Valvomo saapuu Youtubeen!

Vihdoin ja viimein Valvomo on päätynyt Youtuben ihmemaailmaan. Toistaiseksi kuvamateriaalia tulee vain PS4-peleistä, koska en omaa Capture Cardia, mutta ehkä semmoinenkin hommataan tulevaisuudessa. Mene ja tiedä! Toivottavasti homma lähtee lentoon :) Ensimmäisenä videona sivulta löytyy reilun kymmenen minuutin pätkä Batman: Arkham Knightia.

Alla on tiedot jolla pääset tutustumaan Valvomon Youtube-sivuun:
https://www.youtube.com/channel/UCKcFgOfsZgpaJObiI7aIGGA

Ei muuta kuin Kommenttia ja Subscribea rohkeasti vaan, jos siltä tuntuu!

Arvostelu: Max Payne 2: The Fall of Max Payne (Xbox)

Max 2 on ikääntynyt arvokkaasti.
(reddit.com)

Suosi Suomalaista
Suomalainen pelitalo, Remedy pomppasi maailmankartalle aikoinaan Max Payne-pelillään. Nykyisin jo kolmiosainen trilogia on siirtynyt täysin Rockstarin hoiviin, mutta tällä kertaa on aika keskittyä trilogian keskimmäiseen osaan, Fall of Max Payneen. Tämä Film Noir-räiskintäpeli kertoo etsivä Max Paynen ja lain varjopuolen kasvatin Mona Saxin rakkaustarinan synkässä New Yorkin kaupungissa, missä mikään ei ole helppoa.

Etsivä Max Paynen ja hänen kolleegansa Valerie Wintersonin keissit joutuvat törmäyskurssille ja Max kietaistaan Inner Circle nimisen salaseuran jäljille. Matkan varrella alkaa ilmestyä vanhoja tuttuja ja pian ilma on sakeana ruutia. Pelin tarina on erinomainen ja lisäpisteitä ropisee Maxin ääninäyttelijän tulkinnalle. Paynen viiltävä narratiivi pureutuu New Yorkin laitapuolen lainalaisuuksiin vankalla kokemuksella.

Pelillisesti Max Payne on parantanut merkittävästi ensimmäisestä osasta. Näppäimiä on tullut lisää ja vanhojen funktioita on fiksailtu. Bullet-time ajanhidastuksen sävyttämä räiskintä on lisäksi saanut uuden, uljaan ulkoasun, jota kelpaa töllätä vielä tänä päivänäkin. Erityismaininnan ansaitsee mahtava fysiikanmallinnus, joka hakee vertaistansa. Viholliset reagoivat ennennäkemättömän hienosti osumiin ja ympäristö lakoaa luotibaletin siimeksessä.

Kuollut mies kävelee

Myös Monalla pääsee pelaamaan parissa tasossa!
(paynekillers.com)

Edelliselle osalle tuttuun tapaan Max Payne 2 on lyhyt kuin kananlento. Paynen tarina kestää onneksi useammankin läpipeluun ja onpa mukaan ympätty vaihtoehtoinen loppukin(!). Päätarinan läpäisyn jälkeen pelaajalle avautuu mahdollisuus valita vapaasti haluamansa taso. Ja kyllähän niitä parhaimpia kenttiä hinkkaakin ihan mielellään useammankin kerran jo vain sen takia että pääsee leikittelemään pelin fysiikoiden kanssa. Myös korkeammat vaikeustasot (Hard-Boiled ja Dead on Arrival) avautuvat läpipeluun myötä sekä uudet pelitilat New York Minute ja Dead Man Walking. Näistä ensimmäisessä juostaan tasoja läpi mahdollisimman nopeasti parhaan läpäisyajan toivossa. Dead Man Walking-tila taas on eräänlainen Survival-tila, jossa Payne panee kampoihin loputtomille vihollisaalloille yrittäen viivyttää omaa, väistämätöntä, kuolemaansa. Nämä tilat tuovat peliin kaivattua uudelleenpeluuarvoa ja toimivat mukavina välipaloina pääpelin lomassa.

