissa löytyy: On avaruutta, viidakkoa, pyramidia, merirosvoilua ja tietysti kilpa-ajelua. Lopussa odottaa yks-ykkönen Rocket Racer-nimistä vauhtihirmua vastaan.
Piikkipaikan sijoitukset jäävät
toisinaan vain haaveeksi. (en.wikipedia.org)

Ruohonleikkuri-taktiikkaa ja tehosteita
Pelin ideana on siis kohota palkintopallille viiden-kuuden kilpailijan kisassa. Peruskaahailua väritetään Mario Kartmaisilla tehosteilla. Näitä on kolmeen lähtöön: Punaiset edustavat hyökkäystä, keltaiset ansoja ja vihreät turboja. Näitä perustehosteita voi buustata peliradalle ripotelluilla valkoisilla palikoilla. Yksinkertaisesti sanottuna? Systeem toimii. Oman lisävivahteen pokaali-nokkapokkaan tuo kilparatojen omat ansat, joissa on tällä kertaa jopa oikeasti väisteltävää.

Grafiikasta sen verran että Playstation 1:lle julkaistu peli jopa hyötyy palikkamaisesta grafiikasta, siltä kun kaikki muukin näytti sillä. Ajokin ohjaaminen on sikäli simppeliä että näppäimiä on vähän mutta ajotuntuma on paikoin omituisen jäykkä. Onneksi ohjausvaihtoehdoista löytyy myös pikakäännös niin ei tarvitse ottaa mutkia suoriksi, ruohonleikkuri-taktiikalla. Myös taustat ja ajoradat ovat kovin yksinkertaisen oloisia, jopa suttuisia paikoitellen.

Kyseessä ei siis ole todellakaan täydellinen ja virheetön tekele. Tästä huolimatta pelistä jäi suloisen nostalgiset jauhot suuhun ja nyt kiikarissa olisi PS2:lle aikoinaan julkaistu Lego Racers 2:sen metsästys. Nostalgiannäkäisille suosittelen tätä peliä ehdottomasti, muille korkean vaikeustason vuoksi pienellä varauksella.

Arvosana: (PS1)
7/10

Sleeping Dogs, Saints Row: The Third ja Tony Hawk's Project 8

Maailma on Sinun!
Vapaamaailmapelit (Open-world games, Free roam games) tarjoavat pelaajalle kaksin käsin vapauksia. Monesti pelaajan on mahdollista luoda itsensä näköinen hahmo, avatarinsa, jolla pääsee sitten poukkoilemaan tähän uuteen, upeaan maailmaan. Tutkimusmatkailu ja rajojensa koettelu on olennainen osa tätä maailmaa ja monet genren pelit kannustavatkin tähän erilaisten keräilyesineiden avulla. Uusien konsoleiden tehojen ja muistin määrän noustessa olemme alkaneet nähdä entistä enemmän näitä vapaaseen maailmaan sijoittuvia pelejä, lineaaristen rännien sijasta.

Vapaamaailmapeleissä on aina myös ripaus anarkiaa mukana. Toiset haluavat upottaa hampaansa heti pääpelin tarinaan, toisia kiinnostaa päämäärätön haahuilu ja kaaoksen luominen. Vapaamaailmapelit tarjoavat yleensä jokaiselle jotakin mahdollistaen pelityylin vaihtamisen, vaikka lennosta. Se jos mikä on vapautta! Pelimaailman koko vaihtelee aina yhdestä suurkaupungista kokonaisen mantereen osaan. Pelimaailma saattaa myös olla aluksi osittain lukittu. Tässä tapauksessa vapaaseen maailmaan sijoittuvat juonitehtävät kuljettavat pelaajaa pelialueen laitamilta toiselle tutustuttaen pelaajaa samalla, paitsi pelin pelimekaniikkoihin, myös pelimaailmaan. Tai sitten maailma on kokonaan avoin jo alusta saakka. Tällöin pelintekijät antavat pelaajalle uuden maailman avaimet käteen välittömästi ja sanovat: "Pidä hauskaa!"

