29. kesäkuuta 2015

Kokoelma kohta kasassa?

Tervehdykset kesälaitumelta!

Kerääjä tosipaikan edessä
Olen nauttinut viime aikoina päivänpaisteesta ja sadepäivistä, joita (pelaajan onneksi) piisaa, mutta  nyt haluan nostaa kissan pöydälle, juhlavasti. Videopelit...ne ovat kivoja ja aivan upeita (taide-) elämyksiä, mutta jos olet kaltaiseni keräilijä ymmärrät varmaan tunteeni kun päräytän pöytään että tie on nousemassa pystyyn. Olen nimittäin aikoinaan laatinut listoja, niin kännykkään kuin tietokoneellekin peleistä, joita haluaisin omistaa, pelata ja kokea. Nyt on kuitenkin niin että lista on, ensimmäistä kertaa usean vuoden keräilyharrastukseni aikana, kuivumassa kokoon. Yleensä olen selvinnyt tällaisista tilanteista keräämällä itseni ja kertomalla itselleni mitä haluan, videopelien keräilijänä. Siten olen löytänyt keräämiselleni ja pelikokoelmalleni uuden suunnan. Tänään se ei tule pelastamaan minua.


PS1, PS2 ja PSN-pelejäni (oma kuva)
Vilkaisen ympärilleni
Olen onnekas omistaessani sellaisia melko harvinaisia ja hienoja pelitaideteoksia kuin Croc: Legend of Gobbos, Croc 2, Dragon Quest VIII, Oni, Ape Escape-trilogia, TimeSplitters-trilogia ja Metal Slug Anthology, Final Fantasy IV (DS-remake) ja monia muita klassikoita. Osaa onkin saanut metsästää kissojen ja koirien kanssa. Olen kahlannut lukuisia nettikauppoja läpi, mutta koskaan en ole hirveitä hintoja peleistäni maksanut ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ovat pelini aina maksaneet max. 20e, usein jopa reilusti alle. Kunto taas kokoelmallani on paria poikkeusta lukuunottamatta ihan priimaa. En halua omistaa jokaista jokaiselle konsolille julkaistua peliä, vaan vain valiojoukon, ne omat lapsuuteni suosikit tai mielenkiintoisimmat kuriositeetit. Bulkkipelit eivät niinkään kiinnosta ellei niissä ole jotain mihin voin itse, pelaajana tarttua tai samaistua. Tai riippuu tilanteesta...



Omistan, pikaisesti laskettuna, kahdeksan pelikonsolia (tai kaksitoista jos taaksepäin yhteensopivuudet lasketaan mukaan). Pelikokoelmani taas käsittää noin 200 peliä, laskutavasta riippuen, joista riittää minulle vielä aimo annoksen hupia tulevillekin vuosille. Tällä haavaa hankintojen listalla olisi vielä noin neljästä kymmeneen peliä ja sitten on edessä seinä. Tätä argumenttia puoltaa myös se että asuntoni hyllytila huutaa jo nykyisellään hoosiannaa eikä tälle asialle ole tulossa muutosta. Kaikki tämä on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, vaikka nyt vasta huomaan siihen reagoivani. Ajatus sai alkunsa siitä kun Playstation 4:sen oston jälkeen päätin etten tulisi ostamaan enää yhtäkään uutta konsolia TV-tasoni alle. Se päätös piti.

PS3-pelejäni, oikealla pinossa PSN-pelejä (oma kuva)
Wii, Virtual Console, PS4 ja Xbox-pelejä
(oma kuva)

Onks se loppu ny?
Pelikokoelmani tulevaisuus tuleekin näyttämään varsin mielenkiintoiselta, sillä muutamia lisävälineitä, tarvikepäivityksiä ym. vastaavia lukuunottamatta edessä on vieroitus Tori.fistä ja Huuto.netin pelimarkkinoilta. Olen tehnyt sieltä uskomattomia löytöjä ja suosittelen niitä jokaiselle videopelien keräilyä harrastavalle. Kaikille se ei kuitenkaan sovi, sillä itsekin olen meinannut addiktoitua siihen monta kertaa. Mutta kun muistaa pitää järjen mukana touhussa sekä silmät ja korvat auki, on se varsin pätevä apuväline vanhempien pelien naaraamiseen.