Max kax on sanalla sanoen loistava kolmannen persoonan räiskintä. Ainoa napinan aihe on pääpelin lyhyys ja Xboxille Maxin jäyhä kääntyminen. Teknisesti peli on kuitenkin ehdottomasti parempi käännös Xboxille kuin ensimmäinen ja siksi näistä kahdesta se helpommin lähestyttävä sarjan ummikoille. Joten riippumatta siitä oletko kolunnut ensimmäisen Paynen, sarjan kakkososaan kannattaa tarttua sillä peli seisoo hyvin omillaan sisältäen osion, jossa vedetään ensimmäisen Maxin tarina yhteen. Pelissä on paljon tahkottavaa ja kosolti uudelleenpeluuarvoa, jonka vuoksi se tulee kaivettua esiin aika ajoin. Helppo suositella!

Arvosana: (Xbox)
9/10

Taikatammea Murun Kanssa

Taikatammi pistää matikkapään kovalle.
(Huuto.net)

Rottamaisen hauskaa!

Tulipahan taas tehtyä temppujen temppu! Päätin yhdistää nostalgisen pelimatkailun ja avopuolisoni pelilukutaidon kehittämisen. Tällä kertaa oli vuorossa kirjastosta lainattu, lapsuuteni iki-vinkeä, (matikka)peli PC:lle Hugo: Taikatammi. Ensimmäisen kerran pitelin kiekkoa kätösissäni seitsemän-kahdeksan kesäisenä saatuani sen joululahjaksi. Kautta myyrän viiksien, Siinäpä menikin sitten taas valvomolaisen välipäivät!


Elämäni Eväsretki

Pelissä pelataan Hugo-peikon pojalla Ratilla, joka on perheineen eväsretkellä metsässä. Kesken kaiken paikalle pyyhältää peleistä tuttu paha noita-akka, joka päättää pilata Ratin reissun lumoamalla puun ja Ratin. Alkaa tapahtumien sarja joka sinkoaa Ratin toiselle puolelle metsää! No, onneksi metsän toisella puolella häntä odottaa uusi tuttavuus, Mulle-myyrä. Hän antaa Ratille kartan kotijoukkojen luokse ja näin alkaa hervoton metsässä säntäily Ratin perheen luokse, ennen kuin eväskorin antimet on mässäilty. Aina tasaisin väliajoin Mullella on heittää Ratille myös matikkatehtäviä (, joiden vaikeustaso määritetään pelin alussa). Näitä tehtäviä ratkomalla pelaaja ansaitsee lisää aikaa alati tikittävään tiimalasiinsa.

Matikkatehtävät pitävät sisällään jousiammuntaa, jänöjen pelastamista vesiputoukselta, lintujen ruokintaa, kalan pelastamista krokotiilin kynsistä, kahden rakastuneen madon yhteensaattamista ynnä muuta kivaa. Mielikuvitus on siis ainakin ollut mukana tehtäviä suunnitellessa! Toisaalta täytyy sanoa, rehellisyyden nimissä, että osassa tehtävistä on taustalla niin kieroutunut logiikka että ihmetellä täytyy. Onneksi sekin ihmettely tehdään naurunremakan säestyksellä! Tehtävät arvotaan lennosta, joten kaikkea ei välttämättä pääse näkemään ensimmäisellä läpijuoksulla.

"Jäit ilman kakkua, kaveri!"
Ja läpäisystä puhuen...Peli on pian pelattu loppuun yhdeltä istumalta. Tämä on toisaalta ihan hyvä sillä tallentaa ei voi. Vaihtoehtoisia reittejäkin löytyy kartasta, mikä on pikantti lisä, mutta riippumatta reitistä juoksuanimaatio ja -ympäristö ovat samat kuin toisellakin reitillä. Kivaa on siis luvassa tasapuolisesti riippumatta reittivalinnastasi. Ainoa lisävivahde on koskenlasku, jolle on oma vähän tankerompi koskenlasku-pelitila.