Tähän oheen on listattu kolme edellisen sukupolven (PS3:lla pelattuja) Free roam-peliä, jotka yllättivät aikoinaan allekirjoittaneen:

Sleeping Dogsn Hong Kong
lumosi valvomolaisen(neogaf.com)
Sleeping Dogs
Aloitetaan sillä että en odottanut tältä peliltä mitään. Nappasin sen aikoinaan PSN-alesta lisäsisältöineen ja upposin Hong Kongin saloihin. Wei Shen toimii paikalliseen Triad-rikosliigaan soluttautuneena agenttina. Tarkoitus on päästä jyvälle jengien rakenteesta ja tuhota liiga sisältä käsin. Hommaa helpottaa se että Wei tuntee entisestä elämästään osan jengiläisistä. Eteen tulee kuitenkin kipakoita paikkoja, jolloin Wei joutuu miettimään kuinka pitkälle on valmis menemään soluttautumisen nimissä.

Wei ei ole mikään turha heppu. Kaveri taistelee Batman-pelien Free Flow:ta mukaillen useampaa vihollista vastaan käyttäen ympäristöään hyväksi. Jotkut Wein niitit ovatkin niin munakkaita että ne tuntuvat myös näytön tällä puolen! Kun pelkkä lähitaistelu ei enää riitä, niin Wei turvaa suojan takaa kyykkimiseen. Suojan takaa räiskittäessä peli toimii vastaavien pelien lainalaisuuksia ammentaen. Räimettä maustaa suojan yli tapahtuvat maxpaynemäiset loikat, jotka hidastavat ajan hetkeksi. Lisäksi autoista ampuminen onnistuu vaivatta ja osaapa Wei jopa vaihtaa lennosta autosta autoon. Ominaisuus jonka hienoutta saati hyödyllisyyttä ei voi kyllin alleviivata! Kaduilla taas pelihahmo luovii sujuvasti parkouria mukaillen. Tämä kannustaa pelimaailman tutkimiseen ja vauhdittaa pelin takaa-ajoja kaupungin halki!

Vahva ja sopivan napakka tarina Hong Kongin alamaailmasta sisältää juonikäänteen, jos toisenkin. Lisäksi leijonanosan pelin juonitehtävistä pystyy pelaamaan halutessaan uudestaan, milloin tahansa. Taas yksi hieno ominaisuus! Ja niitä tässä pelissä on paljon. Pieniä ominaisuuksia, jotka tekevät pelistä todella nautittavan, myös pelinsä jo pelanneille. Peli vakuutti! Pelimaailma on kokonsa puolesta riittävä ja merialue saarineen tuo lisää tutkittavaa. Vaikka pääjuoni on selkeästi pelin pihvi, kaikenlaista pikku puuhaa (esim. rikosten ratkomista ja katuajoja) ja kerättävää löytyy myös pääjuonen jo kalunneille. Ehdottomasti kokemisen arvoinen!

Project 8:ssa kokonainen kaupunki on leikkikenttäsi! (usgamer.net)
Tony Hawk's Project 8
Edellisen Tony Hawk's pelin jälkeen (Tony Hawk's American Wasteland) pelintekijät päättivät siirtää skeittarit semi-vapaaseen maailmaan, jossa skeittailu tapahtui lataustauoilla naamioitujen tunneleiden välillä. Project 8 vei ajatuksen astetta pidemmälle ja poisti kokonaan lataustauot pelistä.

Project 8:sissa tehtäväsi on nousta Tony Hawkin luotsaamaan kahdeksan maailman parhaan skeittaajan joukkoon. Tämä tapahtuu luomalla pelimaailmaan oma hahmosi, muutamaa arkkityyppiä apuna käyttäen. Pelisarjan hahmoeditoria on supistettu merkittävästi, mutta lopputuloksesta tulee varmasti edelleen jokaiselle omanlaisensa. Kun hahmo on luotu on aika pyrähtää ympäröivään kaupunkiin. Kaupungin alueet aukeavat yksi kerrallaan pelaajalle hänen oppiessa uusia temppuja ja tehdessä tehtäviä. Uudenlaiset tehtävät on jaettu kolmeen lohkoon (vaikeustason mukaan) ja pelaajan suorituksesta riippuen hänen rankinginsä nousee vastaavan paljon. Myös vanhoja haukkoja on muistettu astetta retrommilla tehtävillä, joissa on määrä saavuttaa suuria pistesummia, kerätä S-K-A-T-E-kirjaimet tai voittaa skeittikilpailu.