Itse taas, tulen siirtämään Valvomo-peliblogini tulevaisuudessa entistä enemmän pelaamispainoitteiseksi. Blogiini aion ympätä pelikokemuksia kulissien takaa kun kaltaiseni naavaparta kompastelee ensimmäistä kertaa menneisyyden merkkiteosten parissa. Tähän liittyen aion epäpyhästi luvata perehtyä tulevina vuosina pelaamatta tai vähälle pelaamiselle jääneiden merkkteosten läpipeluuseen. Edessä on niin lyhkäisempiä Call of Duty-kampanjoita kuin Final Fantasymaisia roolipelijärkäileitä ja kaikkea siltä väliltä. Työnsarkaa siis riittää! Ensimmäisenä läpipeluu listalla komeilee Batman Arkham Knight. Varmaa on vain yksi: Hauskanpito edellä mennään, aina.

GAME ON!

28. kesäkuuta 2015

Tykkään 7. Sukupolven konsoleista!

1) Valitse alustasi
Seitsemännen sukupolven konsolit ovat kaltaiseni retroilijan aarreaitta! Kotikonsolit (Playstation 3, Xbox360 ja Nintendo Wii) ovat jalostettavissa ennennäkemättömän monipuolisiksi retropeliautomaateiksi. Paitsi että nämä konsolit pukkaavat näytölle vielä nyky-standardeillakin varsin pätevää grafiikkaa oman sukupolvensa peleillä, konsoleista on mahdollista saada enemmänkin irti. Jokaiselta kotikonsolilta löytyy myös mittava (vaan ei todellakaan täydellinen) retrokatalogi, joka on toteutettu konsolien oman verkkokaupan kautta (esim. PSN tai Virtual Console).

Tämän lisäksi myös Xbox360 ja Nintendon Wii ovat taaksepäin yhteensopivia (eli tukevat Xbox ja Gamecube-pelejä). Playstation 3:sesta oli myös alunperin myynnissä FAT-versio, joka tuki (ainakin?) PS2-pelejä. Myöhemmistä PS3- ja Wii-versioista on tämä yhteensopivuus harmillisesti poistettu. Myös seitsemännen sukupolven käsikonsolit (Playstation Portable ja Nintendo DS) olivat retroilijoille kullanarvoisia. DS tuki Gameboy Advancen kasetteja ja Playstationin omaan sai ladattua PSN-kaupasta retropelejä. Tässä artikkelissa keskityn kuitenkin tarkistelemaan PS3:sen ja Wiin retroarkistoja, koska niistä allekirjoittaneella on eniten kokemusta.

Nintendo Wii
Alunperin Nintendo Revolutionin nimeä kantanut matolaatikko jätti monet ensi alkuun kylmäksi paljastuessaan teknisiltä tehoiltaan viritetyksi Gamecubeksi. Monet pelaajat vierastivat aluksi siirtymää padista kaukosäädinmaiseen kapulaan, jolla heiluttiin liiketunnistinpeleissä. Monesti parjattu Wii-konsoli näyttää kuitenkin kyntensä retro-osastollaan.

Mario Kart 64 oli tajunnanräjäyttävä! (wikipedia.org)
Nintendo on marssittanut esiin sen verran tiukkaa klassikkotykitystä että siinä on tuskin naavaparroilla nikottelemista. Listasta löytyvät mm. Super Mario World, Super Mario 64, Donkey Kong Countryt, Zeldat, Mario Kartit, Chrono Trigger ym. Pakasta löytyy niin NES:sin, SNES;sin ja N64:sen olennaisimmat merkkiteokset. Lisäksi pinoon on lyöty myös muiden konsolien (mm. Neo Geo, Mega Drive ja Commodore 64) pelejä. Nintendo on myös julkaissut diskettimuodossa muitakin retroilun helmiä Wiille (esim. Super Mario All-Stars Wii). Kun pysähtyy miettimään ja laskeskelemaan Wiin Virtual Consolen tarjoaman pelikonsolien armadan tarjontaa, on nuivemmankin nostalgikon nostettava Nintendolle hattua. Aika hyvin matolaatikolta...