Kaiken kaikkiaan Taikatammi on varsin pätevää viihdettä perheen pienimmille. Me aikuisemmat saamme pelistä lähinnä hyvät naurut ja leppoisan pelikokemuksen, vaikka osa vaikeimman vaikeustason tehtävistä olikin aikamoisia pähkinöitä. Pienenä varoituksen sanana mainittakoon että ainakin itselläni oli ongelmia löytää yhteensopiva kokoonpano Taikatammen pelaamiseksi nyky-PC:llä, joten varaudu säätämään. Lohdutuksena voin sanoa että peli on kyllä vaivansa arvoinen. Mullemaisen hyvää päivää sulle!

Meemi Nro. 10

Paras pelimekaniikka

Parhaan pelimekaniikan propsit putoavat Batman: Arkham-pelien FreeFlow-lähitaistelujärjestelmälle. Kun hektinen mutta responssiivinen FreeFlow naitettiin Arkham-pelien tiivistunnelmaisen Predator-hiiviskelyn rinnalle, syntyi hittipelien sarja nimeltä Batman: Arkham. Tällä tiellä Bat-pelit ovatkin kulkeneet siitä lähtien. Ja onpahan FreeFlown kelkkaan lähtenyt muitakin!

Arkham City ja FreeFlow
(yetanotherreviewsite.com)

Lyhyt Oppimäärä
Koskaan aikaisemmin ei ole lähitaistelu tuntunut yhtä notkealta, brutaalilta ja tekniseltä. Systeemi oli samaan aikaan yksinkertainen oppia mutta vaikea hallita täydellisesti. Se koukutti ja pahasti. Sen syvällisyys ja lukuisat lähestymistavat lähitaistelun kiemuroihin jaksavat hämmästyttää edelleen. Vaikuttivimman iskun tämä mekaniikka teki jo aikoinaan pelissä Batman: Arkham City. Pelissä oli neljä erilaista hahmoa, jotka käyttivät kukin FreeFlowta. Jokaiselle hahmolle oli määritelty omia erikoisliikkeitä, animaatioita, välineitä ja omat nopeus- ja voima-statsit. Olin myyty!

Talion ei örkkejä säästele.
(forbes.com)

Sen jälkeen ilmestyneet pelit Batman: Arkham Origins, Middle-Earth: Shadow of Mordor ja Batman: Arkham Knight lähinnä jatko-kehittivät systeemiä vieden sen lopulta äärimmilleen. Kukin lisäsi systeemiin jotain uutta ja sisältöä joka tukisi oman peliänsä konseptia. Arkham Origins ymppäsi mukaan Batmanin sähköhanskat, uusia vihollistyyppejä sekä fiksaili FreeFlowta muuten vaan mieleisekseen. Shadow of Mordor taas lisäsi tuplasti brutaalimmat execution-lopetukset sekä omat kilkkeensä jotka tukivat pelin päätarinaa mahdollistaen mm. vihollisten mielten hallinnan. Lopulta Arkham Knight viritti Batmanin FreeFlown huippuunsa lisäten uusia erikoisliikkeitä (melkein joka gadgetille!) sekä uusia koiruuksia, jotka mahdollistivat mm. maahan isketyn rosmon jatko-kurmoituksen sekä korvasi AO:n sähköhanskat vihollisten pesäpallomailoilla. Lisäksi Arkham Knight lisäsi joukon uusia hahmoja Arkham Cityn hahmojen tueksi. Kaikilla oli omat FreeFlow-kykynsä ja lopetusliikkeensä. Mitä muuta olisi voinut edes toivoa?