Teknisesti peli on varsin komeaa katseltavaa, erityisesti valaistusefektit ovat mannaa. Vaikka peli kärsii satunnaisista ruudunpäivityksen notkahduksista kokonaisuus on sulaa juhlaa haukka-faneille. Eri kaupunginosat eroavat toisistaan tarpeeksi ja niiden saumattomuus luo oman maailmansa, johon mieluusti eksyy. Mukaan on jemmattu edellisistä osisusta tuttuja teemoja (tehtaat, koulut, huvipuistot, lähiöt, skeittipuistot ym.) sekä uudempia urbaaneja alueita. Project 8 edustaa minulle Hawk's-sarjan erästä virstanpylvästä, Tätä kelpaa pelata vielä tulevinakin vuosina!


Saints Row: The Third
Kreisihuumorin sävyttämä Saints Row menee kieliposkella pitkin Steelportin katuja. Autojen tuunausta, sivutehtäviä ja lukuisia apureita, Saintseja yhdistelevä peli on täynnä anarkiaa ja pop-kulttuurin ja videopelien parodiaa. Pelissä ohjaat Saints-rikollisjengin johtajaa ja tehtäväsi on luoda jengillesi jalansija uudessa Steelport-nimisessä kaupungissa, jonne jengi joutuu sattuman kauppana. Tarinaa tärkeämpi rooli on kuitenkin yleisen kaaoksen luominen kaduilla luoteja aamupalakseen hotkivilla Saintseilla.

Peli alkaa hahmonluonnilla, joka on miesmuistiin yksi kattavimmista ja tyydyttävimmistä ratkaisuista. Valittavana on niin sukupuoli, vaatteet, pelihahmon ääni kuin satoja ja satoja muitakin liikkuvia osia. Hahmonluontiin kannattaakin käyttää aikaa ja vaivaa, jotta hahmosta saa mieleisensä. Tai sitten voi vaan vetää kaiken läskiksi ja tehdä hahmostaan kävelen friikin. Hahmon ulkonäköä (ja sukupuoltakin!) pystyy muokkaamaan vielä uudestaan pelin edetessäkin, joten ei kannata harmistua, jos jokin hahmoeditorin hienous jäi kokeilematta.

Saints on niin over-the-top kuin
voi olla! (theaveragegamer.com)
Ajoittaisista teknisistä ongelmista kärsivä (kovimmissa rytinöissä) Saints Row saa kaiken anteeksi tehden pelikokemusta ainutlaatuisen viihdyttävän. Mukaan mahtuu niin monenlaista ettei tarinan aikana yksinkertaisesti pääse kyllästymään. Välillä hypätään lentokoneesta ulos, hyökätään ilotaloon, painitaan meksikolaisen pellepainin hengessä tai lahdataan zombeja. Pelintekijät ovat onnistuneet luomaan peliin niin paljon vaihtelua että on suorastaan pakko ihailla miten hyvin eri osa-alueet pelissä toimivat. Saints Row-yllätti muistuttamalla pelaajille, että tärkeintä peleissä ei ole  tumman puhuvat juonikoukerot tai ryppyotsainen realismi vaan hauskanpito. Aito puhdas hauskanpito. Ja sitä Saints on täynnä!

5. elokuuta 2015

10 Years After: Civilization IV: Complete

Kymmenen vuotta täyttänyt Civilization IV: Complete on vuoropohjainen strategiapeli PC:lle kaikille maailmanvalloitusvalloituksesta haaveileville. Napoleonkompleksia pääsee toteuttamaan turvallisesti tietokoneruudun tuolla puolen lautapelimäisellä laudalla, jossa peli tapahtuu. Peli sisältää, paitsi perus Civilization IV:sen, myös Warlords- ja Beyond the Sword-lisärit, joka tarkoittaa sitä että kyseessä on melkoinen paketti.