Playstation 3
Mutta hyvin pitää Sonynkin kolmas Pleikkari kampoihin! Se hemmottelee pelaajaa tarjotessaan PSN-verkkokauppansa kautta kuolemattoman, alkuperäisen Playstation-konsolin huippupelejä. Joukosta löytyy esimerkiksi semmoisia aarteita kuin Crash Bandicoot-trilogia (ja Crash Team Racing!), Final Fantasy-sarja, Metal Gear Solid, Syphon Filter, Spyrot sekä ensimmäiset Tekken-pelit. Tarjolla on myös muutamia Playstation 2-aikakauden helmiä, joista osa on myös HD-remastereita. Näitä pelejä ovat mm. Grand Theft Auto-pelit, Final Fantasy X ja X-2, Prince of Persia- ja Splinter Cell-trilogiat sekä Jak & Daxterit ja Rachet & Clankit. Varsin monipuolista settiä silläkin saralla siis.

Final Fantasy VI. Klassikko. Piste. (gamespot.com)
Lisäksi nostalgiannälkäisille on tarjolla myös pelejä joita on ollut myynnissä useammankin konsolin verkkokaupassa. Näitä pelejä on usein rukattu ja pukattu hienovaraisesti kohti nykyaikaa. Tällaisista herkuista käyvät esimerkiksi Duke Nukem 3D: Megaton Edition, Doom: Classic Complete, R-Type: Dimensions, Comic Zone, Metal Slugit, Super Puzzle Fighter Turbo HD ja Tony Hawk Pro Skater HD.

Kultasilmät varokoon
Harvoin (jos koskaan) ovat eri konsolisukupolvien merkkiteokset päätyneet saman konsolin kirjoihin ja kansiin näin mittavin joukoin ja olleet näin helposti saatavilla. Siitä ihan erityisen iso kiitos ihmisille jotka ovat tämän mahdollistaneet. Nostalgiaan kallellaan olevalle pelaajalle tämä on arvokas asia.

Metal Slug on varma valinta. (the-nextlevel.com)
Ainoaksi kompastuskiveksi on rehellisyyden nimissä mainittava se että jos näistä menneisyyden aarteista mielii nauttia niin on edessä, paitsi kukkaron nyörien höllennys, myös perslihasten kasvatus. Männävuosien pelit kun olivat nimittäin melkoista dynamiittia! Ne osaavat olla paikoin melko säälimättömiä pelaajaa kohtaan ja irrottaa ärräpäitä. Vaikeustaso saattaakin paikoin kohota sietokyvyn tuolle puolen. Eikä tallennusmahdollisuuksilla pihtailukaan auta pelaajaparkaa retroilun maailmaan sukelluksessa. Kaikissa peleissä tallentaminen ei edes ole mahdollista. Teitä on varoitettu...


Onneksi monet näistä retropeleistä irtoavat pikkurahalla, joten lovi ei tunnu kukkarossakaan niin syvältä jos peli puree persuksiin tai jää jopa pelaamatta. Mutta jos pystyy kampeamaan läpi rosoisen grafiikan, (säälimättömän) korkean vaikeustason ja muutamien vanhan pelisuunnittelun aivopierujen, niin pelaaja saattaa löytää pelikokemuksen joka hakee vertaistaan. Näissä vanhoissa peleissä kun on monesti sisältöä, paitsi määrällisesti, myös laadullisesti enemmän kuin monissa nykypeleissä. Suosittelenkin jokaiselle pienoista retrotrippiä, varauksella...