Meemi Nro. 9

Snaken matkan päätös?
(metalgear.wikia.com)

Surullisin kohtaus videopelissä

SISÄLTÄÄ SPOILEREITA

Eräs ehdottomasti kaikkien aikojen surullisimmista kohtauksista omassa pelihistoriassani on Metal Gear Solid 4: Guns of Patriotsin loppu. Siinä Solid Snake-kloonisoturia loppuun raastanut sairaus ottaa miehestä yliotteen ja Snake yrittää vapautua tilanteesta ainoalla mahdollisella tavalla, itsemurhayrityksellä. On Solid Snaken viimeisen tehtävän aika.

Kaikkensa Antanut
Johtui Snakea nakertava sairaus sitten tappavasta, geeneihin istutetusta FoxDie-viruksesta, joka Snakeen iskettiin MGS ykkösen alussa tai Snaken klooni-alkuperästä niin se syö Snakea pitkin peliä pikku hiljaa loppuun. Lopulta pitkittyneiden kärsimysten kautta, pelaajan on helppo samaistua Snaken tunteisiin. Lisäksi peli väläyttää että Snake saattaa ennen kuolemaansa muuttua epidemiamaiseksi hasardiksi myös lähimmäisilleen viruksen kehittyessä. Näin ei voi jatkua. On suorastaan helpotus päästää Snakesta irti.

Tragedian tapahtumapaikkana toimii mikäpä muukaan kuin Big Bossin, Snaken kanta-isän, ja vihollisen, oletettu hauta. Ympäristöä säestää haikeat melodiat ja valoefektit temppuilevat ruudulla kasvien kukoistaessa rähjäisen soturin ympärillä. On tullut aika Snaken polttaa viimeiset sauhunsa, polvistua, työntää ase kurkkuunsa ja lopulta vetää liipasimesta. Tai niin pelaajalle annetaan ymmärtää, kunnes pelin todellinen ratkaisu paljastuu. Toisaalta pelistä kuulemma löytyy myös toinen, vaihtoehtoinen loppu joka päättyy juuri näin, ilman ylläripylläri-loppua. Itse tykkään ensimmäisestä sillä se vetää paremmin koko pelisarjan tapahtumat yhteen. Mahtavia silti kumpikin!

Alla vielä linkki kyseiseen pätkään:
https://www.youtube.com/watch?v=cWX6aN64fqU

Meemi Nro. 8

Paras Pelisoundtrack

Ota Tuplat

MGS:n soundtrackit ovat kovaa kamaa.
(metalgear.wikia.com)

Pakko myöntää: Vaikka pelimusasta tykkäänkin, harva pelisoundtrack jää mieleen. Eräs mieleen painuvimmista oli Prince of Persia: Warrior Withinin nu-metalilla sävytetty äänimaisema, toinen esimerkki taas Super Mario-pelien heleät kilkatukset. Mutta harva soundtrack onnistuu voittamaan kaikilla osa-alueilla niin suvereenisti kuin nämä seuraavat ehdokkaat. Voittajia on nimittäin kaksi! Nämä ovat Hideo Kojiman hiippailueepokset Metal Gear Solid ja jatko-osa Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty.

Hyvin erilaisia mutta samalla samanlaisia, näin kuvailisin näiden pelien äänimaailmaa. Siinä missä MGS 1 on enempi orkesteri/ambient-voimaista tunnelmamusaa on MGS 2:sessa vivahteita elektronis/orkesteri-voittoiseen musiikkigenreen. Musiikki on kummassakin pelissä taustalla hienovaraista, tunnelmoivaa taustamattoa, mutta myös äärimmäisen uniikkia sekä pelin henkeen sopivaa. Toisaalta ääniraita osaa ottaa osansa noustessa dramaattisissa hetkissä puskasta esiin! Ja mikä parasta, molemmat pelit ovat varsin kehveleitä pelihistorian kestoklassikoita! Eli ei muuta kuin kuulokkeet korviin ja nauttimaan.

