Ne Hyvät Lisenssipelit, osa 1

Joskus supersankaripelikin onnistuu.
(batmanarkhamcity.wikia.com)

Joskus onnistuu
Lisenssipelit....yleensä kovan ytimen omaava peliyhteisö suhtautuu näihin tuotteisiin kuin kulkutautiseen. Niihin ei haluta koskea ja mieluiten toivottaisiin että niitä ei edes olisi, ainakaan omassa kokoelmassa. Silti niitä vaan pukkaa elokuvien, kirjojen, TV-sarjojen tai muun oheismateriaalin avustuksella.

Ehkä lisenssipelien suurin ongelma on se että niiden ei tarvitse olla hyviä. Kohdeyleisönä toimivat fanit tyytyvät vähempään kunhan pääsevät syleilemään heille rakasta oheismateriaalia. Kun peli vielä ryyditetään alkuperäisillä (tai niiltä kuulostavilta) ääninäyttelijöillä, soundtrackilla, peliympäristöillä, hahmoilla ja tarpeeksi massiivisella markkinoinnilla niin se riittää. Aina joku menee halpaan.

Mutta siis, hyvät lisenssipelit, niitäkin on...ihan oikeasti. Seuraavaksi esittelen yhden niistä:

Batman: Arkham-pelisarja: Levitä Siipesi
Batmanin lisenssillä tujusti ratsastava pelisarja onnistui osoittamaan että lisenssinkin voi kääntää positiiviseksi asiaksi ja itse tuotteen eduksi. Kun mytologian tuntee ja kohtelee sitä arvokkaasti niin sen ympärille punotut pelimekaniikan ratkaisut tukevat lisenssiä eivätkä sodi sitä vastaan. Tällöin rikas taustamateriaalin tuntemus voi luoda mielenkiintoisen ja easter eggien täytteisen pelimaailman, joka henkii pelaajalle myös kehittäjätiimin rakkaudesta lisenssiin. Eikä tarvitse edes olla lisenssin fani, jotta pelistä voi nauttia!

Vahvan, tumman tarinan lisäksi Batman: Arkham-sarjan peleistä (paitsi Arkham Orgins: Blackgatesta) löytyy myös haastekartta-tila, jossa pelaaja voi hioa taistelu- ja hiiviskelytaitojansa loputtomiin. Tämä pikantti tila kannustaa pelaajia hiomaan omia taitaitojaan loputtomiin ja uusimmassa Bat-pelissä: Arkham Knightissa pelaaja voi myös verrata omia suorituksiaan kavereiden kanssa. Siinäpä sitten selvitellään nokkimisjärjestys lopullisesti! Enkä edes ole puhunut vielä lukuisista lisähahmoista ja -puvuista, jotka henkivät fanipalvelusta tarjoten lähes rajattomat uudelleenpeluun mahdollisuudet.

Siivouspäivän Saalista

Dancing Stage Supernova 2 & tanssimatto kokoelmaan!
(Oma kuva)

Jopa kaltaiseni paatuneen keräilijän on välillä käytävä kokoelmaansa läpi. Tällöin on hyvä hetki arvioida että mikä on tärkeää ja mistä tulisi luopua. Pitkäällisen ja monipolvisen pärvöötyksen jälkeen siivouspäivän säkki oli valmis. Ja taas minua vietiin...

Siivouspäivän sembaloista irtosi rapiat 34 euroa riihikuivaa, josta oma osuuteni oli 17 Erkkiä. Myyntiartikkeleista löytyi mm. Dr. Kawashiman aivojumppaa Nintendo DS-konsolille. Sillä meninkin sitten suhauttamaan saman tien: Taskussa oli pian Dancing Stage Supernova 2 Playstation kakkoselle ynnä tanssimatto. Koko paketti kympillä kotiin! Täten omistan nyt DSS ykkösen ja kakkosen ja kaksi tanssimattoa. Kyllä nyt kelpaa panna jalalla koreasti!