25. kesäkuuta 2015

Sleepover at Gotham City

Vietettyäni yön viimeisimmässä Gotham Cityn rekonstruktiossa (pelissä Batman: Arkham Knight) täytyy sanoa että olen melko vakuuttunut. Erityisesti vaikuttivat sade- ja valoefektit yhdistettyinä hurjiin korkeuseroihin. Seuraavan sukupolven konsoli (PS4) pääsi siis vihdoin oikeuksiinsa. Lisäksi fakta, että pääpeli soljuu eteenpäin ilman lataustaukoja on soma, mutta ei välttämätön ominaisuus.

Itse pelimekaniikka on kokenut melkoisia muutoksia, toiset parempia kuin toiset. Kontrollit ovat hyvin samanlaiset kuin edellisissä peleissä, mutta kuitenkin merkittävästi erilaiset. Suurin osa entisistä toiminnoista löytyy edelleen mutta osa liikkeistä on hiukan kömpelömmin toteutettavisssa (esim. slide-liukutaklaus). Näppäimiä on myös entistä enemmän, joten alkuun pelaaja huomaa välillä miettivänsä että minkä näppäimen alta mikäkin toiminto löytyi. Kaiken kaikkiaan toiminta etenee pelissä nopeammin ja raivoisammin kuin edeltäjissään, mutta on taattua Arkham-laatua.

Pääsin jo hiukan ottamaan kontaktia Dual Play-mekaniikkaan Catwomanin kanssa, Riddlerin Batmobile-kilparatoihin ja Arkham Knightin joukkoihin. Kourassani on joukko lisätehtäviä ja muutamia on varmaan vielä jemmassakin ja päätarinaakin on vielä koluttavana aimo annos. Pelin päätähti on kuitenkin Gothamin kaupunki, jota tulen komppaamaan tarkemmin selvitettyäni pääpelin juonen. Mutta nyt aion hiljentyä hetkeksi blogini parissa, sillä pakenen Arkham Knightin Gotham Cityyn spoilereita karkuun.

"There's still work to be done here at Arkham Knight..."

24. kesäkuuta 2015

It's Big, It's Bad, It's a Bat!

Se on vihdoin ja viimein täällä! Batman Arkham Knight huljahti juuri postiluukusta sisään ja nyt peli komeilee edessäni. Kauan odotettua Arkham-pelisarjan päätösosaa on siirrelty, viivytelty ja hypetetty niin kauan että ei ole tosikaan. Mutta nyt se on totta! Pientä lisätykytystä aiheutti ongelmat vanhan ja uuden osoitteeni välillä, mutta onneksi Kusti polkee. Sormet syyhyäisivät jo päästä käsiksi pelin sisältöön ja liitelemään Gothamin Cityn pilvenpiirtäjien sekaan. Tai vaihtoehtoisesti jallittamaan Arkham Knightin drone-tankkeja Batmobilen arsenaalilla.

(huokaus) Hieno hetki olla PS4:sen omstaja... (comicbookmovie.com)

Mutta asiat tärkeysjärjestykseen! Ensimmäisenä vaihdan alkuperäisen kansilehtisen omaan tuotokseeni, joka on tässä blogissa seikkaillut jo aiemminkin. Sitten kirjaudun PS4:sen PSN-kauppaan ja ratsaan sieltä PS4:sen yksinoikeussisällön ja Season Passin, jos se on jo saatavilla. Itselleni tuosta sisällöstä rakkain on, 1960-luvun Batman-sarjan fanina, Adam Westmainen Batman-skini. Sitten ei muuta kuin Classic TV Batmobile-skin alle ja rälläämään Gothamin kaduille. Jalankulkijat varokoon! Myöhemmin tänään on luvassa ensimmäiset pelituntini uuden Batman-pelin parissa, Arkham Originsin-paita päällä. Ja tunnelma on kohdallaan! Aivan kuten Joker aikoinaan sanoi Arkham Originsissa:
"Nice of you to drop in!"

"Hän on täällä tänään!"