Battlefront: Outer Rim DLC

Star Wars: Battlefront saa Maaliskuussa ensimmäisen Season Passin piiriin kuuluvan maksullisen lisäosan. Outer Rim-nimellä kulkeva lisäpaketti sisältää kaikenlaista pientä, uutta lisätauhkaa. Tärkeimpänä uudistuksena pelaajia hemmotellaan neljällä uudella kartalla ja kahdella uudella sankarilla. Lisäksi lisäristä löytyy uusia aseita, Star Cards-käsiä sekä uusi pelitila: Extraction.

Sullust-planeetta saa lisää karttoja uudessa DLC:ssä.
(gottabemobile.com)

B-Luokan Heerokset

Outer Rimin sisältämistä kahdesta sankarista (Impeurimin kätyri Greedo ja Kapinallisten apuri Nien Nunb) on ehtinyt nousta jo melkoinen kohu fanien keskuudessa. Hahmojen "ikonista sankariasemaa" on kyseenalaistettu, omasta mielestäni ihan syystä. Season Passin neljästä sankarista on nimittäin kaksi paikkaa nyt pyhitetty Greedon ja Nienin kaltaisille B-luokan taustahahmoille. Tämä tarkoittaa siis sitä että alkuperäisen trilogian "todellisista" sankareista (Obi-Wan Kenobi, Chewbacka, Bossk, Yoda ja Lando) kaikkia ei tulla mitenkään näkemään Season Passissa. Jotkut fanit ovat epäilleet että osa näistä sankareista tulisi pelaajien tarjolle ilmaisissa "Free Content"-patcheissä. No, aika näyttää...

Greedon kyvyistä ei ole pukahdettu mitään varmaa, mutta näyttäisi siltä että Greedolla on jokin "Shoot First"-kyky. Nien Nunbista taas ollaan ilmeisesti leipomassa tarkka-ampujasankaria. Tämän lisäksi on vihjailtu että Nunbilla voisi olla jotakin lentämiseen liittyviä ominaisuuksia jos hänet valitsee pilootiksi Fighter Squadron-tilassa. Kaikki tämä on kuitenkin vain pelkkää hakuammuntaa, koska pelin foorumien moderaattori ei ole asiaa sen kummemmin kieltänyt kuin vahvistanutkaan. Asia selvinnee siis vasta todenteolla kun Outer Rim ilmestyy.

Outer Rimin Jabba's Palace-kartta
(screenrant.com)

Sitä Samaa, Mutta Eri Kansissa...

Outer Rimin karttatarjonta ei sisällä mitään uutta ja ihmeellistä, vaan enemminkin se tarjoilee sarjan faneille lisää pelattavaa. Niukkasisältöisen pääpelin vastapainoksi lisäkartat ovatkin toivottavia! Uusia planeettoja ei kuitenkaan ole luvassa, vaan uudet kartat sijoittuvat Tatooine-planeetan Jabba the Hutt-rikospomon palatsiin sekä Sullustin tulenkatkuisiin tehdasmaisemiin. Vaikka kartoissa onkin eittämättä ytyä ja näköä niin niiden todellinen sisältö on vielä täysi kysymysmerkki. Battlefrontin foorumeilla on kuitenkin annettu ymmärtää että yksi kartta tulisi sisältämään myös Jabban palatsin sisätiloihin suuntautuvaa mäiskettä, mikä eroaa melkoisesti avoimeen ulkoilmamaastoon suunnatusta Battlefronttauksesta. Hieno juttu!

Sankarien ja karttojen lisäksi Outer Rimin myötä peliin tulee myös muuta mukavaa. Ehkä suurin uudistus on uusi pelimuoto: Extraction. Siinä Kapinalliset joukot yrittävät kuljettaa kallisarvoista lastia Impeurimin joukkojen ohitse kuljetusalukseen. Muita uudistuksia ovat uudet aseet: Relby V-10, DT-12 sekä Star Cardsit Scatter Gun, Dioxis Grenade ja Adrenaline Stim. Toivottavasti nämä uutuudet ovat myös yksinpelaajien käytettävissä, ainakin uudet aseet.