Meemi 15

Peli jossa on parhaat välinäytökset

Raiden, tappaa talossa ja puutarhassa.
(play.google.com)

Metal Gear Rising: Revengence

Kyborgit rautaa, Raiden räyhää

Raivoisien rokkiriffien säestämässä maailmassa tulevaisuuden kyborgininja Raiden saa vastaansa toinen toistaan ärjympiä peltilehmiä. Tämä kaikki kuorrutetaan varsin munakkailla cutsceneillä, joihin on integroitu yhdet parhaimmista Quick-Time Eventeistä mitä olen nähnyt. Niissä Jack repii jättirobot kirjaimellisesti kappaleiksi.

Välinäytöksistä ei siis toimintaa puutu, mutta myös mallikelpoinen ääninäyttely ansaitsee papukaijamerkin. Erityisesti Raidenin ääninäyttelijä Quinnton Flynn ansaitsee papukaijamerkit rautaisesta suorituksesta. Myös uudet tuttavuudet hoitavat hommansa mukiinmenevästi. Kaikesta näkee että tuotantoarvot ovat olleet kohdallaan ja Metal Gear Solid-sarjan spinoff-peli tekee enemmän kuin kunniaa kantamuodolleen audiovisuaalisella saralla (ja muutenkin!).

Meemi 14

Postaa screenshot (tai video) pelistä jota pelaat parasta aikaa

Witcher 3: Wild Hunt

Villien Jahdit!

Witcheristä ei valoja ja varjoja puutu!
(Witcher 3: Wild Hunt, oma kuva)

Witcher 3: Wild Hunt. Mistä sitä edes aloittaisi? Geralt Rivialainen, Witcher- hirviönmetsästäjä on kietaistu mukaan eeppisen fantasiavyyhtiin, kun hänen adoptiotyttärensä Ciri joutuu pahoille teille. Tämän myötä pelaaja tempaistaan matkalle fantasiamaailmaan, joka hakee vertaistaan niin mittakaavansa kuin graafisten puitteidensa puolestakin. Kauneus kumpuaa niin upeista valaistusefekteistä, pelihahmojen ilmeikkäistä ilmeistä kuin muutenkin yltäkylläisestä silmäkarkista. Ja kun teknisesti kokonaisuus rullaa kuin rahamiehen ruletti niin ei voi kuin tykätä.

Monet ovat parjanneet Noituri kolmosen taistelua syyttäen sitä epäresponsiiviseksi tai yliyksinkertaistetuksi. Omaan pirtaani pelimekaniikka kuitenkin sopii ja taisteluissa on alusta asti läsnä vaaran ja vauhdin elementit.

Taistelumekaniikan pohjahan on kolmeen eri aluehyökkäykseen jaoteltu arsenaali. Kauempaa vihuja suolataan varsijousella, joka tekee varsin vaatimattomasti vahinkoa. Lisäksi se on ladattava jokaisen vasaman jälkeen. Vähän matkan päästä vihuja kurmoitetaan magian avulla. Loitsut karkeasti jakaen joko heikentävät vastustajia tai suojelevat Geraltia. Vaikka velhouksia voi viskoa melko tiheään niin niiden aiheuttama varsinainen vahinko on vähäistä. Sen sijaan magia auttaa Witcheriä kuromaan vastustajan yliotetta kiinni buffausten ja nerffausten avulla.

Noiturin maailma on kova, karu ja kauniin jylhä paikka.
(Witcher 3: Wild Hunt, oma Kuva)

Kaiken tämän lisäksi voisin suitsuttaa peliä lisääkin mutta se jääköön varsinaiseen arvosteluun (, joka tulee kun tulee..). Meemin 14:sta täyttävät meriitit löytynevät kuitenkin jo tästä tekstin tyngästä. Mitä tulee kolmos Witcheriin niin lämpöisesti suosittelen tutustumaan vaikket olisikaan noituroinut aiemmin.