19. kesäkuuta 2015

Lepakkotytön varhaiset vaiheet

Kohtaako Batgirl Jokerin uudessa DLC:ssä? (nerdist.com)
Rocksteadyn hiomaton timantti, Batman: Arkham Knight, tulee hemmottelemaan fanejansa tarinamuotoisella DLC-sisällöllä, jonka pääosassa on Batgirl. Näin pelaajat pääsevät ensimmäistä kertaa Arkham-universumin Batgirlin bootseihin. Lisäksi on vahvistettu että Batgirlina tulee toimimaan, sarjassa aiemminkin esiintynyt, Barbara Gordon. DLC tulee kantamaan nimeä A Matter of Family ja se kuuluu osana Season Passia. Lepakkotytön vaiheita pääsee tutkimaan noin kuukausi pääpelin julkaisun jälkeen.

Perheen parissa vai "perheen parissa?"
A Matter of Family-nimi DLC:ssä voi viitata joko "Lepakkoperheeseen" tai Barbaran isään, Gothamin poliisipäällikkö Jim Gordoniin. DLC:n tarinasta ei ole hiiskuttu sanaakaan julkisuuteen, mutta varmaa on että kyseessä on takauma, joka tulee jotenkin viittaamaan Arkham Knight-pelin päätarinan tapahtumiin. Tarina tulee siis kronologisesti sijoittumaan jonnekin Arkham Originsin ja Arkham Asylum välimaastoon, aikaan ennen kuin Barbara Gordon vammautui ja joutui pyörätuoliin, Oracleksi, Batmanin taustatueksi. Fanit ovatkin povailleet että "Killing Joke"-tarina tulisi toimimaan DLC:n punaisena lankana.

Viidakkorumpu sai entisestään ytyä, kun näyttelijä Mark Hamil (Joker-pahiksen ääninäyttelijä) kertoi twiitissään olevansa matkalla Iso-Britanniaan nauhoituskeikalle. Hän lisäsi lopuksi että kyseessä ei tule olemaan Tähtien Sota-aiheinen materiaali (Hamil on näytellyt Tähtien Sota-leffoissa Luke Skywalkerina). On todennäköistä että pääpelin ääninäyttelyt on nauhoittu jo hyvän aikaa sitten ottaen huomioon että peli tulee ulos jo seuraavalla viikolla, joten fanikatras veti nopeat johtopäätöksensä: Nauhoitusten täytyi koskea jotakin tulevista DLC-sisällöistä! Lisätään tähän fakta että Arkham Cityn jälkeisessä maailmassa (, johon suurin osa pelin DLC-sisällöstä sijoittuu) Joker on kuollut, niin epäilykset kohdistuvat Batgirlin lisäsisältöön.

18. kesäkuuta 2015

Arkham Knightin alkutahdit

Tähän kuppilaan ei ole tulemista (overmental.com)
E3-messuilla Rocksteady säväytti yleisöänsä vilauttamalla muutaman minuutin Arkham Knight-pelin alusta. Pätkän aikana näimme mm. Joker-pahiksen tuhkauksen ja Scarecrown fear toxinin tekevän tuhojaan paikallisessa kuppilassa. Kuppilassa konstaapeli Owens joutuu fear toxinin valtaan ja avaa tulen alkaen ampua kuppilan asiakkaita. Pelin alkuasetelma flirttaili jopa zombie-leffojen viboilla. Samanlaista settiä voimme olettaa löytyvän tulevassa Scarecrow Nightmare-DLC:ssä. Siinä Scarecrow päästää fear toxininsa irti Gotham Cityssä ja kaikki menee päin helvettiä, kirjaimellisesti. Kun zombiemaiset rikolliset täyttävät kadut ja Scarecrown hahmo kasvaa pilvenpiirtäjän korkuiseksi, on Batmanin aika iskeä ja vallata kadut takaisin.