Hankitko SINÄ sen?

Olen vielä kahden vaiheilla sen suhteen että hankinko Outer Rimin, sillä mitään ei ole mainittu DLC:n yksinpelimahdollisuuksista. Fakta on kuitenkin se että olen tunnettu siitä että tykkään monipeliräiskinnöistä (Battlefield, Call of Dutyt, Battlefrontit, Halo) mutta en itse moninpelaa, vaan tykkään räiskiä botteja tai kampanjan kelmejä vastaan. Outer Rimin kohtalo määräytynee siis omalla kohdallani sen tarjoaman yksinpeliannin mukaan sekä sen mukaan miten pelaajayhteisö reagoi Battlefrontin lisäriin. Nyt onkin siis loistava aika pitää korvat höröllä ja kuunnella miten viidakkorumpu raikaa!

Outer Rim-lisäystä ennen pelaajat pääsevät kuitenkin nauttimaan, nyt ilmestyneestä, kaikille ilmaisesta lisäristä. Se lisää Endorin planeetalla uuden moninpelikartan sekä uuden Survival-kartan yksinpelaajille: Tatooinen Rebel Depotin. Itse odotinkin juuri Rebel Depotin vuoksi Maaliskuun Patchia enemmän kuin itse Outer Rimiä. Ja hieno mappihan se oli, vaikkakin vähän helpon puoleinen! Ja mikäli hiljattain laukaistua traileria: "Get Back to the Battle" on uskominen niin ilmaista lisäsisältöä tulee ropisemaan jatkossakin!

10 Years After: Tony Hawk's Project 8

Skeittipelien sarja, Tony Hawk's, on kompuroinut viime aikoina moneen otteeseen. Viimeisin rimpuilu tapahtui Pro Skater 5:sen tiimoilta, kun tekijät yrittivät yli-yksinkertaistaa tutun ja rakastetun pelisarjan, jälleen kerran. Nyt onkin siis mitä oivallisin hetki sukeltaa (lähi)menneisyyteen ja kaivaa esiin Tony Haukka-peli joka ei sukeltanut. Kyseessä on ensimmäinen oikeasti uuden sukupolven konsoleille (silloiset PS3 ja Xbox360) julkaistu peli, Tony Hawk's Project 8.

Valitse Siipimiehesi
Peli alkaa oman hahmon luomisella, tai oikeammin sen valitsemisella editoitavien arkkityyppien joukosta. Vaikka mahdollisuuksia onkin, niin hahmonluonti ei ole edes samassa pallopuistossa edellisosien editorien kanssa. No, sainpahan silti tehtyä mieleiseni hahmon, joten enpä nurise siitä sen enempää. Propsit vielä siitä että erityisesti naishahmojen naamat ovat paljon...ihmismäisemmän näköisiä kuin aikaisemmissa hahmoeditoreissa.

Hahmon valitsemisen jälkeen pompataan skeittikaupunkiin, uuteen avoimeen peliympäristöön, joka koostuu eri teemoilla varustetuista alueista. Nämä alueet taas avautuvat pelaajalle pala palalta tehtäviä tekemällä. Alueiden teemat ovat pääosin aikaisemmista osista tuttuja (tehdas, koulu, huvipuisto jne.), mutta myös urbaani kaupunkiarkkitehtuuri viehättää. Ja tällä kertaa nämä eri alueet ovat aidosti pelattavissa ilman lataustaukoja (tai latausalueita, kuten edeltäjässä Tony Hawk's American Wastelandissa).