Ne Huonot Lisenssipelit, osa 1

Aina ei onnaa
Vaikka pyrin karttamaan ns. huonoja pelejä viimeiseen asti niin toisinaan niitäkin tulee päätyy hyllyyn. Lisenssi onkin ehkä yksi yleisimpiä syitä jolla huonot pelit pääsevät kuin koirat veräjästä, sillä on peli kuinka takelteleva tahansa tai muuten puutteellinen niin lisenssin varjolla sille annetaan ummet ja lammet anteeksi. Vaan myöhemmin on realitycheckin aika

Path of Neolla on hetkensä.
(playstation.com)

Matrix: Path of Neo
Jokseenkin keskinkertaisen Enter the Matrix-pelin jatko-osassa luvassa oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus päästä pelaamaan Matrix-sarjan sankarilla, Neolla. Harmi vaan että kokonaisuus oli ryssitty harvinaisen sekavalla toteutuksella (ne "mukataiteelliset" välivideot), bugeilla ja kamalan ponnettomalla ääninäytellyllä (ei edes alkuperäisillä näyttelijöillä). Kokonaisuuden kruunaa koko pelistä kuultava karu toteutus mataline tuotantoarvoineen (ne vanhahtavat grafiikat ja aneemiset pelitasot).

Näistä puutteistakin huolimatta peliä kärsii pelata paatuneena Matrix-fanina ja osittain juuri siksi ettei meille Matrix-kung fun faneille paljoa parempaakaan ole tarjolla. Ja pelin lähitaistelu toimiikin parhaimmillaan yllättävänkin hyvin. Sääli ettei tätä systeemiä koskaan syvennetty sen enempää. Parempia Bullet time-pyssyttelyjä taas mahtuu maailmaan aina Max Paynesta Strangleholdiin. Siksi suosittelenkin muita pelaajia kiertämään Neon polun kaukaa ja keskittymään näihin klassikoihin.

Viimeisimmät Vaiheeni

Kolme Kohdetta Kerralla

Tulossa on taas kolme uutta Game On-pätkää. Tällä kertaa peleinä toimivat Call of Duty Ghosts (1 pätkä) ja Batman Arkham Knight (2 pätkää). Muista myös käydä kurkkaamassa sivuni Game On-välilehti, josta löytyy kaikki aikaisemmat videoni!

Maailman Salaisin Agentti & Muut Seikkailut

Videohommien lisäksi pelikokoelmakin on taas rönsyillyt. Playstationin nettikaupasta tuli naarattua Telltalen Batman-peli, season passeineen. Halpa hinta teki päätöksenteon helpoksi eikä ainakaan vielä kaduta. Palataan asiaan kun kaikki viisi episodia on julkaistu peliin.

Pelikokoelmani päivittyi myös  Bondilaisittain. Hankin nimittäin retroräimeet: 007 Tomorrow Never Dies ja 007 World is Not Enough, kumpikin ykköspleikkarille 11 euron kimppadiilillä Omassa nuoruudessani luukutinkin näistä ensimmäistä kuin tahkojuustoa ja nyt käsissäni on myös seuraava installaatio! Kovin salaisissa tunnelmissa mennään siis syksyä kohti!

Peli Nimeltä Pokemon Go

Sali on nyt valloitettu, ainakin hetkeksi
(Pokemon Go, oma kuva)

No joo...mitä pienet edellä sitä isot perässä. Jo muutaman viikon ajan Valvomolainenkin on jojoillut pokemonien täytteisen virtuaalimaailman ja oikean maailman välillä. Koko komeus kulminoitui tänään, kun nappasin ensimmäistä kertaa itselleni ensimmäisen salin (hetkeksi) itselleni pitkällisen yrittämisen jälkeen. Pokemoneita on tullut kaapattua kolmisen kymmentä ja käveltyä kilometrikaupalla munia hautoen. Oikeaa rahaa en ole käyttänyt lantin lanttia, enkä todennäköisesti käytäkkään.

Ajoittain prakaavasta tekniikasta huolimatta peli on ollut yllättävän koukuttava ja olen huomannut sen lisäävän ainakin aavistuksen verran enemmän omaa aktiivisuuttani. Kaikki keinot joilla sisäinen sohvaperunani saadaan huijattua lenkkipolulle ovat tervetulleita ja sallittuja, varsinkin kun pelikin on free-to-play. Saa nähdä kauanko poke-villitystä kestää, mutta kivaa on ollut ja kevytmielisenä viihteenä se on mitä mainiointa!