Two-facen sivutehtävät ovat kasa
pankkiryöstökeikkoja (superherohype.com)
Pankkiryöstöjä ja Puzzleja
Youtubessa pyörii myös videopätkä, jossa esiteltiin pidempi gameplay-pätkä pelistä. Tässä klipissä näimme lisää Gotham Cityn arkkitehtuuria, jopa väläyksen pelin varsinaisesta kartasta. Kyseinen videopätkä sijoittui yhdelle pelin (kolmesta???) saarista. Lisäksi näimme videossa melko anteliaan katsauksen sivutehtävistä. Niissä Batman teki tyhjäksi Two-facen pankkiryöstön, jahtasi Fireflyta Batmobilella, purki Arkham Knightin joukkojen miinoja ja kuulusteli Riddlerin kätyreitä. Pääsimme myös näkemään yhden 243:sta Riddler Trophy-puzzlesta. Luvassa on puzzleja, jotka haastavat entistä monipuolisemmin Batmanin ja Batmobilen ominaisuuksia. Niin, ja sitten Riddler haastaa Batmanin Batmobilen myös omilla Riddler Race Tracks-ansaradoilla, joissa ajetaan aikarajaa vastaan. Niin nämä sivutehtävät kuin Batmanin gadgetitkin tulevat jatkossa löytymään ensimmäistä kertaa pyörävalikosta. Systeemi on tuttu esim. Watch_Dogsia pelanneille ja vaikuttaa perustoimivalta.

Joker on siis kuollut, mutta esiintyykö
hän Arkham Knightissa?
(gameskinny.com)
Tapaus: Joker
Vedän tämän vielä kerran esiin: Vaikka Joker on tuhkattu niin se ei silti tarkoita sitä ettei rikosten klovniprinssillä voisi olla merkittävä rooli Arkham Knightissa. Faniyhteisö on nostanut useita kertoja esille tilanteen jossa Batman joutuu Scarecrown fear toxinin valtaan. Hallusinaatioiden kautta Yön Ritari joutuu vielä kerran nenätysten Jokerin kanssa. Itse pidän tätä mahdollisuutta kutkuttavana ja semi-mahdollisena. Onhan ääninäyttelijöiden kaartissa mukana Troy Baker, joka antoi äänensä Arkham Origins-pelissä ja myöhemmin Assault on Arkham-animaatioleffassa nuoremmalle Jokerille. Totuuden nimissä, toivon kuitenkin ettei Joker tekisi comebackia, jotta muutkin rikolliset pääsisivät paistattelemaan spottivaloissa.

Eikä siinä vielä kaikki...
Sokerina pohjalla paras tieto: Vaikka Batman Arkham Knightin Batmobile Edition jouduttiin viime hetkellä vetämään pois myynnistä, niin Rocksteady vakuuttaa että kaikki Arkham Knight-pelin tilanneet tulevat saamaan New 52-skinit Batmanille, Robinille ja Nightwingille, ilmaiseksi. Samoin saimme vahvistuksen siitä että Harley Quinn- ja Red Hood- sisällöt tulevat vapautumaan kaikkien saataviksi elo-syyskuussa, kun niiden yksinoikeuden mahdollistavat sopimukset raukeavat. Tuolloin nämäkin sisällöt tulevat kuulumaan Season Passiin. Tämä koskee myös Batmobile-editionin pre-order-bonuksia ja Waynetechin Booster pack-bonusta. Eli Season Pass tulee sisältämään näillä näkymin kaiken.
Batmobile-edition peruttiin viime hetkellä
ennen julkaisua (vg247.com)

15. kesäkuuta 2015

Arkham Knight: Uusimmat käänteet

Huomenna seitsemän päivää...Seitsemän päivää siihen että Gotham City joutuu Scarecrown johtaman viholliskaartin hyökkäyksen kohteeksi. Seitsemän päivää siihen että Batman joutuu yhteen elämänsä kovimmista paikoista kohdatessaan vertaisensa, Arkham Knightin. Aivan kuten Jim Gordon sanoi Batman: Arkham Knightin TV-spotissa: "This is how it happened. This is how Batman died". Kesäkuun 23. päivä näemme kuinka asianlaita todellisuudessa on, kun peli saapuu kauppoihin.