Skeittitasot laajenevat yhdeksi isoksi kaupungiksi!
(youtube.com)

Story of My Life
Tony Hawk's pelien tarinat (,siis ne pelit joissa on tarina ylipäätänsä ollut ympättynä,) eivät ole koskaan voittaneet oscareita tai herättäneet syvimpiä tunteitani. Niiden osana on ollut enemmänkin toimia viihdyttävänä, mutta yhdentekevänä, taustahuttuna edessä siintävälle skeittijuhlalle. Tarinan tynkänä toimii tälläkin kertaa ohut juoni siitä kuinka ammattilaisskeittari Tony Hawk (kukas muu) aikoo muodostaa kahdeksan hengen huippuskeittari-joukkueen (nimeltään "Project 8"). Vain kovimmat lautailijat kelpuutetaan tähän kastiin, joten pelaajan on aloitettava pohjalta ja noustava rankingissa kahdeksan parhaan joukkoon. Sijoitus ranking-taulukossa taas kohenee tehtäviä tekemällä. Kun tehtäviä on tarpeeksi tehtynä aukeaa myös uusi kaupunginosa. Tuttua tarinaa siis sarjan veteraaneille.

Project 8 ei onneksi tyydy vain peesailemaan vanhojen Haukkojen spotissa, vaikka varmasti monille sarjan faneille olisi riittänyt vain Wanhan Hawkin päivitys uuden sukupolven grafiikoille (eli tuttavallisemmin Tony Hawk's Pro Skater HD). Vanhaa kontrollituntumaa on sen sijaan viritelty parempaan suuntaan. Erityisesti front- ja backflipit onnistuvat entistä mutkattomammin combojen yhteydessä. Myös ajanhidastuksena toimiva Focus-mode jatkaa sarjassa mukana mahdollistaen entistä hurjemmat temppusarjat. Myös skeittarin statseja on rukattu uudestaan, ehkä karvan verran realistisempaan suuntaan?

Uusin ja ehdottomasti himotuin jippo lautalukikkojen kavalkadiin on Nail-The-Trick-tempputila. Tässä tilassa aika hidastuu ja kamera zoomaa skeittarin jalkoihin. Tällöin analogitatteja pyörittelemällä pelaajalla on mahdollisuus pyöräyttää näyttävät flippitemput. Lisähaasteena temppu pitää lopettaa niin että skeittari laskeutuu laudalleen. Jos laskeutuminen ei ole aivan jetsulleen niin skeittari tipahtaa turvalleen. Yllättävän kinkkistä mutta onnistuessa tosi päheän näköistä ja palkitsevaa.

Älä Luovu Päiväduunistasi
Miinusta ropisee muuten niin komean pelin välillä takeltelevasti frame ratesta, joka köhii välillä. Myös sarjalle ominainen epätasainen tehtäväsuunnitelu ja tasapaksu tarina vaivaavat kokonaisuutta. Tarina kun ei nouse missään vaiheessa keulimaan vaan etenee ilman sen kummempia kohokohtia tai käänteitä. Oikeastaan jopa odotin ja toivoin Tony Hawk's Undergroundin tyyppistä "juonikäännettä", joka kääntäisi koko asetelman päälaelleen. Peli etenee vääjäämättä päätepisteeseensä kuin luotijuna, sen enempää mutkittelematta.

Kokonaisuutena Project 8 on kaunis kasvojen päivitys sarjalle ja ensimmäinen, ja omissa silmissäni ainoa, Hawk-peli joka on tajunnut kuinka avoimeen maailmaan sijoittuva skeittipeli pitää tehdä. Pelissä riittää koluttavaa ja avattavaa pitkäksi aikaa kompletionisteille. Sen pariin on aina ilo palata kerta toisensa jälkeen, joko vain pikaiselle lautailulle tai pidemmälle sessiolle. Suosittelen Project kasia sarjan pitkäikäisille faneille, noviiseja kehoitan aloittamaan aiemmista (PS1 ja PS2-aikakauden) osista.

Arvostelu: (PS3:lla)
8/10