Tehtäväsi, jos siis sen hyväksyt
Civilizationissa pelaajan on määrä valita yksi valtionpäämies historian suurmiesten ja -naisten joukosta. Valittavina on mm. Aleksanteri Suuri ja Kreikka, Gandhi ja Intia, Mongolia ja Tsingis Khan sekä Isabella ja Espanja. Jokaisella valtionpäämiehellä on omat erikoiskykynsä tai -joukkonsa. Kun johtaja on valittu on aika lähettää uudisasukkaat luomaan ensimmäisiä kyliä ja luovia kuningaskuntaansa läpi historian kohti mainetta ja kunniaa!

Civilizationin voimavara on sen monipuolisuus. Tehtäväsi varrella tulet rakentaneeksi lukuisia maailmanihmeitä, jotka palkitsevat rakennuskaupunginsa kivoilla bonuksilla. Lisäksi saatat löytää eri maailmanuskontoja ja voit vaikka aloittaa ristiretken harhaoppisten käännyttämiseksi. Saatat käydä tiukkoja diplomaattisia neuvotteluja kilpailevien sivilisaatioiden kanssa, omien etujesi turvaamiseksi. Tässä vain muutamia esimerkkejä pelin monimuotoisuudesta. Myös voittoon on useita teitä aina maailmanvalloituksesta uskonnolliseen tai kulttuurilliseen voittoon. Parhaimmillaan voittoon voi päästä nostamatta kertaakaan sotakirvestä esiin.

Omaa valtakuntaa reunustavat kulttuurirajat
määräävät valtakuntasi laajuuden. (en.wikipedia.org)
Törmäyskurssilla
Civissä et ole yksin. Pelatessasi peliä yksin- tai moninpelinä saat vastaasi kilpailevia sivilisaatioita, jotka myös haluavat laajentaa valtakuntaansa ja kamppailla samoista resursseista. Iso osa pelistä muodostuukin siitä miten päätät suhtautua näihin muihin valtioihin. Näetkö ne uhkakuvina vai eheän yhtenäisen maailman mahdollisuutena. Näiden maiden kanssa voi neuvotella erillisessä diplomatia-ruudussa, jossa voi kysellä kuulumisia, julistaa sotia tai rauhan, kaupitella resursseja ja jopa ruveta toisen sivilisaation vasalliksi. Valtaa pitävien suurmiesten väliset suhteet elävät jatkuvasti pelin saatossa ja suhtautuminen toiseen maailmanmieheen saattaa olla mitä tahansa inhon ja mielissään olemisen välimaastosta.

Tekoäly pelaa varsin järkevästi pelilaudalla ihmistä vastaan tarjoten kiitettävän vastauksen. Diplomatian kiekurat sen sijaan tuntuvat välillä olevan liian ylivoimaiset, mutta nekin on helppo kuitata valtionpäämiesten ailahtelevien mielialojen piikkiin. Kun sota lopulta syttyy on taistelut käydään pelilaudalla liikkuvilla yksiköillä yksinkertaisella mutta moniulotteisella kivi-paperi-sakset-mallilla. Myös taistelun maaperä vaikuttaa suojaamalla omia ja vihollisen joukkoja maaperän rakenteesta riippuen.Vaikka systeemi toimiikin 95% aukottomasti välillä tulee vastaan lapsuuksia, jossa barbaari lyö puunuijallansa tulevaisuuden tappajarobootit laudalta. Onneksi nämä ovat kuitenkin vähissä, joten strateginen aspekti nousee arvoon arvaamattomaan.

Civilization IV jaksaa viehättää
vielä 10 vuoden jälkeenkin. (2kgames.com)
Vielä...Yksi...Vuoro...
Joka kerta Civiä pelatessani yllätyn siitä kuinka koukussa olen peliin. Ensimmäisen kerran se iski jo päivänä jolloin ostin pelin. Pelasin peliä ja pärjäsin niin ja näin, ja kun lopulta tuli aika laittaa mylly kiinni huomasin sen olevan aika kehvelin hankalaa. Mielessäni tykytti ajatus: "Vielä yksi vuoro..." ja siitä se sitten alkoi, pidemmät Civi-maratoonit. Oman valtakunnan kun haluaisi pelata samantien alusta loppuun aina antiikista tulevaisuuteen, yhdeltä istumalta. En tiedä täysin varmasti että mistä se johtuu, mutta jotain pelintekijät ovat tehneet oikein.