Arkham Knightin täysin valkoinen logo (ign.com)
"I am going to show the Arkham Knight what happens when he messes with my city"
Uusin Batman-peli esittelee uuden vihollisen, mystisen Arkham Knight-hahmon. Hahmo on peliä kehittäneen Rocksteadyn oma tuotos. Törmäsin youtubea töllötellessä astetta jännempään faniteoriaan siitä Arkham Knightteja olisi useampi. Eri trailereissa on toistuvasti näkynyt hienoisia mutta merkittäviä eroja Arkham Knightin rintakehässä olevan Arkham-logon väreissä. Kyse saattaa olla vain valaistuksesta tai siitä että peli on vielä hakenut muotoaan kehityskaarensa aikana.

Arkham Knightin punavalkoinen logo (forbes.com)
Fanien keskuudessa tilanne on kuitenkin saanut keskustelun kuohuamaan. On ehdoteltu että hahmo olisi käynyt kesken peliä vaihtamassa panssarinsa tai että värin vaihtuminen johtuisi Arkham Knightin panssarin ominaisuuksista (vrt. esim. Batmanin Batmobilen siirtymiä pursuit- ja battle-modeissa). Villeimmät teoriat osuvat kuitenkin siihen suuntaan että Arkham Knightteja olisikin useampi. On esimerkiksi ehdoteltu että hahmoja olisi yksi per kaupunginosa ja ne toimisivat alueiden pomoina, suorassa yhteydessä Scarecrowhun.



"There's nothing but speculation on their commander though. The only thing the sources agree on is his name, The Arkham Knight" 
Toinen ikuisuuskysymys pelin parissa on ollut Arkham Knightin henkilöllisyys. Peliä kehittänyt Rocksteady studios on toistuvasti vakuuttanut faneillensa kahta asiaa viime aikoina: "Arkham Knight on täysin uusi, heidän luomansa hahmo" ja että Joker on kuollut, oikeasti. Uskonkin jälkimmäisen, ja ehkä ensimmäisenkin osittain, sillä sotisopineen Arkham Knight on varmasti  uusi ilmestys DC-universumissa. Toisaalta en taas usko että se ihminen joka panssarin alta paljastuu olisi uusi. Sillä kuvitelkaa, mikä olisikaan antikliimaksisempaa kuin se kun Batman on lopulta niistänyt Arkham Knightin ja puvun alta paljastuukin Mr. tai Mrs. Nobody. I don't think so. Teoriaa vahvistaa entisestään se että Rocksteady on varjellut tämän "uuden" hahmon henkilöllisyyttä kuin karhuemo pentujaan.

Onko Mask of the Phantasm Arkham Knight? (dccomics.com)
Arkham Knightin täytyy siis olla Batmanille jotenkin entuudestaan tuttu. Hänen täytyy olla jokin hahmo, jota vastaan Batman on taistellut, johon Arkham-pelit ovat viitanneet tai joku joka löytyy DC:n universumista. Tämäkään ei vielä hirveästi rajaa saalista, sillä potenttiaalisia vaihtoehtoja on paljon. Lisäksi Arkham Knightin käyttämän voicemaskin vuoksi jopa hahmon sukupuolen tunnistaminen on hankalaa, joten muistutan faneja ottamaan tämän huomioon. Arkham Knighttia on pidetty alun alkaen miehenä, joten olisi yllätyksistä suurin jos Rocksteady tekeekin Mask of the Phantasmit (Phantasmin alias, Andrea Beaumonthan esiintyi Arkham Originsin Batcaven seinällä easter egginä!).

Tapauksesta Arkham Knight onkin noussut, allekirjoittajan tapauksessa, yksi tämän vuoden suurimpia pelimaailman mysteerejä. Pelisarjan fanit ovat spekuloineet yhdessä toinen toistaan villimpiä teorioita, joihin itse olen ajatuskopallani sörkkinyt lisää pontta. Tässä eräs Arkham Knight-teoriani: Mitäpä jos Batmanilla onkin vastassaan (muiden rikollisten lisäksi) kaksi, itsensä kouluttamaa, ex-Robinia (Jason Todd, alias Red Hood ja Damien Wayne) Arkham Knightin puvuissa, Scarecrown komennossa? Herkullinen asetelma!

"Keep him away from Ace Chemicals. Your vengence will come"
Alle olen listannut joitakin mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joita olen käynyt läpi yrittäessäni pähkäillä Arkham Knight-hahmon henkilöllisyyttä:

Mask of the Phantasm
Yhteläisyydet ulkonäössä (vertaa naamioita) ja yllätyksellinen asetelma (Arkham Knightia on yleisesti pidetty miehenä). Mask of the Phantasm on taistelutaidoiltaan Batmanin luokkaa, mutta ei ole täysin selvää miksi hän työskentelisi Scarecrown puolella. Siitä huolimatta Andrea Beaumont on jo sisällytetty Arkham-universumiin eli taustat ovat kunnossa.

Tekeekö Deathstroke comebackin
Arkham Knightissa? (batman.wikia.com)
Deathstroke
Jälleen samankaltaisuuksia havaittavissa panssarissa ja profiilissa. Lisäksi Deathstroke on jo aiemmin esitelty Arkham Origins-pelissä, hän on ollut pelattavana hahmona ja hänelle on rakennettu liikesetti freeflown mahdollistavaa lähitaistelua varten. Hän on taistelutaidoiltaan Batmanin tasoa ja käyttää myös tuliaseita, kuten Arkham Knightin hahmo. Lisäksi Deathstroke käytiin rekrytoimassa Arkham Originsin lopussa (oletettavasti Suicide Squad-operaatioon) ja jotkut fanit epäilevät sen saaneen alulle tapahtumasarjan jonka seurauksena Deathstrokesta on sukeutunut Arkham Knight. Syy miksi hän olisi Batmanin kimpussa olisi kosto Arkham Originsin tapahtumista sekä se että hän työskentelee Scarecrown palkkalistoilla, eli motivaationa raha ja maine.

(comicvine.com)

Red Hood
Ex-Robin, nykyinen "anti-sankari", jonka varustus on myös samaa näköä Arkham Knightin oman kanssa. Red Hood käyttää, aivan kuten Deathstrokekin tuliaseita, joten sekin täsmää. Lisäksi Red Hoodin on vahvistettu esiintyvän Arkham Knight-pelissä, ainakin omalla DLC:llään. Täysin selvää ei ole mikä olisi Red Hoodin syy ruveta Arkham Knightiksi, mutta molempien hahmojen (Red Hood ja Arkham Knight) kohdalla on annettu ymmärtää että heitä vie eteenpäin kosto. Tarkemmat taustat Red Hoodin Arkham Knight-identiteetille selvinnevät Red Hoodin DLC:ssä.




Damien Wayne
Damien Wayne on Bruce Waynen ja Talia al Ghulin (Ra's al Ghulin tyttären) yhteinen poika ja ex-Robin myöskin. Syyt hänen kostoretkellensä johtunevat Arkham Cityn tapahtumista, joiden myötä hän menetti äitinsä ja isoisänsä (tosin Ra's al Ghul taitaa edelleen elää ja porskuttaa, kiitos Lazarus pittin). Näistä menetyksistä hän oletettavasti syyttää Batmania. Damien on saanut Ra's al Ghulin suojattina League of Assassinsin ninjakoulutuksen ja on täysin pätevä puolustamaan itseänsä Batmania vastaan. Lisäksi Batman on kouluttanut hänestä itselleen Robinin, sekin osoitus hänen kyvyistään. Tämän teorian heikkous on se että Damien ei ole vielä esiintynyt Arkham-peleissä. Monet fanit myös arvuuttelevat sitä miten täysikasvuinen Damien istuu Arkham-pelien aikajatkumoon eli saa nähdä. Myös Talia ja Ra'sia on veikattu Arkham Knightin saappaisiin.

Siinäpä taas Arkham Knight-myllytystä kerrakseen! Odotusaika jatkukoon ja pelintekijät saakoon työrauhan...

Be Vengence
Be the Night
Be the Batman