Ikääntyminen ei peliä pahemmin vaivaa, sillä peli on edelleen varsin näpsäkännäköinen. Ainoa miinus on jotkut vähän kulmikkaat yksiköt. Äänimaailma hivelee myös korvia eri ajanjaksojen mukaan teemoitetulla soundtrackilla. Aivan kuten useimman loistavat strategiapelit, niin Civilizationkaan ei ikäänny se paranee. Modaajat ovat luoneet peliin myös kaikenlaista kivaa, mutta itse en ole ehtinyt tätä puolta vielä tarkastamaan. Pääpeli on pitänyt kiireisenä! Peliä onkin yhtä helppo suositella strategian faneille nykyään kuin jo 10 vuotta sitten.

Arvosana: (PC:llä)
9/10

Red Hood's Story Pack DLC

MEGASPOILEREITA!

Aikaisemmin Gamestopista Arkham Knight-pelin ennakkotilanneiden yksinoikeutena tarjoiltu Red Hood-lisäri on nyt koko kansan saatavilla. Pelaaja istutetaan anti-sankarin, entisen Robinin, Jason Toddin alias Red Hoodin kenkiin uudessa Batman-lisärissä, jossa Red Hood julistaa sodan Black Mask-rikollispomoa vastaan. Hän aikoo ajaa Black Maskin pois Gothamista, hyvällä tai pahalla. Kronologisesti lisäri sijoittuu Arkham Knightin pääjuonen jälkeiseen aikaan, jolloin Arkham Knightin manttelista luopunut Todd on ruvennut Red Hoodiksi. Häntä ei moraalisäännöt pitele kuten Batmania, vaan hän tappaa estottomasti kaikki tiellensä eksyvät roistot.

"Do I look like a Batman to you?"
Pelihahmona Red Hood on sekoitus Robinia ja jotain omaa. Robinmainen Zip-Kick mahdollistaa vihulaisten napsimisen kauempaa ja Predatorissa singahtelun eri tähystyspaikkojen välillä. Lisäksi Red Hoodilta löytyy Flash Grenade, jolla hän voi sotkea hetkeksi vihollisten pasmat. Tämä on varsin hyödyllinen niin mokujen sekaan hyökätessä kuin paikalta paetessa. Kolmantena anti-sankarin työkaluista toimivat kaksi pistoolia, jotka käyttäytyvät vähän kuin Batmanin Batarangit ja niillä pystyy ampumaan heittolaukauksia tai sihtailemaan astetta tarkemmin. Kaiken kaikkiaan Red Hood käyttäytyy välineineen varsin kiltisti ja on brutaalin luonteensa ansiosta piristävän erilainen pelihahmo.

Red Hoodia ei Batmanin moraalisäännöt
pitele, hän tappaa. (cosmicbooknews.com)
"What's the matter? Lost for words? I expected more...I'm hurt."
Lisäsisältönä tämä on ehdottomasti Harley Quinnin Story Packia onnistuneempi, mutta yhtä kaikki lyhykäinen silti. Pakettiin mahtuu pari Combat-karttaa ja vain yksi Predator-kohtaaminen, joka on, katsoi miltä kantilta tahansa, liian vähän. Tämä ei tietenkään tule täytenä yllätyksenä kenellekään, sillä Arkham Knightin Story Packit ovat olleet todella lyhyitä maistiaisia. Toivoa täytyykin että Red Hood saakin isomman roolin sitten haastekartta lisäreiden tai muun DLC:n myötä, sillä hahmo on itsessään pirteä poikkeus Arkhamin sankarikaartiin. Kymmenen minuutin mittainen tarina on kuitenkin liian lyhyt ja tarina sekä tarina että sen hahmot jäävät pinnallisiksi. Red Hood ansaitsee parempaa!

Arvosana:
7/10